

Kartonginvalmistaja Metsä Board jatkaa Kaskisten uuden kartonkitehtaan suunnittelua. Yhtiö jättää lähipäivinä ympäristölupahakemuksen Etelä-Pohjanmaan ely-keskukselle.
Metsä Boardin toimitusjohtaja Mika Joukio painottaa, että investointipäätöstä ei ole vielä tehty. Sen vuoro on aikaisintaan ensi vuoden puolella.
Kaskisiin on suunnitteilla yli miljardin euron kartonkitehdas, joka tuottaisi vuodessa noin 800 000 tonnia taivekartonkia. Uuden tehtaan rakentaminen olisi Metsä Boardin suurin investointi koskaan.

Mittavan uuden tehtaan suunnittelu perustuu näkemykseen, jonka mukaan pakkaamisen tarve kasvaa ja kartonkimarkkinan kasvuvauhti on muita pakkausmateriaaleja kovempaa. Maailmanlaajuisen pakkausmarkkinan arvioidaan kasvavan noin neljä prosenttia vuodessa, mutta kartonkimarkkinan noin viisi prosenttia. Kartonki on vaihtoehto muoville, puukuitu on uusiutuva raaka-aine ja kartonkia on helppo kierrättää.
Joukion mukaan markkinoille mahtuisi uuden tehtaan tuotanto sitä huolimatta, että muutkin yhtiöt investoivat kartonkituotantoon ja esimerkiksi muuttavat aiempia paperikoneita kartongin valmistukseen.
Kaskisten etuina pidetään logistisesti erinomaista sijaintia, nykyisen tehdasalueen kaava mahdollistaisi uuden ison yksikön rakentamisen ja yhtiöllä on jo Kaskisissa valkaistua kemihierrettä tekevä tehdas. Tätä hierrettä (BCTMP) käytettäisiin taivekartongi teossa kemiallisen sellun kanssa. Sellu tulisi lähinnä Metsä Groupin Äänekosken-tehtaalta.
Riittäisikö Suomessa puuta uuden tehtaan tarpeisiin? Joukion mukaan tätä on tutkittu ja Metsä Groupin puunhankinnasta vastaava Forest-yksikkö on laskelmissaan päätynyt siihen, että puuta riittää.
Jos investointipäätös syntyy ja suunnitelmat etenevät ilman suuria yllätyksiä, tehdas alkaisi tuottaa taivekartonkia vuonna 2026. Täydessä vauhdissa se voisi olla 2027 tai 2028.
Juuri nyt suhdanne koettelee kartonkituotantoa ja monen muun metsäyhtiön tapaan Metsä Board ilmoitti viime viikolla muutosneuvotteluiden aloittamisesta kysynnän heikkemisen takia. Neuvottelut koskevat noin 1100:aa henkilöä ja ne voivat johtaa enimmillään noin kolmen kuukauden lomautuksiin. Neuvottelut koskevat henkilöstöä Joutsenossa, Kaskisissa, Kemissä, Kyröskoskella, Tampereella, Simpeleellä ja Äänekoskella..
Joukion mukaan kartonkien keskihinnat nousivat ensimmäisen kvartaalin aikana, mikä on paikannut volyymien laskua. Tuotantoa varaudutaan sopeuttamaan tarvittaessa kysyntätilannetta vastaavaksi.
”Asiakkaat ostivat koronan aikana vimmatusti kartonkia. Koko arvoketju paisutti varastojaan. Nyt varastoja puretaan ja tilausvirrat ovat ohuita”, Joukio sanoo.
Joukio arvioi varovaisesti nykyisen suhdannevaiheen kestoa.
”Se on tuhannen taalan kysymys. Sitä on tämä vuosi kestänyt toistaiseksi. Olemme kuitenkin kiinni kuluttajaliiketoiminnassa, kuten elintarvikepakkauksissa. Ei tämä määräämättömän pitkään voi kestää.”
Metsä Groupin strategiajohtaja Sari Pajari-Sederholm toteaa, että yhtiö investoi integraatteihin. Ne ovat kokonaisuuksia, joissa samalla tontilla jalostetaan puusta useita eri lopputuotteita. Integraattien etuina ovat synergia logistiikassa, energiantuotannossa, tehtaiden sivuvirroissa ja alihankkijoiden käytössä. Esimerkkeinä ovat Rauman saha ja suunnitteilla olevat Äänekosken liimapuupalkkitehdas (Kerto LVL) ja Kaskisten kartonkitehdas.

Voisiko tästä linjauksesta vetää johtopäätöksiä yksin toimivien pienempien kartonkitehtaiden, kuten Metsä Board Kyron Kyröskoskella ja Tampereen keskustassa toimivaan Takon tehtaaseen?
Joukio kiirehtii kumoamaan ajatuksen, että yhtiö olisi lopettamassa näitä tehtaita. Ne tekevät haluttua kartonkia muun muassa makeis-, lääke, ruoka- ja tupakkapakkauksiin.
Esimerkiksi Kyröskosken tehdas toimii perinteitä huokuvassa metsäteollisuusmiljöössä, mutta se ei suinkaan ole teollinen museo. Tehtaan tuotantokoneisto on pidetty teknisesti iskussa investoimalla useita miljoonia tuottavuuden nostamiseen ja uusien tuotteiden tekemiseen. Esimerkiksi vuonna 2021 valmistui jälkikäsittelyyn uusi automaattinen pituusleikkuri, tämän vuoden alussa nesteytetyn maakaasun asema ja ensi vuonna sähköntuotantoa lisätään turbiinin ja generaattorin uudistamisella.
Vuonna 2018 tehdas aloitti muovia korvaavan niin sanotun barrier-kartongin valmistuksen. Sitä käytetään elintarvikepakkauksissa ja sillä on keskivahva kestävyys rasvaa ja kosteutta vastaan.
Tehtaanjohtaja Petri Huikon mukaan suurin osa tehtaan tuotannosta on kuivaruokapakkauksissa käytettävää päällytettyä kartonkia, mutta muovia korvaava barrier on ”trendaava tuote”, jonka kysynnän odotetaan kasvavan.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
