• Pohjalaiset maanomistajat kokevat voimalinjahankkeen korvauskäytännön epäreiluna – ”Tiedotustilaisuuskin pidettiin navetta-aikaan”

    Kantaverkkoyhtiö Fingridin suunnitelma voimalinjan rakentamiseksi Kalajoen Jylkästä Alajärvelle on etenemässä uuteen vaiheeseen, kun hankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostus julkaistaan tämän vuoden loppuun mennessä.
    MTK Sievin puheenjohtaja Riku Somero toivoo, että keskustelu maanomistajien kanssa pidetään mahdollisimman avoimena.
    MTK Sievin puheenjohtaja Riku Somero toivoo, että keskustelu maanomistajien kanssa pidetään mahdollisimman avoimena. Kuva: Hanna Perkkiö
    Metsä|Maanomistus
    14.9.202212:34
    Hanna Perkkiö
    Sievi

    Vanha kuusikko kasvaa Sievin ja Kalajoen rajamailla, Vääräjoen rantatörmällä. Alle kymmenen kilometrin päässä kohoaa Suomen suurin tuulivoimapuisto, 69 voimalan Mutkalampi. Täällä voi kuitenkin seurailla ohi virtaavan Vääräjoen kulkua lähes täydellisessä rauhassa.

    "Tämä on hyvä esimerkki siitä, että metsille löytyy monenlaista käyttöä. Vähän matkan päässä on myös kasvatusmetsää, mutta tämän muutaman hehtaarin alueen omistaja on halunnut jättää rauhaan”, Riku Somero kertoo.

    Lisää aiheesta
    • Fingridin uudesta voimalinjasta tulee lähes 100 metriä leveä.

      Maanomistus | Metsä tekee tilaa voimajohdoille – ”Uusi lunastuslaki on yhä lunastajan puolella”

    Uuden voimajohdon reittivaihtoehdoista yksi kulkee metsäpalstan kohdalta ja ulottuu myös Someron maille. Tieto hankkeesta tavoitti viljelijän ensimmäistä kertaa viime vuoden lopulla, kun kutsu tuli etänä pidettyyn ympäristövaikutusten arvioinnin eli YVA-ohjelman yleisötilaisuuteen.

    "Yllätyshän se silloin oli, ja tietenkin olisi kaivannut tiedotusta jo aiemmassa vaiheessa. Tilaisuus pidettiin navetta-aikaan, ja itse seurasin sitä muiden töiden ohessa. Maanomistajana toivon, että keskustelu pidetään mahdollisimman avoimena ja kaikille annetaan mahdollisuus osallistua”, Somero toteaa.

    Somero on MTK Sievin puheenjohtaja, ja tietää, että linjahanke mietityttää kovasti viljelijöitä ja metsänomistajia. Yksi huolenaihe on nykyinen korvauskäytäntö, joka koetaan epäreiluna. Somero kehottaa maanomistajia tutustumaan suunnitelmiin ja hyödyntämään vaikuttamismahdollisuuksia.

    ”Pienellä kynnyksellä kannattaa myös kysyä tarvittaessa neuvoa ja apua.”

    Fingridin ympäristö- ja yritysvastuuasiantuntija Jenni-Julia Saikkonen kertoo, että YVA-ohjelmasta saadun palautteen perusteella reittisuunnitelmiin ollaan tekemässä selostusvaiheessa joitain muutoksia. YVA-selostuksen valmistuessa siitä tiedotetaan myös mahdollisille uusille maanomistajille, joita hanke muutosten jälkeen koskee.

    "YVA-prosessi on osa voimajohtoreitin suunnittelua. Maanomistajat otetaan mukaan suunnitteluun YVAn käynnistyessä, jolloin alustavat reittisuunnitelmat ovat varmistuneet”, Saikkonen toteaa.

    Lopullinen johtoreitti valitaan YVA-vaiheen jälkeen, ja siitä tiedotetaan julkisesti. Maastotutkimusten alkamisesta maanomistajat saavat tiedon kirjallisena. Pylväspaikat valitaan yleissuunnitteluvaiheessa, jolloin maanomistaja voi esittää mielipiteen tai pyytää katselmusta.

    "Vuorovaikutus maanomistajien kanssa on Fingridille tärkeä osa YVA-prosessia. Lähetimme ohjelmavaiheessa maanomistajille yli 1500 kirjettä. Sähköinen yleisötilaisuus tavoitti yli 450 näyttöpäätettä ja Fingridin sähköisen palautejärjestelmän kautta vastaanotettiin noin 250 palautetta. Kaikkiin yhteystietonsa jättäneisiin oltiin henkilökohtaisesti yhteydessä puhelimitse tai sähköpostilla”, Saikkonen kertoo.

    Lisää aiheesta
    • Sähkönkulutus voi talvella nousta jopa yli 15000 megawattiin. Lehtikuva / Vesa Moilanen.

      Energia | Fingrid: Tulevana talvena varauduttava sähköpulaan ja sähkökatkoihin

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua