• Lämpenevä ilmasto supistaa lintujen elinalueita vuoristoissa

    Lintulajit ovat siirtyneet vuoristoissa korkeammalle kohti kylmempiä osia.
    Esimerkiksi kivitaskut ovat liikkuneet selvästi korkeammalle vuoristossa. Kuvan yksilöä rengastetaan.
    Esimerkiksi kivitaskut ovat liikkuneet selvästi korkeammalle vuoristossa. Kuvan yksilöä rengastetaan. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Eläimet ja kasvit
    29.11.202510:52
    Anniina Jokinen

    Monet lintulajit ovat siirtyneet Euroopan vuoristoissa kohti kylmempiä lakiosia samalla kun ilmasto on lämmennyt viimeisen kahden vuosikymmenen aikana, kertoo Helsingin yliopisto tiedotteessa.

    Tutkimuksessa tarkasteltiin 177 lintulajia neljällä suurella vuoristoalueella: Alpeilla, Pyreneillä, Skandeilla ja Britannian ylämailla. Tarkastelluista lajeista 63 prosenttia siirtyi ylöspäin. Linnut ovat siirtyneet keskimäärin puoli metriä ylöspäin 2000-luvun aikana.

    Muutos oli nopeinta Skandinaviassa ja Alpeilla. Esimerkiksi kivitasku nousu Skandeilla keskimäärin 33 metriä korkeammalle vuoristoon. Isossa-Britanniassa ja Pyreneillä muutos ei ollut merkittävää.

    Tämä kertoo siitä, että eri alueilla muutosten syyt, kuten ilmastonmuutoksen voimakkuus ja ihmisen maankäyttö, vaihtelevat alueittain. Myös paikalliset olosuhteet vaikuttavat.

    ”Aurinkoisemmat rinteet houkuttelevat lintuja korkeammalle, koska niillä kasvillisuusvyöhykkeet ja ravintoresurssit sijaitsevat ylempänä. Silti linnut siirtyvät ylöspäin samalla nopeudella myös varjoisilla rinteillä, mikä viittaa siihen, että ilmaston lämpeneminen vaikuttaa koko vuoristomaisemaan”, selittää väitöskirjatutkija Joséphine Couet Luonnontieteellisestä keskusmuseosta.

    Lisää aiheesta
    • Suomessa pesii arviolta 350 000–490 000 hömötiaisparia. Vielä 1950-luvulla maamme hömötiaiskannaksi arvioitiin 1,4 miljoonaa paria.

      Luonto | Hömötiaiset välttelevät avoimia alueita

      Tilaajalle
    • Kurki ei pystynyt lentämään, kun se tuli viime elokuussa Pyhtään Lintuhoitolaan. Eläintenhoitaja Marjaana Hokkanen ruokki sitä lihalla, johon oli lisätty eläinlääkärin määräämää tulehduskipulääkettä.

      Eläimet ja kasvit | Video: Suolla ontuneen kurjen selviytyminen oli hyvin epävarmaa – näin se hoivattiin taas kuntoon

    • Joutsenet ja muut vesilinnut pärjäävät pakkasilla, kunhan ne löytävät ruokaa ja sulaa vettä.

      Eläimet ja kasvit | Turhat soitot jäätyneistä joutsenista työllistävät pelastuslaitoksia – näin tunnistat hädässä olevan linnun

    Artikkelin aiheet
    Ilmastonmuutos
    Linnut
    Uhanalaiset lajit
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle