Lapsuuskesinä Leena suunnitteli, että aikuisena hänellä on maatila. Suunnitelma toteutui metsätilana, johon kuuluu myös vanha asuinrakennus ja vuokralle annetut pellot. Kuva: Hanne Manelius
Opettaja Leena Rustela irtisanoutui työstään ja muutti Helsingistä Keski-Suomeen, mökille metsänsä luo ‒ ”Sanon ihmisille usein, että muutin tohtori Metsän vastaanotolle”
Metsätilan sukupolvenvaihdoksen aikaan Rustelan isä oli hakkauttanut ja uudistanut osan tilan vanhoista kuusikoista. Tytär päätti jatkaa uudistamista vanhimmasta päästä aina viiden vuoden välein, mutta luonnolla oli toinen suunnitelma.Tilaajalle
Leena Rustelan vanhemmat haaveilivat rakentavansa kesämökin perheen metsätiluksille. Unelman toteutti tytär. Rannassa kunnostamista odottaa vielä isän tekemä vene. Kuva: Hanne ManeliusRaivausveitsi löytyy auton peräkontista. Muita työkaluja Leena Rustela ei tänään taimikonhoidossa tarvitse.
Mökkitien varrelle, parin hehtaarin alalle, on muutama vuosi sitten istutettu kuusentaimia. Nyt ne tarvitsevat pelastajaa vesakolta.
”Käytin ennen lähinnä raivaussahaa, mutta sitten naapuri esitteli raivausveitsensä. Hankin heti samanlaisen”, naurahtaa erityisluokanopettaja, joka vielä vuosi sitten oli helsinkiläinen. Nyt hän asuu Jämsän Kuorevedellä oman metsänsä kyljessä.
Mökilleen Kuoreveden rannalle Rustela aikoi ensin muuttaa vain sapattivuodeksi, mutta pian hän päätti jäädä kokonaan.
”Täällä on minun sielunmaisemani, rakas lapsuudesta lähtien. Aina kun ajoin etelästä mökille päin, sydän alkoi laulaa jo puolivälissä matkaa. Päätin kuunnella sitä.”
Kasvutilaa reikäperkauksella
Jo pikkutyttönä Leena Rustela sai käteensä vesurin, kun hän kulki isänsä kanssa pitämässä auki oman ja naapurin metsän rajalinjoja. Nyt hän koukkaa raivausveitsellä pikkukuusten ympäriltä lehtipuiden vesat poikki.
”Veitsi on kevyt eikä pidä meteliä. Sen kanssa nauttii luonnossa olemisesta enemmän kuin raivaussahan kanssa.”
Veitsiraivaus etenee paitsi hiljaisemmin myös hitaammin kuin saharaivaus, mutta se sopii Rustelalle. Oman metsän hoidossa palkka ei varsinaisesti juokse, joten raivaajankaan ei tarvitse kiirehtiä.
”Voin tehdä metsätyöni sään ja fiiliksen mukaan. Tarvittaessa voin myös ostaa työt ammattilaiselta.”
Kuusentaimikolleen Rustela on valinnut reikäperkauksen, jossa hän ottaa taimen ympäriltä noin metrin alalta kaiken pois. Jos sopivaa, hyvinvoivaa kuusta ei löydy, kasvamaan saa jäädä mänty.
”Ensin luin jostain reikäperkauksesta, sitten kokeilin ja tykästyin. Perkuun jälkeen palsta voi kaukaa katsoen näyttää hoitamattomalta, mutta istutetuille kuusille jää silti tarpeeksi kasvutilaa ja metsä pysyy monimuotoisena. Myös työmäärä on paljon pienempi kuin jos raivaisin kaiken pois.”
Lempi-täti lahjoitti
”Isä istutti aikoinaan itselleen pienoisarboretumin”, Leena Rustela esittelee, kun hän raivauksen jälkeen kävelee Yläneen tilan pihapiiriin. Entisessä lampaiden kesäaitauksessa kasvaa esimerkiksi lehmuksia, jalavia ja visakoivuja.
”Vanhan autotallin kulmalla kohoaa saarni, jonka taimen isä toi Suursaaresta. Vanhana suursaarelaisena hän pääsi käymään siellä”, Rustela juttelee ja poimii pihakuusista teeaineiksi kourallisen vaaleanvihreitä kerkkiä. Rustelalla on siihen lupa, sillä hän omistaa tilan rakennuksineen ja on siellä kirjoilla, vaikka käytännössä hän asuu mökillään.
Yläneen tila ja sen reilut 30 metsähehtaaria kuuluivat alun perin Leena Rustelan isän tädille ja tämän miehelle. He eivät saaneet omia lapsia. Leenan isä vietti pikkupojasta lähtien paljon aikaa heidän luonaan ja auttoi maa- ja metsätilan töissä.
Aikanaan 1990-luvulla leskeksi jäänyt Lempi-täti lahjoitti tilan metsineen, peltoineen ja rakennuksineen Leena Rustelan isälle.
Vuonna 2010 tämä puolestaan lahjoitti tilan edelleen tyttärelleen, ainoalle lapselleen.
”Vastuun ottaminen metsistä tuntui luontevalta. Isä oli vuosia puhunut, että haluaisi siirtää tilan minulle, ja tiesin, että jossakin vaiheessa niin tulee joka tapauksessa käymään”, Leena Rustela kertoo.
Kirjanpainaja teki tuhoja
Tilan sukupolvenvaihdoksen aikaan Rustelan isä oli hakkauttanut ja uudistanut osan tilan vanhoista kuusikoista. Tytär päätti jatkaa uudistamista vanhimmasta päästä aina viiden vuoden välein, mutta luonnolla oli toinen suunnitelma.
”Ajelin taas kerran mökille, kun huomasin, että kuusista lähtee kuori. En edes ehtinyt tyhjentää autoa, kun jo soitin metsäneuvojalle. Kirjanpainajahan se oli, ja metsää täytyi laittaa nurin.”
Nyt melkein kaikki vanha kuusikot on kaadettu. Vain muutaman palstan Rustela jätti hätävarakassakseen metsänhoidon rahoittamiseen.
Metsän ikärakenteen ja kuoriaistuhojen vuoksi avohakkuu tuntui Rustelasta ainoalta vaihtoehdolta.
”Jatkossa haluaisin välttää avohakkuut, mutta joskus – kuten metsätuhon iskiessä – ne voivat olla talousmetsässä järkevin ratkaisu.”
Hakkuiden jälkeen Rustela on istuttanut edelleen kuusta, sillä maaperä on liian rehevä männylle. Hän toivoo, että tulevaisuudessa keksittäisiin keino kukistaa kirjanpainaja.
”Nuoreen kuuseen se ei ymmärtääkseni iske. Kuusi myös kasvaa niin hitaasti, että mahdollisten uusien kaarnakuoriaistuhojen ratkominen jää lapsilleni.”
Yhdelle palstalle Rustela istutti kuusten sekaan koivua. Sitä neuvoa hän ei aio toiste noudattaa, sillä kukaan ei enää pysty erottamaan istutettuja koivuja luonnostaan kasvaneista.
Muutto mökille on opettanut Leena Rustelaa nauttimaan kaikista vuodenajoista, ei vain kesästä kuten ennen. Kuva: Hanne ManeliusIsä opetti sahaamaan
Harvennus- ja päätehakkuut, maanmuokkaukset ja istutukset Leena Rustela teettää aina ammattilaisilla metsänhoitoyhdistyksen kautta. Itse hän hoitaa osan heinän tallomisesta ja varhaisperkauksista.
Myös tuulenkaadot hän hakee metsästä itse, jos ne eivät ole pahassa pinteessä.
”Olin ehkä kymmenvuotias, kun aloin opetella moottorisahan käyttöä isän kanssa. Kuljetan tuulenkaadot tienvarteen, jotta voin kauppareissuilla heitellä pöllit auton peräkonttiin, aina muutaman kerrallaan. Siksi autonikin on ikivanha.”
Pari vuotta sitten Leena Rustelan aikuiset lapset alkoivat vaatia, että äiti tarttuisi moottorisahaan vain silloin, kun joku muu on mökillä käymässä.
”Kesällä se ei ole mikään ongelma, sillä melkein aina paikalla on perhettä tai ystäviä. Muina vuodenaikoina täytyy joskus ehkä vähän salaa sahata. Mutta ystäväni kanssa soittelemme toisillemme päivittäin ja varmistamme, että kummallakin on kaikki hyvin.”
Naapuriapu turvasi talven
On aika palata mökille.
”Pitää vielä lisätä talvieristystä ja laajentaa terassia”, Rustela suunnittelee. ”Ja hommata pakastin, sillä nyt, kun asun täällä, ehdin työpäivänkin jälkeen poimimaan marjoja.”
Pimeä ja luminen mökkitalvi ei Rustelaa pelota, vaikka moni on maalaillut hänelle sen kauhuja. Hän tietää voivansa luottaa naapuriapuun. Sen voimin hänen autonsa on ennenkin noussut lumipenkasta.
”Omakaan peukaloni ei ole keskellä kämmentä. Sahasin omista puista saunamökkiin kaikki kakkosneloset ja rimat. Osaan myös laudoittaa ja raudoittaa, sehän on vähän kuin virkkaamista”, opettaja naurahtaa.
Kissaherra Niilo, talon metsästäjä, hypähtää hänen syliinsä. Elli-neiti puolestaan lötköttelee emäntänsä sängyllä.
Molemmat kissat Leena Rustela pakkasi mukaansa myös keväällä 2020, kun Suomi koronapandemiassa sulkeutui ja Uudenmaan rajat laitettiin kiinni. Rustela asettui lemmikkiensä kanssa Kotkaan isänsä kotitaloon ja opetti koululaisia etänä.
”Siirryin Kotkan-talossa suoraan 1960-luvun mukavuuksien tasolle. Selviydyin niin hyvin, että aloin ajatella sapattivuoden pitämistä Kuoreveden-mökillä. Vähitellen ajatus kypsyi irtisanoutumiseen ja pysyvään muuttoon maalle.”
Tohtori Metsän vastaanotolla
Lähtö pääkaupungista tuntui Leena Rustelasta helpolta, koska mikään siellä ei enää pitänyt häntä kiinni. Aikuisilla lapsilla oli jo omat elämänsä, Helsingin ja Kotkan asuntoihin löytyivät vuokralaiset, ja uusi työpaikka järjestyi mökkikunnan naapurista.
”Sanon ihmisille usein, että muutin tohtori Metsän vastaanotolle. Metsässä pulssini laskee ja ajatus kulkee selkeämmin kuin muualla.”
Vähän stressaantuneena tai kiireisenä Rustelasta tuntuu, että pienet ja suuret ajatukset pyörivät päässä samalla viivalla, mutta metsässä ajatukset alkavat eriytyä. Osasta tulee asioita, jotka hoituvat viidessä minuutissa, ja osasta asioita, jotka voi laittaa parkkiin odottamaan seuraavaa kuukautta.
”Metsässä kaikki jotenkin saa oikeat mittasuhteet. Maailma ikään kuin asettuu paikoilleen, ja tunnen olevani osa sitä.”
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 4/2022.
Kuusenkerkkiä Leena Rustela saattaa syödä sellaisenaan, lisätä salaattiin tai valmistaa teeksi. Kuva: Hanne ManeliusMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
