• Hallitus esittää muutoksia yksityistielakiin

    Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen yksityistielain muuttamisesta.
    Voimassa oleva yksityistielaki astui voimaan vuoden 2019 alussa. Kuvituskuva.
    Voimassa oleva yksityistielaki astui voimaan vuoden 2019 alussa. Kuvituskuva. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Liikenne
    2.7.202617:15
    Aida Salminen

    Hallitus antoi eduskunnalle esityksen yksityistielain muuttamisesta 2.7.2026. Muutoksilla sujuvoitettaisiin tiekuntien hallintoa ja toimintaa, vahvistettaisiin tieosakkaiden oikeusturvaa sekä edistettäisiin liikenneturvallisuutta yksityisteillä.

    Muutokset koskevat muun muassa yksityisteiden suoja-alueita, tiemaksun muutoksenhakua, tiekunnan hallintoa, tieosakkaan tiedonsaantioikeuksia, yksityistietoimituksen toimivaltaa sekä yhdyskuntateknisten johtojen ja laitteiden sijoittamista tiealueelle.

    Yksityistielakiin lisättäisiin lisäksi mahdollisia tulkinnan epäselvyyksiä vähentävä pykälä, jonka mukaan yksityistiehen kuuluu myös lautta laitureineen ja väylineen.

    Muutoksien tavoitteena on selkeyttää, täsmentää ja johdonmukaistaa yksityistielain säännöksiä. Lain on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2027.

    Yksityistiet muodostavat suuren osan Suomen tieverkosta, ja niillä on suuri merkitys erityisesti elinkeinoelämän kuljetuksille sekä maaseudun asutukselle. Lisäksi yksityisteillä on yhteiskunnan toiminta- ja huoltovarmuuteen liittyvä rooli.

    Lisää aiheesta
    • Liikenne | Katso kartalta, missä teitä päällystetään ja kuoritaan asfaltilta tänä kesänä

      Tilaajalle
    • Vahinkojen korvaamiseen tiekunnan mahdollinen jäsenyys ei vaikuta, Puolustusvoimien mediapalvelusta kerrotaan.

      Yhteiskunta | Maasotakoulu on vetäytynyt muutamien tiekuntien jäsenyydestä – tällaisia ovat tyypilliset tievauriot

      Tilaajalle
    • Mökkitontin maasto oli Reijosen mukaan muokkauksen jäljiltä karun näköistä. Kuvituskuva.

      Metsänhoito | IL: Metsänhoitoyhdistys mylläsi kansanedustajan mökkimetsän luvatta

    Artikkelin aiheet
    yksityistielaki
    hallitus
    eduskunta
    tiekunta
    liikenneturvallisuus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin