• Sahajohtaja: Kuusitukista on pulaa koko Euroopassa

    Tukin hankinta tulee Euroopassa vaikeutumaan, arvioi saha-asiantuntija.
    Tilaajalle
    Tukin saatavuus on sahateollisuuden huolenaiheena koko Euroopassa.
    Tukin saatavuus on sahateollisuuden huolenaiheena koko Euroopassa. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Puukauppa
    1.12.202417:26
    Hanna Lensu

    Sahateollisuuden heikko kysyntätilanne vientimarkkinoilla nousi päivän puheenaiheeksi Ruotsin Karlstadissa vuosittain järjestettävillä puumarkkinapäivillä. Asiaa kommentoi ruotsalaisen ATL-lehden mukaan muun muassa Bergqvist Siljanin toimitusjohtaja Per-Ragnar Bergqvist. Yhtiön omistaa nykyään itävaltalainen Mayr-Melnhof Holz.

    Bergqvistin mukaan alalla on monenlaisia toiveita: Yhdysvaltojen kaupan elpyminen, Japanin jenin vahvistuminen ja Ukrainan sodan päättyminen. Kuitenkaan minkäänlaista käännettä, ”game changeria”, ei ole näkyvissä.

    Hän otti kantaa myös koko Eurooppaa vaivaavaan tukkipulaan, joka koskee varsinkin kuusitukkia. Hän arvioi, että tukille on muodostunut pohjoiseurooppalainen hintataso.

    ”Mitkä vaikutukset sillä on, jää nähtäväksi, mutta ehdottomasti tukin hankinta tulee vaikeutumaan Euroopassa.”

    Bergqvist totesi, että Skandinavian kuusipulan vuoksi on ryhdyttävä miettimään entistä enemmän männyn hyödyntämistä sellaisessa tuotannossa, jossa on totuttu käyttämään kuusta.

    Lisää aiheesta
    • Puukauppoja on tänä vuonna solmittu vauhdilla.

      Metsäteollisuus | Puun hinta viikolla 47: Kuitupuun hinta vahvistumassa

      Tilaajalle
    • Luonnonvarakeskus ennustaa hakkuiden lisääntyvän ja kantohintojen nousun jatkuvan ensi vuonna.

      Metsäteollisuus | Metsänomistajille kissanpäivät ‒ kantorahat nousevat yli 3 miljardiin euroon

      Tilaajalle
    • Metsänomistajat ovat myyneet tänä vuonna puuta selvästi aiempaa enemmän.

      Metsä | Metsänomistajilla on nyt aiempaa kovempi into myydä puuta

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    sahateollisuus
    kuusitukki
    puumarkkinapäivät
    Bergqvist Siljan
    puupula Euroopassa
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Puukaupan jumiutuminen huolettaa yrittäjiä – mistä hakattavaa löytyy riittävästi ensi vuoden ensimmäiselle puoliskolle.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäteollisuudella sumuinen markkina – myös Teboil-pakoitteet vaikeuttavat urakoitsijoiden toimintaa

  • Koneviesti | Puukaupan korkeasuhdanne vuonna 2021 näkyy kantorahatulojen ennakkotilastoissa

  • Koneviesti | Metsäalan tapahtuma Proforest järjestetään vapun jälkeen