
Rakennushankkeiden aloitukset ovat vähentyneet vuoden 2026 toisella neljänneksellä, mutta puurakentamisen suhteellinen osuus on kasvanut monin paikoin, ilmenee Puutuoteteollisuus ry:n tiedotteesta.
Puurakentaminen kasvoi vuoden 2026 ensimmäisellä vuosipuoliskolla voimakkaasti julkisella sektorilla.
Puurunkoisten julkisten rakennusten aloitusvolyymi kasvoi 102 prosenttia ja niiden osuus koko julkisen rakennuttamisen aloitusvolyymista nousi noin 20 prosenttiin. Huomioitavaa on kuitenkin, että vuoden 2025 vertailutaso on varsin matala.
Puurakentaminen kasvoi alkuvuonna voimakkaimmin opetusrakennuksissa. Julkisten rakennuttajien aloittamista opetusrakennuksista 36 prosenttia oli tilavuudella mitattuna puurunkoisia. Kaikissa julkisissa palvelurakennuksissa puun osuus oli 29 prosenttia.
Kaikkien rakennuttajien aloittamien puurunkoisten opetusrakennusten tilavuus kasvoi peräti 147 prosenttia vuodentakaisesta.
Teollisuus- ja varastorakentamisessa aloitettujen puurunkoisten rakennusten tilavuus kasvoi 76 prosenttia.
Sen sijaan puun osuus alkuvuonna aloitetuista kerrostaloasunnoista jäi matalaksi, eikä toisella vuosineljänneksellä myönnetty uusia rakennuslupia puukerrostaloihin. Pientalojen rakentaminen on myös heikentynyt tänä vuonna. Noin 90 prosenttia omakotitaloista rakennetaan puurunkoisena.
Puutuoteteollisuus ry esittää seuraavaan hallitusohjelmaan tavoitetta, jonka mukaan vähintään 35 prosenttia julkisesta uudisrakentamisesta toteutettaisiin puurunkoisena.
”Puurunkoisen julkisen rakentamisen volyymi on kaksinkertaistunut alkuvuonna, ja runsas kolmannes aloitetusta julkisesta opetustilasta on jo puurunkoista. Tulos osoittaa 35 prosentin tavoitteen realistiseksi. Koko julkisessa rakentamisessa puun osuus on vielä noin viidennes, joten hallitusohjelmakirjaukselle on selvä tarve”, kertoo Puutuoteteollisuus ry:n toimitusjohtaja Matti Mikkola tiedotteessa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
