

Uudistushakkuun jälkeinen maanmuokkaus on pitkäaikainen ja kannattava investointi. Luonnonvarakeskuksen tutkimukset osoittavat, että taimien alkukehitys on muokatussa maassa huomattavasti nopeampaa kuin muokkaamattomassa maassa.
”Maanmuokkaus parantaa selvästi istutustaimien elossa säilymistä ja kasvua sekä kivennäis- että turvemailla. Positiiviset vaikutukset taimien kasvuun syntyvät ennen muuta siitä, että maanmuokkaus vähentää pintakasvillisuuden kilpailua ja tukkimiehentäin tuhoja”, kertoo Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Jaana Luoranen.
Havupuun taimien pituuskasvu on muokatussa maassa 10–25 prosenttia nopeampaa kuin muokkaamattomassa maassa.
Pituuskasvun ohella maanmuokkaus vaikuttaa puuston maanpäälliseen biomassaan. Kolmen vuoden kuluttua istutuksesta muokattuun maahan istutettujen taimien kokonaisbiomassa voi olla jopa nelinkertainen verrattuna muokkaamattomaan maahan istutettuihin taimiin.
”Maanmuokkaus nostaa tulevia hakkuutuloja ja lyhentää puuston kiertoaikaa”, Luoranen tiivistää.
Maan muokkaaminen nostaa maan lämpötilaa, mikä on yksi tärkeimmistä taimien kasvua ja elossa oloa parantavista tekijöistä. Maanmuokkauksella voidaan vähentää myös hallavaurioita, sillä kylmä ilma valuu maan pinnan yläpuolelle kohoavilta mättäiltä alaspäin.
Istutusalan kohonnut lämpötila sekä humuksen ja mineraalimaan voimakas sekoittuminen lisäävät myös maan biologista aktiviteettia, orgaanisen aineksen hajoamista ja ravinteiden saatavuutta.
”Muokkauskohdissa, varsinkin laikku- ja kääntömättäissä, kasveille käyttökelpoisen typen pitoisuus on usein moninkertainen verrattuna käsittelemättömään maahan”, Luoranen kertoo.
Mätästys pienentää maakerrosten sekoittuessa maan tiheyttä ja lisää ilmavuutta. Tämä puolestaan vähentää taimia istutuskuopasta ylös nostavan rousteen eli pintaroudan muodostumista.
Maanmuokkauksen hyödyt ovat niin merkittävät, että Luonnonvarakeskus arvioi, että noin 90 prosenttia uudistushakkuualoista muokataan mekaanisesti.

Veden vaivaamilla mailla tarvitaan vesitalouden järjestelyjä ennen istutusta. Kasvava metsä on sitonut maaperästä kosteutta. Kun kasvillisuus poistuu, pohjaveden pinta alkaa nousta nopeasti ja pintavesi kerääntyy paikoin lammikoiksi. Jos vettä ei johdeta pois, taimien kasvu kärsii, vaikka taimet eivät välttämättä kevään hetkelliseen märkyyteen kuolisikaan.
Lievää kuivatusta vaativille kohteille muokkausmenetelmäksi soveltuu naveromätästys. Jos kohteelta on johdettava vesiä pois, valitaan menetelmäksi ojitusmätästys.
Molempia menetelmiä voidaan käyttää kosteilla kangasmaan ja turvemaan kohteilla. Naveromätästys sopii myös kangasmaiden kivisille kohteille, joilla laikku- ja kääntömätästys on vaikea toteuttaa.
Naverot ovat lyhyitä, pätkittäisiä ojia, joista vesiä ei johdeta suoraan laskuojiin. Naveroiden syvyys on 20–30 senttimetriä. Naveroista kaivetusta maasta tehdään viereen istutusmättäät.
Naveromätästys sopii hiesu- ja savimaille ja myös sellaisille turvemaille, joissa peruskuivatus on kunnossa. Jos alueella on korkeuseroja, naverot kannattaa kaivaa aina rinteen eli korkeuskäyrien suuntaisesti.

Ojitusmätästystä käytetään uudistusaloilla, joilla tarvitaan kuivatusta ja vesien pois johtamista. Tässä menetelmässä kaivetaan uusia tai kunnostetaan olemassa olevia ojia. Samalla kohteella käytetään usein sekä navero- että ojitusmätästystä.
Ojamätäs tehdään pudottamalla ojasta kaivettua maata ojan viereiselle, koskemattomalle maalle.
Mättäiden etuna kosteilla mailla on myös se, että maan vesipitoisuus pienenee mättäissä lämpötilan kohoamisen ja siitä seuraavan lisääntyvän haihdunnan vuoksi.
Jaana Luoranen muistuttaa, että alueen vesitalouteen vaikuttavaa mätästystä tehtäessä pitää ottaa huomioon ravinteiden ja maan kiintoaineksen huuhtoutumisriskit.
”Kivennäismailla muokkaamisen aiheuttamat huuhtoutumisriskit ovat melko pienet. Turvemailla tilanne on ongelmallisempi, sillä niillä valumavesien ravinne- ja kiintoainespitoisuudet ovat moninkertaiset kivennäismaihin verrattuna.”
Vesistövaikutuksia voidaan vähentää riittävillä suojavyöhykkeillä ja käyttämällä kaivukatkoja, pohjapatoja ja lietekuoppia.
”Ojaston pintavedet voidaan johtaa lopuksi pintavalutuskentän tai kosteikon kautta vesiuomaan”, Luoranen neuvoo.

Omassa metsässäni oli päätehakkuu viime vuoden toukokuussa. Hakkuun jälkeen huomasin, että vettä kertyy aukolle yllättävän nopeasti, kun haihduttavaa kasvustoa ei enää ole. Touko-kesäkuun vaihteessa ojissa oli vielä sen verran sulamisvesiä, että kuormatraktorilla oli vaikeuksia selvitä tukkien ajosta. Eikä se ihan selviytynytkään vaan upposi isoimpaan ojaan eikä irronnut sieltä ilman vetoapua.
Kosteusolojen ja kuvion läpi laskevien ojien vuoksi metsäasiantuntija suositteli mustikkatyypin tuoreen kankaan muokkausmenetelmäksi ojitusmätästystä, jolla voidaan ohjata vesiä pois märistä paikoista. Kun kaivinkone joka tapauksessa tuli paikalle, laikkumätästämisen lisäksi oli viisasta muotoilla ojia niiltä osin kuin ne olivat menneet tukkoon tai kaventuneet. Vaihtelevan maapohjan vuoksi istutusta edeltävä maanmuokkaus oli siten laikku-, navero- ja ojitusmätästyksen yhdistelmä.
Metsänhoitoyhdistyksen kautta tilattu kaivinkone ilmestyi aukolle vuosi sitten lokakuun lopulla. Syksyn sateet olivat pehmittäneet osan alueesta, ja lammikoitakin oli muodostunut. Taitava kuljettaja sai kuitenkin pidettyä telakaivinkoneen pinnalla.
Seuraavana keväänä alue kuivui toimivien ojien ansiosta yllättävän nopeasti, eikä istutuksissa sopinut viivytellä.
Taimien istuttaminen 15–20 senttiä korkeille mättäille oli helppoa ja nopeaa. Korjattujen ojien viereen oli kasattu syvemmältä kaivettua savipitoista maata. Savisiin kohtiin ei taimia kannattanut istuttaa, sillä savi kuivui nopeasti lähes kivikovaksi.
Kolmasosa istutusalueesta oli kuivahkoa kangasta, ja tälle alueelle tehtiin normaalit laikkumättäät. Tällä kuvion osalla noin kymmenesosa taimista kuoli kesäkuun kuivuuteen. Humuspitoisemmalla tuoreella kankaalla taimet selvisivät hyvin alkukesän viiden viikon kuivasta jaksosta.
Yhteensä 1,7 hehtaarin kokoisen uudistusalueen muokkaus tuli maksamaan 1 245 euroa (alv 0 %) eli 732 euroa hehtaarilta.

Laikkumätästys
Maasta kaivettu mätäs käännetään ylösalaisin laikun viereen, jolloin kivennäismaa jää mättään pintaan. Mätäs on 15–20 cm korkea ja pinta-alaltaan vähintään 50 x 60 cm. Menetelmä sopii kivennäismaille ja turvemaille, joilla kuivatus on kunnossa. Taimet istutetaan mättään päälle.
Jatkuvatoiminen laikkumätästys
Metsätraktorin perässä vedettävä Bräcke-laite raapii maan pintaa ja muotoilee keräämästään kivennäismaasta pienipinta-alaisen mättään tasaisin välimatkoin. Menetelmä sopii karkeille kivennäismaille ja kuiville ja kivettömille kasvupohjille.
Kääntömätästys
Maasta kaivettu mätäs pudotetaan ylösalaisin samaan kuoppaan, josta se kaivettiin. Mätäs jää vain hieman koholle maan pinnasta. Menetelmä rikkoo maan pintaa vain vähän. Kääntömätästystä käytettäessä alueen vesitalouden pitää olla kunnossa, sillä taimet istutetaan maan pinnan tasoon.
Naveromätästys
Uudistusalalle tehdään matalia, 20–30 cm syviä naveroita eli lyhyitä ojan pätkiä, joilla ei johdeta vettä pois uudistusalalta. Menetelmä soveltuu vain lievää kuivatusta vaativille hiesu- ja savimaille sekä viljavammille turvemaille. Mättäät tehdään kaivetusta maasta muokkaamattomalle alueelle.
Ojitusmätästys
Käytetään uudistusaloilla, esimerkiksi turvekankailla, joilla tarvitaan kuivatusta ja vesien pois johtamista. Ojasta kaivetusta maasta muodostetaan 10–25 cm korkeat istutusmättäät.
Äestys
Maan pinnasta poistetaan kivennäismaan peittävä humuskerros raapimalla maahan 60–80 cm leveä, jatkuva vako. Menetelmä sopii karkeille kivennäismaille, joilla vesitalous on kunnossa. Taimet istutetaan äestysvakoon.
Laikutus
Kivennäismaata paljastetaan laikuittain 50–70 cm:n leveydeltä ja pituudelta. Menetelmää käytetään pääasiassa luontaiseen uudistamiseen ja siementen kylvämiseen. Laikutus sopii kivennäismaiden lisäksi turvemaille. Äestys ja laikutus sopivat karummille kasvupaikoille, joilla pintakasvillisuuden kilpailu on vähäistä.
Säätöauraus
Humus ja kivennäismaa käännetään metsäauralla 10–20 cm paksuksi palteeksi, johon taimet istutetaan. Vaon syvyys on maksimissaan 25 cm. Säätöaurausta käytetään Pohjois-Suomen paksuhumuksisilla ja tiivispohjaisilla viljavilla mailla.
Lähde: Juha Ruuska ja Heli Virtanen (toim.): Metsäkoulu (Tapio 2022)
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 9/2023.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
