• Metsäsäätiö kaipaa uusia avauksia – tänä vuonna jaossa noin kaksi miljoonaa euroa

    Säätiö kohdentaa apurahoja nuorisoon ja vaikuttajiin.
    Metsäsäätiö kaipaa uusia avauksia nuorille suuntautuviin hankkeisiin.
    Metsäsäätiö kaipaa uusia avauksia nuorille suuntautuviin hankkeisiin. Kuva: Maria Miklas
    Metsä|Metsäpolitiikka
    21.8.202616:22
    Jarmo Palokallio

    Metsäsäätiön syksyn apurahahaku käynnistyy syyskuussa. Säätiö kaipaa uusia avauksia etenkin nuorison metsäkasvatukseen liittyen.

    Metsäsäätiö painottaa apurahoissaan lasten ja nuorten metsäkasvatukseen, vaikuttajaviestintään sekä metsäelinkeinoon liittyvään tutkimukseen kohdistuvia hankkeita.

    Koululaisten osalta Metsäsäätiö tukee hankkeita, jotka vahvistavat metsien käytön tuntemusta sekä metsätietoja ja -taitoja. Tähän liittyen Metsäsäätiö kaipaa uusia avauksia ja yhteistyömuotoja.

    Metsäsäätiön mukaan koululaisten vahva metsäsuhde tuo kyvykkäitä osaajia tulevaisuuden työmarkkinoille. Se myös edistää koululaisten hyvinvointia ja on merkityksellistä metsäelinkeinon tulevaisuuden ja laajemminkin yhteiskunnan kannalta.

    Lisää aiheesta
    • Anna Kukkosen mukaan vanhojen metsien suojelukriteereistä päätettäessä ekologinen tieto jäi paitsioon. Metsäpolitiikka ja keskustelua metsien käytöstä leimaavat tiedevastaisuus ja ekologisen tiedon vähättely.

      Metsäpolitiikka | Tutkija: Metsäsektori yrittää vaientaa tutkijoita ja kylvää harhaanjohtavaa tietoa

    Metsäsäätiö kannustaa myös metsien käytöstä käytävää vuoropuhelua ja tuo esiin metsiin liittyviä elinkeinoja ja niiden vaikutuksia yhteiskuntaan. Viestintähankkeet, joiden kohderyhmänä ovat päättäjät ja vaikuttajat, tukevat Metsäsäätiön tarkoitusta ja tavoitteita.

    Syksyn hakukierroksen tutkimusteemoiksi Metsäsäätiö nostaa metsäalan häiriönsietokykyyn, ekologiseen kestävyyteen sekä metsätalouden ja puuta jalostavan teollisuuden arvonluontiin ja kilpailukykyyn liittyvät hankkeet.

    Metsäsäätiö muistuttaa, että tuettavien hankkeiden on oltava yleishyödyllisiä. Mikään yksittäinen yritys tai maanomistaja ei voi saada niistä suoraa taloudellista hyötyä.

    Metsäsäätiön apurahapotti on noin 2 miljoonaa euroa vuodessa. Tänä vuonna siitä on jo jaettu 600 000 euroa.

    Säätiö kerää lahjoituksia metsänomistajilta ja puuta ostavilta tahoilta puukauppojen yhteydessä kerättävästä Metsäsäätiömaksusta.

    Lisää aiheesta
    • Hermanni Härmälä istutti metsää Merimaskussa vuonna 2018.

      Metsä | Kuudesluokkalaiset voivat nähdä metsäkoneen ja istuttaa puuntaimen

    • Metsäsäätiö jättihanke tarjoaa kaikille kuutosluokkalaisille metsäkokemuksen.

      Metsä | Lapset ja nuoret nappasivat pääpotin Metsäsäätiön apurahoista

    • Metsäalalla on suuri merkitys kokonaisturvallisuudelle: se tuottaa työtä, materiaaleja ja tuloja kansantaloudelle.

      Metsä | Metsien merkitystä Suomen turvallisuudelle selvitetään – Metsäsäätiö myönsi yli 600 000 euroa apurahoja

    Artikkelin aiheet
    Metsäsäätiö
    apuraha
    metsäkasvatus
    metsätalous
    nuoriso
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin