
Imatran kaupunki rajaa yksityishenkilöiden polttopuun keruuta ja puun kaatoa kaupungin metsissä, kaupunki kertoo tiedotteessaan.
Aiemmin kaupungin metsätalousinsinööri myönsi lupia puunkaatoihin ja metsänhoitotalkoisiin tapauskohtaisesti.
Jatkossa kaupungin metsien hoidosta huolehivat ammattimetsurit. Kaupungin metsiä hoitaa Careliaforest Consulting oy.
Kaupunki perustelee muutosta turvallisuus- ja kustannussyillä.
”Polttopuun keruun ohjaaminen, valvonta ja työturvallisuudesta huolehtiminen aiheuttavat kaupungille kustannuksia, jotka ovat käytännössä samaa tasoa kuin kerättävän puun arvo, jos puu ostettaisiin valmiina klapeina. Emme myöskään nykyisillä resursseilla pysty huolehtimaan kuntalaisten yhdenvertaisesta kohtelusta”, Imatran kaupungin maankäyttöpäällikkö Erik Forstén kertoo tiedotteessa.
Kaupungin mukaan vastikkeellinen polttopuun keruu rinnastuu työsuhteeseen. Se tarkoittaa, että olisi kaupungin vastuulla huolehtia työturvallisuudesta.
Imatran uuteen linjaan vaikuttaa lisäksi luonnon monimuotoisuus. Kaupungin metsät ovat saaneet vuonna 2023 FSC-sertifikaatin. Se edellyttää lahopuun jättämistä metsään.
Talkooyhteistyö yhdistysten kanssa jatkuu kaupungin metsänhoitotarpeiden mukaan.
Imatran kaupungin mukaan tänä vuonna myönnetyt puunkeruuluvat ovat voimassa vuoden loppuun saakka. Aikaisemmat luvat eivät ole enää voimassa.
Kokonaan Imatran kaupunki ei aio kieltää polttopuun keruuta metsistään. Se onnistuu esimerkiksi harvennushakkuualoilla.
”Mikäli jatkossa kaupungin omistamissa metsissä tulee alueita, joille jää kerättäväksi soveltuvia rankoja, ilmoitetaan kyseiset alueet erikseen kaupungin verkkopalvelun kaupunkimetsät-sivulla”, Forstén kertoo.
Imatralla oli vuosien ajan käytäntönä, että asukkaat saivat varata itselleen maisemanhoitopalstoja polttopuupalkalla.
Lisäksi erilaiset yhdistykset ja seurat pystyivät ansaitsemaan toiminnalleen rahaa risusavotalla.
Tavat otti käyttöön vuonna 2023 eläkkeelle jäänyt, ”Metsä-Mattina” tunnettu metsätalousinsinööri Matti Luostarinen.
Kaupungin mukaan talkooyhteistyö yhdistysten kanssa jatkuu kaupungin metsänhoitotarpeiden mukaan.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
