• Karhunmetsästys etenee kaksilla raiteilla ‒ poikkeusluvista 36 hakemusta, kiintiömetsästys lausunnoille

    Suomen Riistakeskukselle on kertynyt kymmeniä karhunkaatolupahakemuksia eri puolilta maata, ja päätöksiä odotetaan jo heinäkuun puoliväliin mennessä.
    Tilaajalle
    Luken tietojen mukaan syksyllä 2025 koko maan karhukanta oli 2181–2790. Kuvituskuva.
    Luken tietojen mukaan syksyllä 2025 koko maan karhukanta oli 2181–2790. Kuvituskuva. Kuva: Veijo Toivoniemi
    Metsä|Erä
    26.6.202613:44
    Aida Salminen

    Suomen riistakeskus on vastaanottanut tähän mennessä 36 poikkeuslupahakemusta karhunmetsästykseen, kertoo Suomen riistakeskuksen julkisten hallintotehtävien päällikkö Sauli Härkönen. Hakemukset koskevat 379 karhua.

    Lisäksi muutama hakemus on vielä tuloillaan. Riistakeskus pyysi hakemuksia maanantaihin 22.6. mennessä, mutta Härkösen mukaan hakemuksia voi edelleen lähettää.

    Nyt lupahakemukset ovat riistakeskuksen käsittelyssä. Käsittely tehdään nopealla aikataululla.

    ”Meillä on tavoitteena se, että heinäkuun puoliväliin mennessä tehtäisiin ratkaisut. Aika kiirehän tässä on, mutta uskoisin kyllä, että me siihen siinä aikataulussa pysytään”, kertoo Härkönen.

    Lupahakemukset painottuvat erityisesti itäiseen Suomeen, mutta hakemuksia on tullut ympäri maata.

    Karhunmetsästyksen mahdollistaminen etenee myös toisella raiteella.

    Maa- ja metsätalousministeriö on lähettänyt perjantaina 26.6. lausunnoille ehdotuksen valtioneuvoston asetukseksi, joka koskee karhun rauhoituksesta poikkeamista alueellisiin kiintiöihin perustuen.

    Karhunmetsästyksen edistäminen kiintiömetsästyksellä samoin, kuin suden osalta oli eduskunnan tahto viime talvena säädetyn metsästyslain muutoksen yhteydessä.

    Siksi maa- ja metsätalousministeriön päätös edistää metsästystä tänä vuonna poikkeuslupakäytännön keinoin herätti hämmennystä myös hallituksen sisällä.

    Sekä maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) että ministeriön virkakunta katsoivat kuitenkin, että poikkeuslupakäytäntö on KHO:n ennakkoratkaisun jälkeen varmin tapa aloittaa karhunmetsästys jo tänä syksynä.

    Lisää aiheesta
    • Karhun kannanhoidolliseen metsästykseen voi nyt hakea poikkeuslupia. Kuvituskuva.

      Politiikka | Miksi karhunmetsästys sallitaankin poikkeusluvilla kiintiön sijaan? – valiokunnan jäsenet ihmeissään

      Tilaajalle
    • Sari Essayah pitää KHO:n päätöstä historiallisena.

      Erä | Essayah: poikkeusluvat nopein keino karhujahtiin – myös kiintiömetsästystä edistetään

      Tilaajalle

    Nyt lausunnoille annetussa ehdotuksessa valtioneuvoston asetusta muutettaisiin siten, että karhun rahoituksesta poikkeaminen alueellisilla kiintiöillä sallittaisiin koko maassa 20.8.–31.10. Kiintiömetsästys ei edellyttäisi poikkeuslupia.

    Nykyisin poronhoitoalueella karhua pyydetään itäiselle ja läntiselle alueelle määritellyin kiintiöin. Poronhoitoalueen karhukiintiöksi esitetään metsästysvuodelle 2026–2027 yhteensä 85 karhua.

    Karhun metsästys alkaa Suomessa 20. elokuuta ja päättyy lokakuun lopussa.

    Lisää aiheesta
    • Karhunmetsästyksen poikkeusluvat syksylle ovat nyt haettavina.

      Erä | MMM:n Niemi: Poikkeusluvat ovat varmin tapa karhujahtiin syksyllä, kiintiömetsästystä ei tällä hetkellä valmistella

      Tilaajalle
    • Virkamieslinjaus näyttää ajaneen poliittisen päätöksen ohi karhunmetsätyksessä.

      Metsästys | Metsästetäänkö karhuja tulevaisuudessa poikkeusluvilla vai kiintiöperusteella? Riippuu siitä, keneltä kysyy

    • Useat maat haluavat alentaa karhun suojelustatusta ja mahdollistaa tehokkaamman hoidon.

      Erä | Svensk Jakt: Useat EU-maat haluavat alentaa karhun suojelustatusta

    • Karhuun tulee poliisin mukaan suhtautua erityisellä varovaisuudella. Kuvituskuva.

      Luonto | Karhu taajamassa tai ilves kotipihassa? Poliisi kertoo, milloin suurpetohavainnosta tulee soittaa hätänumeroon

    Artikkelin aiheet
    karhunmetsästys
    poikkeuslupa
    Maa- ja metsätalousministeriö
    Suomen riistakeskus
    karhu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle