Kenelle kuuluvat tien varteen jääneet puupinon tähteet?

Koivunrunkojen päädyt ovat muuttuneet punaisenkirjaviksi ja sieltä täältä esiin on puskenut pieniä kääpiä. Varastopaikalta on haettu puuta viimeksi toista vuotta sitten. Seuraavaksi koittaa kesä. Lieneekö silloinkaan polttolaitoksilla tarvetta unohdetun oloiselle energiapuukasalle?

Harmin paikka, miettii maanomistaja tai naapuri. Noin kymmenen kuution määrä ei ole teolliselle ostajalle suuri, mutta olisipa nuokin voinut joku tehdä klapeiksi ennen kuin pilaantuvat.

Omin luvin ylivuotisia pinonjäänteitä ei tietenkään saa ottaa. Tienvarsipinot kuuluvat yleensä joko puun ostajalle tai maanomistajalle. Jos kyse on ostajayhtiön puista, hylätyn oloinenkin puuerä on usein tietojärjestelmän kirjoissa ja kansissa odottaen yhä noutoa.

Näin on tässäkin tapauksessa. Sijainnin perusteella Laanian toimitusjohtaja Tomi Vartiamäki löytää toimittajan havaitseman pinon yhtiön tietojärjestelmästä.

”Vuoden vanha pino ei ole mitenkään vanha. Yksi keskeinen syy puun varastoinnille on, että energiapuuta halutaan kuivattaa yhden kesäkauden yli, jotta sen kosteus laskee”, Vartiamäki muistuttaa.

Järeän koivurangan laatu heikkenee nopeammin kuin havupuun. Varastopaikan ja koko talven keliolosuhteet voivat johtaa siihen, että puueriä voi jäädä parinkin vuoden ajaksi odottamaan noutoa.

”Niiden osuus kokonaisuudesta on pieni, mutta valitettavasti yksittäisiä eriä jää keliolosuhdesyistä hakematta.”

Puun tarpeen ja keliolojen lisäksi varastojen tyhjentymiseen vaikuttaa se, millaisen kuorman paikalta saa tehtyä. Yksittäisten vajaiden kuormien takia ei kannata ajaa pitkiä matkoja, vaan pienet erät odottavat usein tilaisuutta, jolloin ostajalla on lähistöllä muita sopivia puueriä noudettavaksi.

Kun energiapuukasa kasvaa sammalta, sillä on arvoa enää metsän eliöstölle. Kuva: Henrik Hohteri

Puun varastoinnista sovitaan ostajan ja myyjän välisessä puukauppasopimuksessa. Laanian energiapuukaupoissa varastointiaika on yleensä kolme vuotta.

Jos varastointiaika menee umpeen, myyjä ja ostaja neuvottelevat, mitä puille tapahtuu ja saako maanomistaja korvausta varastopaikan käytöstä.

Varastoinnin aikana puun laatu voi jo heiketä. Myyjän tappioksi se ei koidu, jos puut on jo mitattu korjuun yhteydessä ja maksettu, kuten pystykaupassa on tapana.

Kun energiapuuta myydään hankintakaupalla, jossa metsänomistaja toimittaa puut itse tien varteen, puusta maksetaan usein siitä saatavan hakkeen tilavuuden mukaan. Hakkeen saantoon pitkä varastointiaika voi jo vaikuttaa.

”Energiapuun pinomittauksen tarkkuus on heikko. Jos metsänomistaja tekee itse energiapuuta ja siirtää ne maataloustraktorilla varastopaikalle, hakkeena mittaus on tarkin tapa”, Vartiamäki perustelee.

Energiapuun hankintakaupassa varastointiaika sovitaan usein lyhyemmäksi kuin pystykaupassa. Joidenkin myyjien kanssa voidaan käyttää myös kuormainvaakamittausta ennakkomittana.

”Jos haketus syystä tai toisesta venyy, sitä voidaan käyttää myös loppumaksuperusteena.”

Pinon viimeisten puiden haku voi viivästyä, jos varastopaikalle jäävästä puuerästä saa tehtyä vain vajaan kuorman. Kuva: Jarno Mela

Joissain tapauksissa pinon tähteet ovat todella unohtuneet vahingossa varastopaikalle. Näin voi käydä esimerkiksi silloin, jos pino haetaan runsaslumiseen aikaan ja osa siitä jää hangen peittoon.

”Jos puutavara-auton tai hakkurin kuljettaja on merkinnyt haketuksen yhteydessä järjestelmään, että pino on loppu, se nollautuu järjestelmästä. Jos ostetun ja kuljetetun puumäärän välillä on isompi heitto, tarkastamme varastopaikan, mutta isommassa pinossa puuta saattaa jäädä hakematta”, Vartiamäki kertoo.

”Kun arjessa tehdään käytännön työtä, voi joskus tulla huolimattomuusvirheitä.”

Puun myyjän kannattaa olla ostajaan yhteydessä, jos vaikuttaa siltä, että puuta on jäänyt vahingossa hakematta. Puuerien kohtalosta voidaan sopia tapauskohtaisesti.

Joskus Laania on esimerkiksi luovuttanut pieniä puueriä takaisin metsänomistajalle tämän omiksi hakepuiksi.

Puu sopii vielä energiakäyttöön, vaikka se ei kelpaisi enää laatunsa puolesta sahatukiksi tai selluksi. Kuva: Maria Miklas

UPM:n yksityispuukaupan ja palveluiden päällikkö Janne Vaittinen sanoo, että sellutehtaalle tarkoitettua puuta jää varastoon ani harvoin. Pieniäkin, muutaman kuution puueriä noudetaan sopivan tilaisuuden tullen.

”Kyllä kaikki puut on tarkoitus kuljettaa pois. Välillähän se tarkoittaa sitä, että kerätään pieniä eriä ja ajetaan niitä terminaaliin.”

Vaittinen kertoo, että UPM:llä on varsin tarkka tieto yhtiön ostamista puista. Jos puu ei kelpaa pitkän varastoinnin takia enää selluksi, yhtiö pystyy käyttämään sen vielä energiapuuna.

”Varastokirjanpitomme on sillä tasolla, että tiedämme, missä puut ovat. Jos UPM:n puupino on selvästi jäänyt hyvin pitkäksi aikaa varastoon, on kyse todennäköisesti inhimillisestä virheestä.”

Monimuotoisuuden nimissä tienvarsipinojen jämiä ei jätetä paikoilleen.

”Jos puut on ajettu tien varteen, silloin siinä ei ole ollut luonnon monimuotoisuuteen liittyvää ajatusta. Mutta jos maastoon on jätetty pystykuiva puu pötkölleen vaikka pätkittynäkin, se voi olla kaadettu turvallisuussyistä ja jätetty paikalleen lahopuuksi.”

Vaittinen mainitsee, että pienet tienvarsivarastoon jäävät erät saattavat olla myyjän omia puita. Puukaupassa voidaan sopia esimerkiksi, että tietty puutavaralaji jää metsänomistajan käyttöön.