• Kolme pohjoismaata lyöttäytyivät yhteen erärikollisuuden torjumiseksi

    Suomi, Ruotsi ja Norja yhdistivät voimansa laittoman tappamisen vastaisessa työssä.
    Susien määrä on kasvanut ja levinneisyys laajentunut viimeisten vuosikymmenien aikana.
    Susien määrä on kasvanut ja levinneisyys laajentunut viimeisten vuosikymmenien aikana. Kuva: Hannu Huttu
    Metsä|Erä
    5.7.202510:00
    Eija Vallinheimo

    Riistakeskus kertoo, että viime vuonna toteutettiin Suomen, Ruotsin ja Norjan välinen yhteistyöhanke, jonka tavoitteena oli kehittää rajat ylittävää yhteistyötä suurpetojen hallinnassa ja erärikollisuuden torjunnassa.

    Osana hanketta tehtiin tilannekatsaus, johon on koottu se, miten Ruotsi, Norja ja Suomi tällä hetkellä toimivat petokysymyksissä ja torjuvat laitonta petopyyntiä.

    Raportin mukaan konfliktit suurpetojen kanssa, näkemysten polarisoituminen ja luottamuksen puute petopolitiikasta ja valvonnasta vastaaviin viranomaisiin voivat äärimmillään johtaa suurpetojen laittomaan pyyntiin.

    Ruotsilla, Norjalla ja Suomella on paljon yhteistä, mutta mailla on myös perustavanlaatuisia eroja siinä, miten suurpetojen laitonta tappamista torjutaan, miten viranomaisvalvonta on organisoitu ja millä tasolla päätöksiä tehdään.

    Norjassa suurpetotilannetta hallitaan pääsääntöisesti siten, että petoeläimet ja kotieläimet pidetään maantieteelliseen erillään.

    Erot voi olla suuriakin, sillä Norjassa suurpetotilannetta hallitaan pääsääntöisesti siten, että petoeläimet ja kotieläimet pidetään maantieteelliseen erillään. Näin petojen aiheuttama riski laidunnuselinkeinolle on pieni. Norjan toimintaa ei myöskään ohjaa EU:n luontodirektiivi, mikä antaa vapaammat kädet suurpetopolitiikassa ja -hallinnossa.

    Ruotsissa suurpetohallinnon pitkän tähtäimen tavoitteena on säilyttää suotuisan suojelun taso vaikeuttamatta kotieläinten pitoa ja ottaen huomioon sosioekonomiset seikat.

    Suomeen verrattuna Ruotsissa ja Norjassa suurpetohallinto toimii alueellisemmin. Ruotsissa ja Norjassa paikalliseen päätöksentekoon osallistuvat suurpetokysymykseen liittyvät intressiryhmät. Paikallinen näkökulma ja tietämys suurpetojen esiintymisestä koetaan Ruotsissa tärkeäksi.

    Raportin mukaan mailla on kuitenkin paljon myös yhteistä ja myös suurpedot ja muut eläimet liikkuvat vapaasti maiden rajojen yli. Mailla on myös samanlaiset sosiopoliittiset, taloudelliset ja ekologiset taustat, jotka vaikuttavat suurpetojen kannanhoitoon.

    Ruotsi ja Norja ovat jo pitkään tehneet yhteistyötä suurpetokantojen arvioinnissa. Maat ovat yhdessä kehittäneet arviointimenetelmiä, tietopankkeja ja linjanneet työskentelytapoja. Nyt työtä halutaan tehdään kaikkien kolmen maan kesken.

    Raportissa todetaan, että rajat ylittävän yhteistyön lisääminen tehostaisi metsästysrikosten torjuntaa yli kansallisten rajojen.

    Hanke onkin esittänyt suosituksia, joiden mukaan luonnonvaraisiin eläimiin kohdistuvan rikollisuuden ehkäisyä ja valvontaa voitaisiin parantaa kehittämällä rajat ylittävää viranomaisyhteistyötä, joka edistäisi verkostoitumista ja asiantuntijatason yhteistyötä.

    Lisää aiheesta
    • Erätarkastajat tarkastivat noin 7 000 luonnossa liikkujaa vuonna 2023. Kuvan henkilöillä asiat olivat kunnossa.

      Erä | Metsähallituksen mukaan erärikollisuus on kasvussa – kysyimme, mihin väite perustuu

      Tilaajalle
    • Tutkimuksen mukaan kansalaiset luottavat Luonnonvarakeskuksen susitutkimukseen.

      Erä | Susilife-tutkimus: Suden suojelun kannatus on kasvanut, mutta samaan aikaan suden metsästystä haluttaisiin lisätä

    Artikkelin aiheet
    erärikollisuus
    suurpedot
    pohjoismaat
    yhteistyöhanke
    luontodirektiivi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle