• Tutkija: Metsäsektori yrittää vaientaa tutkijoita ja kylvää harhaanjohtavaa tietoa

    Anna Kukkonen tutkii, onnistuvatko julkinen kritiikki ja uudet tutkimustulokset horjuttamaan metsäalan vakiintuneita valtarakenteita.
    Anna Kukkosen mukaan vanhojen metsien suojelukriteereistä päätettäessä ekologinen tieto jäi paitsioon. Metsäpolitiikka ja keskustelua metsien käytöstä leimaavat tiedevastaisuus ja ekologisen tiedon vähättely.
    Anna Kukkosen mukaan vanhojen metsien suojelukriteereistä päätettäessä ekologinen tieto jäi paitsioon. Metsäpolitiikka ja keskustelua metsien käytöstä leimaavat tiedevastaisuus ja ekologisen tiedon vähättely.  Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Metsäpolitiikka
    28.2.202605:00
    Katja Lamminen

    ”Miksi tieteellä ja julkisella kritiikillä on niin vähän vaikutusta metsäpolitiikkaan ja metsien käyttöön Suomessa?”

    Tähän kysymykseen tutkijatohtori Anna Kukkonen Helsingin yliopistosta pureutuu työryhmineen, jota rahoittaa Koneen säätiö. Taustalla on havainto, jonka mukaan tutkijat ja kansalaiset ovat alkaneet viime vuosina vaatia luontoystävällisempää metsätaloutta, mutta kutsuhuutoon ei vastata.

    Erityisesti vinoutuma näkyy hallituksen haluttomuudessa suojella jäljellä olevat luonnontilaiset ja vanhat metsät. Velvoite niiden suojelemiseen tulee EU:n biodiversiteettistrategiasta, jolla pyritään pysäyttämään luontokato.

    Valtioneuvosto hyväksyi vanhojen metsien suojelukriteerit vuosi sitten maaliskuussa. Kukkosen mukaan tieteellinen pohjatyö niihin tehtiin huolellisesti Suomen ympäristökeskuksessa ja Luonnonvarakeskuksessa, mutta hallitus valikoi tutkimuslaitosten raportista tarkoitushakuisesti tiukimmat puuston ikää ja lahopuuta koskevat raja-arvot, jotka eivät juuri lisää vanhojen metsien suojelua.

    Tämän seurauksena 430 ympäristöalan tutkijaa allekirjoitti vetoomuksen, jossa vaadittiin suojelukriteerien laatimista tieteellisin perustein. Lisäksi valmisteluprosessia arvosteltiin poikkeuksellisen suljetuksi.

    Itsenäiset tiedepaneelit, kuten ilmasto- ja luontopaneeli sekä iso joukko tutkijoita näkevät, että Suomen biotalousstrategia heikentää metsien hiilinieluja ja monimuotoisuutta.

    ”Ekologia on epämieluisa tieteenala metsäsektorille, joten sitä yritetään vaientaa.”

    Kukkonen on kollegoineen haastatellut metsäalan etujärjestöjä, tutkijoita, ympäristöjärjestöjä ja valtionhallinnon edustajia, jotka osallistuivat vanhojen metsien suojelukriteerien laadintaan osana EU:n biodiversiteettistrategian toimeenpanoa.

    31 organisaation joukosta erottui pieni ryhmä, jonka koettiin vaikuttaneen eniten vanhojen metsien kohtaloon ja metsäpolitiikkaan laajemminkin.

    Valtakeskittymässä on mukana metsäteollisuuden ja metsänomistajien etujärjestöjä, metsähallituksen metsätalouspuoli sekä maa- ja metsätalousministeriö.

    Heidän vaikutusvaltansa perustuu isoon organisaatioon ja tehokkaaseen lobbaukseen. Valtaverkoston taustalla on myös historiallisia riippuvuuksia sekä pitkään vallinnut ”maan tapa” metsien käytössä.

    Lisäksi metsäalan etujärjestöjen ja valtionhallinnon välillä harjoitetaan urakiertoa eli samat henkilöt työskentelevät vuoron perään kummallakin puolella. Sen nähdään ylläpitävän nykyisiä valtarakenteita.

    Haastatteluissa moni sanoi, että metsäteollisuus ja MTK vetävät yleensä yhtä köyttä korostaen puuntuotantoa, vaikka metsänomistajien keskuudessa painottuvat yhä enemmän luonto- ja virkistysarvot.

    Anna Kukkonen taustallaan yksi metsävallan linnakkeista eli Maalaistentalo, jossa MTK pitää majaansa.
    Anna Kukkonen taustallaan yksi metsävallan linnakkeista eli Maalaistentalo, jossa MTK pitää majaansa.  Kuva: Sanne Katainen

    Suomessa on totuttu ajattelemaan, että metsien käyttö on kestävää, kunhan puuta kasva enemmän kuin sitä hakataan.

    ”Uuden ekologisen tiedon perusteella se on todella kapea näkökulma kestävyyteen”, Kukkonen toteaa.

    Kertynyt tieto monimuotoisuudesta ja hiilen sitoutumisesta haastaa vanhaa, perinteistä metsätiedettä, joka pyrkii maksimoimaan puuntuotannon.

    ”Ekologia on epämieluisa tieteenala metsäsektorille, joten sitä yritetään vaientaa”, Kukkonen päättelee.

    Vaientamisessa käytetään monenlaisia konsteja, kuten harhaanjohtavaa tietoa ja yksittäisiä teknisiä argumentteja, jotka menevät läpi kansalaisille. Vedotaan maallikkotietoon ja maalaisjärkeen, joilla ei usein ole tieteen kanssa mitään tekemistä.

    Esimerkkinä tutkija mainitsee väitteen, jonka mukaan nuoret kasvatusmetsät sitovat hiiltä tehokkaammin kuin vanhat metsät.

    ”Se on todella kapea näkökulma metsien hiilitaseeseen, koska hakkuissa menetetään aina metsän hiilivarasto, jonka palautuminen kestää vuosikymmeniä.”

    Kansallisilla argumenteilla puolestaan vedotaan mielikuviin, joita ovat suomalaisen metsänhoidon erityisyys ja mystinen metsäsuhde, jota EU ei voi muka ymmärtää.

    Lisäksi lietsotaan mielikuvaa, että luonnon puolesta puhuvat haluaisivat lakkauttaa metsäteollisuuden.

    ”Kukaan toimija Suomessa ei ole sanonut haluavansa ajaa suomalaisen metsäteollisuuden alas. Kritiikki kohdistuu siihen, että hakkuutasoja pitää maltillistaa, koska luonto ja hiilinielut eivät kestä nykyisiä”, Kukkonen painottaa.

    Anna Kukkosen mukaan metsien käyttöä koskeviin päätöksiin kohdistuu nykyään runsaasti julkista kritiikkiä. ”On hienoa, että tutkijat uskaltavat kommentoida ja kyllähän myös kansalaisten parissa halu suojella metsiä on kasvanut.”
    Anna Kukkosen mukaan metsien käyttöä koskeviin päätöksiin kohdistuu nykyään runsaasti julkista kritiikkiä. ”On hienoa, että tutkijat uskaltavat kommentoida ja kyllähän myös kansalaisten parissa halu suojella metsiä on kasvanut.” Kuva: Sanne Katainen

    Haastatteluissa tutkijat korostivat olevansa huolissaan metsäkeskustelun tiedevastaisuudesta.

    Ympäristöalan tutkijoita painostetaan ja julkinen esiintyminen voi poikia herjaavan viestitulvan sekä yhteydenottoja esihenkilöille. Vaarana on, että tutkijat alkavat harjoittaa itsesensuuria välttääkseen ryöpytyksen.

    Metsäalan edustajien mielestä tutkijat ottavat liikaa kantaa ja ovat ideologisia ja poliittisia. Haastatteluissa nousi esiin toive objektiivisuudesta, mikä Kukkosen korvaan kuulostaa vaimentamiselta, sillä onhan tutkijoiden sallittava vetää johtopäätöksiä tutkimustensa tuloksista.

    Jotkut haastatelluista eivät uskoneet metsäalan valtasuhteiden muuttuvan, kun taas toiset toivoivat vasemmistohallituksesta luonnon pelastajaa.

    Osa tähyilee tulevaisuuteen hyvinkin optimistisesti, koska talousmetsien luonnonhoito on lisääntynyt, kuten vapaaehtoinen suojelukin. Luonnonarvokauppaakin kovasti käynnistellään.

    ”Joka tapauksessa julkinen keskustelu on muuttunut kymmenessä vuodessa niin, että metsien käytöstä puhutaan avoimemmin”, Kukkonen pohtii.

    Lisää aiheesta
    • Järjestöjen ja Metsähallituksen dialogi on usein toimivaa, kirjoittajat mainitsevat.

      Luonto | Lukijalta: Metsähallitus hakkaamassa luonnonmetsiä vuoropuhelusta huolimatta

    • Metsäala kärsii viestinnän puutteesta, sanoo Ilari Pirttilä.

      Metsä | Ihmisen ääni puuttuu metsäkeskustelusta, sanoo Ilari Pirttilä – näin hän vähentäisi vastakkainasettelua

    • Pyhä-Häkin kansallispuistossa Keski-Suomessa on säilynyt metsää, johon ihminen ei ole juurikaan koskenut. Puut ovat saaneet järeytyä rauhassa.

      Ympäristö | Tällainen Suomi olisi ilman metsätaloutta – olisivatko luonnontilaiset metsät silloin parempi hiilivarasto?

      Tilaajalle
    • Hirsirakentamisessa yhdistyvät puun hyödyntäminen ja hiilensidonta.

      Metsä | Metsäalan on mahdotonta vastata kaikkiin vaatimuksiin

    • Harvennukset kannattaa tehdä ajallaan eikä liian voimakkaina, jottei puuston kasvu notkahda, muistuttaa Luonnonvarakeskuksen johtava tutkija Kari T. Korhonen.

      Metsäpolitiikka | Metsien hiipunut hiilinielu uhkaa Suomen ilmastotavoitteita ‒ samanaikainen suojelun lisääminen hakkuita karsimatta voi olla mahdotonta: ”Jostain joutuu tinkimään”

      Tilaajalle
    • Järjestöt vaativat hallitusta tekemään ilmastosuunnitelman siten, että siinä esitetään riittävän selkeästi, millä eri keinoilla ilmastolain mukaisiin ilmastotavoitteisiin päästään. Kuvituskuva arkistosta. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA.

      Politiikka | SLL ja Greenpeace pettyivät hallituksen ilmastosuunnitelmaan: Valittivat oikeuteen

    • Greenpeacen aktivistit vahtivat mahdollisia hakkuukohteita. Kuva Portinvaarasta Suomussalmelta valtion metsästä.

      Metsäpolitiikka | Greenpeace estää hakkuita Koneen Säätiön tuella

    • Metsähallitus on tehnyt hakkuuilmoituksen Kaupinlammen luonnonmetsään Suomussalmelle. Suojelematon vanha metsä rajautuu Riuskanselkosen suojelualueeseen ja suojeltuun avosuohon.

      Ympäristö | Greenpeace: Metsähallitus listasi taas luonnonmetsiä hakattavaksi – ”Tiedevastaista ja luontovihamielistä toimintaa”

    Artikkelin aiheet
    metsäsektori
    metsäpolitiikka
    tutkimus
    luontokato
    suojelu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin