• Metsänomistajien palvelu paranee – Rautavaaran ja Savotan yhdistyminen etenee

    Fuusiossa Rautavaaran metsänhoitoyhdistys sulautuu Savottaan.
    Yhdistysten alueelta on hakattavissa kestävästi noin 2,5 miljoonaa kuutiota puuta vuodessa.
    Yhdistysten alueelta on hakattavissa kestävästi noin 2,5 miljoonaa kuutiota puuta vuodessa. Kuva: Pentti Vänskä
    Metsä|Metsä
    20.8.202615:15
    Jarmo Palokallio

    Metsänhoitoyhdistys Savotan ja Rautavaaran aiemmin kerrottu yhdistyminen etenee. Yhdistysten hallitukset allekirjoittivat siihen liittyvän aiesopimuksen maanantaina Iisalmessa.

    Yhdistykset aloittavat fuusion käytännön valmistelut ja toimintojen yhteensovittamisen syksyn 2026 aikana. Aiesopimuksen mukaisesti Rautavaaran metsänhoitoyhdistys ja sen jäsenet tulevat osaksi Savottaa ensi vuoden alusta.

    Yhdistymisen jälkeen metsänhoitoyhdistys toimii Rautavaaran, Iisalmen, Juankosken, Kaavin, Kiuruveden, Lapinlahden, Nilsiän, Pielaveden, Sonkajärven, Varpaisjärven ja Vieremän alueilla. Kaikki nykyiset toimipisteet jatkavat siis toimintaansa.

    Lopullisen päätöksen mahdollisesta yhdistymisestä tekevät yhdistysten valtuustot syyskokouksissaan marraskuussa.

    Yhdistyminen vahvistaa jäsenten edunvalvontaa ja parantaa metsänomistajille tuotettavia palveluita. Samalla se turvaa yhdistyksen kustannustehokkaan ja kilpailukykyisen toiminnan myös pitkällä aikavälillä.

    Monipuoliset palvelut tuovat metsänomistajille merkittävää arvokasvua. Ne myös mahdollistavat lisää vaihtoehtoja metsien käsittelyyn sekä metsänhoidon erilaisten tavoitteiden yhdistämiseen.

    Koko toimialueen kattavien puukauppa- ja metsänhoitopalveluiden lisäksi yhdistys tarjoaa monipuoliset palvelut luonnonhoitoon, metsäteiden rakentamiseen ja perusparannuksiin sekä suometsänhoitoon.

    Metsäomaisuuden hallinnan palvelut sisältävät kiinteistönvälityksen, sukupolvenvaihdokset sekä kuolinpesien palvelut.

    Yhdistyksen toimialueen yksityismetsien pinta-ala on noin 510 000 hehtaaria ja jäseniä yhdistyksessä on noin 7200. Yhdistys työllistää noin 150 henkilötyövuotta.

    Toimialueen yksityismetsien kestävä hakkuusuunnite on noin 2,5 miljoonaa kuutiometriä. Nuoren metsän hoitoja toimialueella tehdään vuosittain noin 3500 hehtaaria ja lannoituksia noin 4000 hehtaaria.

    Taimia toimitetaan metsänomistajille noin 3,3 miljoonaa kappaletta vuodessa.

    Lisää aiheesta
    • Tuoreen suuryhdistyksen johtajalla Jussi Parviaisella on tuntuma fuusioista. Ennen vuosia Mhy Pirkanmaan johdossa hän johti yhdeksän vuotta Mhy Lakeutta. Tänä aikana Lakeudessa tapahtui kaksi yhdistysfuusiota.

      Metsänhoito | Iso yhdistys ei tarkoita asioiden keskittämistä, paikallinen läsnäolo säilyy: ”Oma metsäasiantuntija edelleen jäsenen tärkein kontakti”

    • Rokua-Paljakan ja Koillismaan metsänhoitoyhdistykset yhdistyvät vuoden alussa.

      Metsänhoito | Taas uusi metsänhoitoyhdistysten fuusio – kattaa kahdeksan pohjoisen kuntaa

    • Uudesta yhdistyksestä muodostuu Suomen suurin metsänhoitoyhdistys.

      Metsänhoito | Suomen suurin metsänhoitoyhdistys aloittaa toukokuussa: 17 000 jäsentä

    • Koivusta sorvattu puututti on persoonallinen ja näyttävä muistoesine.

      Yhteiskunta | Rautavaara antaa vastasyntyneille kuntalaisille persoonallisen lahjan – koivututin!

    • Rautavaaran kunta luovuttaa Carborealille 1,5 hehtaaria joutomaata kirkonkylältä metsitykseen.

      Ilmastonmuutos | Rautavaara haluaa ensimmäiseksi hiilineutraaliksi kunnaksi

    • Työt jatkuvat normaalisti tietojärjestelmien yhdistymisen jälkeen, kertoo Etelä-Suomen metsänhoitoyhdistyksen myyntipäällikkö Lauri Halonen.

      Metsänhoito | Fuusio pysäytti metsänhoitoyhdistyksen toimistotyöt viikoksi – ”Paperikartat ja ruutupaperit kaivettiin esiin”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    metsänhoitoyhdistys
    fuusio
    metsänomistaja
    metsänhoito
    Savotta
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa