• Lintubongarin pikavisa: Töyhtöhyyppä on monelle tuttu, mutta osaatko matkia sen erikoista ääntä?

    Töyhtöhyypät saapuvat Suomeen ensimmäisten muuttolintujen joukossa, varhaisimpia yksilöitä voidaan nähdä pelloilla jo helmi–maaliskuussa.
    Töyhtöhyyppää kutsutaankin varsinaiseksi kevääntuojaksi.
    Töyhtöhyyppää kutsutaankin varsinaiseksi kevääntuojaksi. Kuva: Pixabay
    Metsä|Luonto
    25.3.202621:30
    Eija Vallinheimo

    Töyhtöhyyppä on karaistunut lintu, joka saapuu Suomeen ensimmäisten muuttolintujen joukossa. Päivien lämmetessä ne innostuvat vauhdikkaaseen soidinlentoon, jossa ne kieppuvat ja pyörähtelevät ketterästi. Töyhtöhyypän lento on poukkoilevaa ja nykivää.

    Töyhtöhyypät pesivät usein keskellä peltoa, minkä takia ne ovat alttiita pesien tuhoutumiselle toukotöiden aikaan. Viljelijät voivat auttaa lintuja merkitsemällä pesät ja jättämällä niiden ympärille pienen suojakaistaleen.

    Syysmuutolle töyhtöhyypät valmistautuvat jo kesäkuussa ja muuton huippu ajoittuu heinäkuulle.

    Töyhtöhyyppä on ulkonäöltään monelle tuttu, sillä se on helppo tunnistaa nimensä mukaisesti sen päässä olevasta töyhdöstä. Lintu näyttää kauempaa mustavalkoiselta, mutta kirkkaassa auringonpaisteessa paljastuu, että sen selkä hohtaa vihreän ja violetin sävyissä.

    Mutta tiedätkö, miltä töyhtöhyyppä kuulostaa? Töyhtöhyypän ääni todistaa sen, että myös linnut osaavat naukua. Linnun naukuva ääni kuulostaa hieman videopelimäiseltä tai epävireiseltä vinkulelulta. Isossa-Britanniassa naukunasta on johdettu töyhtöhyypän sikäläinen nimitys peewit.

    Voit kuunnella töyhtöhyypän ääntä oheisesta linkistä.

    Lisää aiheesta
    • Kiuru on varhaisimpia Suomen keväisistä muuttolinnuista.

      Luonto | Kevättä ilmassa – ensimmäiset kiurut ja töyhtöhyypät on jo havaittu

    • Kurkia on havaittu Oulun ja Kajaanin korkeudelle saakka.

      Luonto | Kiuruja jo Kemin tienoilla – ruskosuohaukka liiteli kevätennätyksen

    • Isoilla säästöpuuryhmillä pyritään turvaamaan metsäluonnon monimuotoisuutta.

      Metsä | Janakkalassa selvitetään, miten pöllöjen elämää ja metsätaloutta voidaan sovittaa yhteen

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    töyhtöhyyppä
    muuttolinnut
    lintubongaus
    soidinlento
    peltolinnut
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio