• Pettyneitä ja turhautuneita turveyrittäjiä houkutellaan nyt takaisin alalle ‒ ilman varmuutta toimitusketjut romahtavat

    Energiaturveyrittäjät sammuttelivat jo valoja, kun yllättäen kohonnut sähkön hinta herätti kysynnän uudelleen.
    Tilaajalle
    Kesällä nostettu turve varastoidaan soilla niin kutsuttuihin aumoihin.
    Kesällä nostettu turve varastoidaan soilla niin kutsuttuihin aumoihin.  
    Metsä|Metsäenergia
    5.12.202205:00
    Aura Pilkama

    Nopeasti noussut sähkön hinta on saanut energiayhtiöt soittelemaan taas turveyrittäjille, joista osa ehti jo viime vuonna laittaa lapun luukulle. Polttoturpeelle on nyt kysyntää, mutta alalla suunnistetaan tulevaan vuoteen sumussa.

    Äkkiä kasvaneen kysynnän jatkumisesta ei ole varmuutta, sopimuksia tulevan kauden tarpeista ei pystytä lopullisesti tekemään ja osa työvoimastakin on siirtynyt muihin töihin.

    "Sekavat, tosi ärsyttävät ja hankalat", kuvailee tunnelmiaan Merijärvellä Pohjois-Pohjanmaalla asuva turveyrittäjä Hannu Isokääntä.

    "Välillä voimalaitoksissa poltetaan muutama päivä turvetta, sitten laitos seisoo tai tilalle tulee jostain Etelä-Amerikasta halpaa haketta. Sitten koneet ovat taas seis muutaman kuukaudenkin."

    Tilanne on vaikea yrittäjille. Isokääntä on huolissaan tilanteesta. "Tällä menolla koko turpeen toimitusketjut ovat vaarassa romahtaa, ellei saada pidempää varmuutta."

    Äänessä on pettymystä. Isokääntä tietää, että alalla on viime vuosina tehty konkursseja, myyty koneita ja ajauduttu vaikeuksiin.

    Ensi vuodelle merijärveläisen Megaturve Oy:n yrittäjä Hannu  Isokääntä on valmistellut soita omalla riskillä, sillä kysyntä on  epävarmaa. ”Jos tämän talven jälkeen jää turvetta polttamatta,  niin siihen tuotanto meillä sitten lopullisesti päättyykin”, hän toteaa.
    Ensi vuodelle merijärveläisen Megaturve Oy:n yrittäjä Hannu Isokääntä on valmistellut soita omalla riskillä, sillä kysyntä on epävarmaa. ”Jos tämän talven jälkeen jää turvetta polttamatta, niin siihen tuotanto meillä sitten lopullisesti päättyykin”, hän toteaa.  Kuva: Esko Keski-Vähälä

    Turveyrittäjillä on takanaan poikkeuksellinen ja vaikea vuosi. Viime syksynä alan suurin toimija, valtionyhtiö Neova ilmoitti, että se lopettaa energiaturpeen tuottamisen kokonaan. EU:n päästöoikeuksien hinta on noussut korkeaksi, ja fossiiliseksi polttoaineeksi luokitellusta turve-energiasta on tullut hyvin kallista. Korkeimmillaan päästöoikeuksien hinta kävi vuoden alussa lähellä sataa euroa yhtä hiilidioksiditonnia kohden.

    Hallituskin haluaa eroon ilmastopäästöjä tuottavasta toimialasta. Viime talvena se varasi 29 miljoonaa euroa turvekoneiden romutukseen tuleville vuosille. Turveyrittäjille suunnattua tukea haettiin ahkerasti, ja summa jaettiin loppuun muutamassa viikossa.

    Isokäännän yrityskin romutti useita koneita keväällä jo pari vuotta sitten lopetetulta turvesuolta Merijärvellä. Nostettavaa turvetta jäi suolle Isokäännän mukaan metrin verran. "Vuonna 2020 turvetta jäi käsiin valtavat määrät ja kesällä 2021 turvetta ei nostettu ollenkaan. Tuntui, ettei mitään tulevaisuutta ole ja tämä nujerretaan lopullisesti."

    ”Tuntui, ettei mitään tulevaisuutta ole ja tämä nujerretaan lopullisesti." Hannu Isokääntä

    Sitten markkinoilla tuli käänne. Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, ja talvella alkanut sähkön hinnan nousu sai lisää kierroksia. Polttoturpeelle oli yhtäkkiä taas kysyntää. Vapona ennen tunnettu Neova perui nopeasti päätöksen luopua energiaturpeen tuottamisesta.

    Tuottajille tuli kauteen ajolähtö: soita alettiin kiireellä valmistella kuntoon ja hanskat naulaan lyöneitä kuljettajia houkuteltiin takaisin työmaille.

    Lopulta nopeasti asetetut turpeennostotavoitteet jäivät kuitenkin pettymykseksi. Vaikean alun saattelemana energiaturvetta saatiin nostettua 3,57 miljoonaa kuutiota eli 3,73 terawattituntia. Määrä on vain hieman suurempi kuin vuonna 2021, jolloin turvetta nostettiin vähemmän kuin kertaakaan parinkymmenen vuoden aikana.

    Tavallisesti turvetuotantoalueet valmistellaan seuraavalle vuodelle loppukesällä. Ojia puhdistetaan ja suot muotoillaan kuperaksi, jotta sulamisvesi ei jäisi keväällä painanteisiin. Valmistelutyö muodostaa ison osan yrittäjien kustannuksista.

    Koska kysyntää ei vuosi sitten juuri ollut, iso osa turvesoista jätettiin valmistelematta. Keväällä, kun epäselvässä kysyntätilanteessa olisi pitänyt ottaa riskejä, dieselin ja polttoaineen hinta oli korkeimmillaan, kertoo Bioenergialiiton toimialapäällikkö Hannu Salo. Yksi kanto kaskessa oli kuljettajapula, kun sopimuksia ei oltu tehty ennen kauden alkua.

    Lopulta kesän säätkään eivät suosineet turpeennostoa.

    Neovan turvetuotannosta vastaava johtaja Pasi Rantonen kertoo, että turvevarastot tulevat kuluvan talven jälkeen olemaan ennätyksellisen alhaiset.

    Kysyntä alkoi muuttua nopeasti turvetuotannosta luopumisen jälkeen.

    "Jo ennen kuin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, oli nähtävissä, että puupolttoaineita ei olekaan saatavilla niin paljon kuin oletettiin. Jo metsäteollisuuden lakot tekivät piikkiä alkutalveen", Rantonen kertoo.

    Myös Huoltovarmuuskeskus alkoi kerätä jyrsinturvetta varmuusvarastoon ja sai tavoittelemansa parin miljoonan kuutiometrin edestä turvetta koottua aumoihin Reilusta kolmesta ja puolesta miljoonasta tänä vuonna kerätystä turvekuutiosta ison osan voi siis päätellä päätyneen varmuusvarastoihin.

    Varmuusvarastoissa olevan turpeen käyttäminen vaatii valtioneuvoston päätöksen. Huoltovarmuuskeskuksen johtaja Pia Oesch arvioi, että turvetta otetaan käyttöön varastosta jo talven lämmityskaudella, sillä turvetta on varsin vähän tarjolla (MT 23.11.).

    Turpeelle on nyt kova kysyntä, ja varsinkin palaturpeesta on Bioenergialiiton mukaan pula.

    Vaikka turpeen kysyntä on hetkellisesti noussut, se on edelleen kallista korkean päästökauppahinnan takia.
    Vaikka turpeen kysyntä on hetkellisesti noussut, se on edelleen kallista korkean päästökauppahinnan takia.  Kuva: Esko Keski-Vähälä

    Pitkän ajan kokonaiskuva ei kuitenkaan ole muuttunut. Turve pysyy jatkossakin kalliina energiamuotona. Ensi vuoden tilanne on yrittäjille epävarma.

    Neova ei enää tavoitteitaan julkista, mutta Rantosen mukaan kaikki tuotantoalueet, joilla lopetusprosessia ei ole aloitettu, pyritään saamaan tuotantokuntoon. "Kauppaa on tehty lämmityskaudelle 2023–2024, mikä luo paineita ensi kesän onnistumiselle", Rantonen sanoo.

    Hannu Isokäännän yrityksellä ei ole tietoa, kuinka paljon voimalaitos heiltä lopulta ostaa tulevana talvena turvetta ja millainen tulee olemaan kysyntä seuraavana vuonna. Tuotantokenttiä on pitänyt valmistella omalla riskillä.

    "Katsotaan ensin meneekö kaikki talven aikana, ja joskus toukokuussa vasta nähdään tilanne ja onko voimalaitos valmis tekemään sopimuksia", Isokääntä sanoo.

    Varsinkin pienten yrittäjien on vaikea ottaa riskejä, jos sopimuksia saa vain vuodeksi kerrallaan. Kalustoon ei silloin haluta investoida.

    "On kestämätön tilanne, että tämä on näin poukkoilevaa. Vaikka kenttiä olemme kunnostaneet, aliurakoitsijoille en ole tohtinut luvata mitään ensi kesästä", Isokääntä sanoo.

    Alalla toivottaisiin toimia, joilla energiaturvetuotannon alasajo olisi hallitumpaa, kuten turveveron määräaikaista poistamista ja korkean hinnan kompensointia päästökauppatuloilla. Turpeen tarvetta sanelee lopulta se, kuinka sähkömarkkina kehittyy ja kuinka paljon energiapuuta on lopulta liikkeellä, sanoo Bioenergialiiton Hannu Salo.

    "On ajateltu, että lämmityskaudelle 2024–2025 ehditään jo saada paljon pellettiä ja sähkön hinta ehtii tasaantua. Nyt näkymä on selvä vain yhdeksi vuodeksi."

    Lisää aiheesta
    • Puuterminaalien lisäksi Huoltovarmuuskeskuksessa pohditaan huoltovarmuusmetsien käyttöönottoa.

      Energia | Saatat törmätä pian huoltovarmuusmetsään – näin puuenergian saatavuus aiotaan varmistaa poikkeusoloissa

      Tilaajalle
    • Kuopion Energian Haapaniemen voimalaitokselle kipattiin turvekuorma torstaina. Turpeen osuus on noin 30 prosenttia polttoaineesta ja nousee talvella puoleen.

      Energia | Sähkön tuotanto harkitaan päivittäin – kuntien energiayhtiöt säästävät puuta ja turvetta pakkasten varalle

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Palaxilla oli esillä uutuusmalli D420 Pro. Kyseessä on 18 tuuman laipalla varustettu pilkekone, jonka kitaan oikeasti sopii 42-senttinen puu.

    Koneviesti | Palaxin D420 on uusi järeämpi klapikone 18 tuuman sahakatkaisulla

  • Uniforestin Titan 36/12 -pilkekone esiteltiin FinnMETKOssa nollasarjan mallina. Se on kehitetty vastaamaan pohjoismaisiin tarpeisiin silloin, kun pilkottava puu ei ole erityisen järeää.

    Koneviesti | Eurooppalaiset klapikoneet tulevat entistä laajemmin kilpailemaan suomalaisvalmistajien kanssa

  • Koneviesti | Exator SplitMate tekee klapeja ilman käsin kääntelyä – sopivalla peruskoneella tehokas laite isojen puiden pilkontaan

    Tilaajalle