Metsäyhtiöt ovat ostaneet viime viikkoina kuitupuuta aavistuksen aiempaa kovemmalla hinnalla. Sen sijaan tukin hinnat ovat säilyneet vakaina.
Metsänomistajat ovat myyneet syksyn aikana puuta vauhdilla. Viime viikolla puukauppoja solmittiin noin 880 000 kuutiometristä Metsäteollisuus ry:n jäsenyritysten kanssa.
Koko alkuvuoden aikana puukauppamäärä kipusi viime viikon jälkeen jo yli 35 miljoonaan kuutioon. Viime vuonna vastaavana aikana kasassa oli vasta 30,5 miljoonaa kuutiota.
Tukin hinnat ovat pysyneet loppusyksyn puukaupoissa vakiona. Viime viikkoon päätyneellä neljän viikon jaksolla kuusitukista maksettiin keskimäärin 81,9, männystä 79,7 ja koivusta 64,5 euroa kuutiometriltä.
Vuosi sitten vastaavat hinnat olivat kuusella noin 70, männyllä 66 ja koivulla 59 euroa kuutiolta.
Kuitupuun hinnat kävivät korkeimmillaan kesällä. Alkusyksyllä hinnat niiasivat, mutta parin viime viikon aikana ne ovat kääntyneet takaisin lievään nousuun.
Viime viikolla mänty- ja koivukuitupuusta maksettiin noin 32 euron kuutiohintoja. Vuosi sitten Mäntykuitupuun hinta oli noin 23 ja koivun 24 euroa kuutiometriltä.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
