
Kierrätetyt ja uudistuvat materiaalit yleistyvät autojen valmistuksessa. Puuta autoista löytyy sekä vanerina että sellupohjaisina materiaaleina.
UPM:n esitteli puumateriaaleja ja biopolttoainetta hyödyntävän konseptiautonsa jo vuonna 2014. Siinä huomiota keräsivät puukomposiitit ja lämpömuotoillut puuosat.

Nykyään autojen puupohjaiset materiaalit ovat ujuttautumassa osaksi valtavirtaa. Ne ovat yksi keino, jolla autonvalmistajat nollaavat päästöjään.
Esimerkiksi uusien sähkö-Volvojen istuinkankaissa käytetään pohjoismaista havusellua.
Vaneria taas suositaan autojen tavaratiloissa. Yleisimmät vanerointikohteet ovat pakettiauton tavaratilan sisäpuolen seinät, lattia ja usein myös katto.
Uusiakin ideoita kokeillaan. Tuorein yrittäjä on Ford, joka on tutkinut oliivipuun sadonkorjuun yhteydessä kertyneiden oksien ja muun puujätteen käyttöä autonosien valmistuksessa.
”Olemme korvanneet oliivipuiden jätteillä merkittävän määrän auton sisätilojen osissa käytettävästä öljypohjaisesta raaka-aineesta. Kestävät kuidut luovat pinnoille ainutlaatuisen ulkonäön, joka on suoraan asiakkaiden nähtävissä”, kertoo projektijohtaja Inga Wehmeyer Fordilta.
”Oikean puu-muoviseoksen löytäminen oli kovaa työtä. Lopulta onnistuimme valmistamaan materiaalin, jonka lujuuden, kestävyyden ja joustavuuden suhteen ei tarvitse tehdä kompromisseja”, sanoo asiantuntija Thomas Baranowski Fordilta.
Kokeilussa käytetty oliivipuujäte saatiin Espanjan Andalusiasta, jossa valmistetaan eniten oliiviöljyjä maailmassa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
