• Keskustan Ovaska: Suuri valiokunta vaatii muutoksia ennallistamisehdotukseen ‒ ”Luonnon monimuotoisuus turvataan paremmin kansallisilla ja vapaaehtoisilla toimilla”

    Suuri valiokunta suhtautui kielteisesti komissiolle ehdotettuun delegoituun säädösvaltaan, Jouni Ovaska kertoo.
    ”Pidän tärkeänä, että EU-sääntely on kohtuullista, oikeasuhtaista ja toteuttamiskelpoista”, Jouni Ovaska sanoo.
    ”Pidän tärkeänä, että EU-sääntely on kohtuullista, oikeasuhtaista ja toteuttamiskelpoista”, Jouni Ovaska sanoo. Kuva: Jyrki Johannes Tervo
    Metsä|Metsäpolitiikka
    30.11.202215:13
    Anniina Jokinen

    Suuren valiokunnan kanta EU:n ennallistamisasetukseen tarjoaa vahvan pohjan vaikuttaa asetuksen muuttamiseksi merkittäviltä osin, tiedottaa keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ja suuren valiokunnan jäsen Jouni Ovaska.

    ”Suuri valiokunta päivitti valtioneuvoston kantaa ennallistamisasetukseen eikä hyväksy ennallistamisasetusta Euroopan komission esittämässä muodossa. Suuri valiokunta edellytti asetukseen merkittäviä muutoksia, kuten monet erikoisvaliokunnatkin”, Ovaska kertoo tiedotteessa.

    Ovaskan mukaan muutokset ennallistamisasetuksen ehdotukseen ovat välttämättömiä kestävän ja kannattavan maa- ja metsätalouden ja metsänomistajien omaisuudensuojan turvaamiseksi.

    Suuri valiokunta korosti kustannusten merkittävää kohtuullistamiseta, Suomen budjettisuvereniteettia ja kansallisen metsäpolitiikan huomioimista.

    Ennallistamisasetuksen jatkoneuvotteluissa on korostettava etenkin taloudellista ja sosiaalista hyväksyttävyyttä, Ovaska sanoo.

    ”Pidän tärkeänä, että EU-sääntely on kohtuullista, oikeasuhtaista ja toteuttamiskelpoista. Luonnon monimuotoisuus turvataan paremmin kansallisilla ja vapaaehtoisilla toimilla kuin pikkutarkalla EU-sääntelyllä.”

    Ovaskan mukaan Euroopan komission vaikutusarvio ei ole huomioinut asetusehdotuksen epäsuoria vaikutuksia metsien taloudelliseen hyödyntämiseen, elinkeinoelämään ja työllisyyteen lainkaan.

    ”On tärkeää, että suuri valiokunta suhtautui kielteisesti komissiolle ehdotettuun delegoituun säädösvaltaan. Se on keskeistä asetuksen soveltamisalan ja sisällön kannalta. Asetuksen toimeenpanon on oltava kansallisissa käsissä”, Ovaska sanoo.

    ”Mikäli asetus hyväksyttäisiin aikanaan muodossa, joka tulee aiheuttamaan kustannuksia metsänomistajille, on menetykset korvattava täysimääräisesti perustuslain omaisuudensuojaan perustuen.”

    Lisää aiheesta
    •  EU:n kestävän rahoituksen foorumi haluaa muun muassa vähentää hakkuita, lisätä metsiensuojelua ja kasvattaa lahopuun määrää metsissä.

      Politiikka | Komissio soveltaa tiedettä valikoidusti

    • EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ja pääministeri Sanna Marin osallistuivat viime viikolla metsätapahtumaan Espoossa.

      Politiikka | EU:n ennallistamisesityksestä tuli Suomessa arvoton näytelmä – Marinin ja von der Leyenin roolisuoritukset korkeintaan välttäviä

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin