• Yrittäjän hauska idea sai nuoret ryntäämään metsään – lupasi maksaa kävyistä euron litralta

    Kuopiolainen monitoimiyrittäjä Janne Himanen sai talvella idean nuorten hyvinvointia edistävästä hankkeesta, jonka suosio löi lopulta ällikällä hänet itsensäkin.
    Tilaajalle
    Jokaisenoikeudella saa poimia luonnonmarjoja, sieniä ja rauhoittamattomia kasveja. Myös maahan pudonneita käpyjä tai pähkinöitä voi kerätä.
    Jokaisenoikeudella saa poimia luonnonmarjoja, sieniä ja rauhoittamattomia kasveja. Myös maahan pudonneita käpyjä tai pähkinöitä voi kerätä.  Kuva: Sami Karppinen
    Metsä|Yritykset
    19.6.202420:00
    Eino Haase
    Kuopio

    Viime talvena kahden lapsen isä Janne Himanen seurasi huolestuneena uutisointia nuorten lisääntyvistä mielenterveysongelmista ja väkivaltarikoksista.

    ”Olin tilanteesta hyvin harmissani. Aloin sitten pohtia, että miten voisin omalla toiminnallani edistää nuorten hyvinvointia ja tulevaisuuden unelmia.”

    Omien sanojensa mukaan Himaselta ”paloi käpy” nuoria koskevien negatiivisten uutisten suhteen. Harmitus ei ollut kuitenkaan turhaa, sillä loppujen lopuksi kävyistä syntyikin hauska idea.

    ”Rupesin miettimään käpyjä ja sitä, että miten niitä voisi hyödyntää. Sitten keksin, että niistähän voisi valmistaa täysin kotimaisia sytytyspaloja”, Himanen kuvailee hankkeensa alkuvaiheita.

    Janne Himanen on tyytyväinen hankkeensa saamasta suosiosta. Kädessä valmiita sytykekäpyjä sisältävä tuotepussi.
    Janne Himanen on tyytyväinen hankkeensa saamasta suosiosta. Kädessä valmiita sytykekäpyjä sisältävä tuotepussi. Kuva: Petri Jauhiainen

    Lyhyen selvitystyön jälkeen entiselle metsäkoneenkuljettajalle valkeni, että nimenomaan maahan pudonneita käpyjä voisi kerätä jokaisenoikeudella metsistä ja myydä eteenpäin verovapaasti pienissä määrin aina 15 000 euroon asti.

    ”Tajusin, että tämähän olisi hirvittävän hyvä tienesti nuorille. Ei muuta kuin kauniiseen Suomen luontoon liikkumaan ja käpyjä keräämään!”

    Käpyjen keräämisestä kiinnostuneet nuoret Himanen tavoitti Facebookin välityksellä. Kävyistä hän lupautui maksamaan omien sanojensa mukaan varsin kilpailukykyisen hinnan: euron tai puolitoista euroa litralta riippuen käpyjen laadusta.

    ”Laitoin paikalliseen ryhmään ilmoituksen, että ostan käpyjä reiluun hintaan ja kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä. Sieltähän tuli sitten nopeasti yli 200 yhteydenottoa.”

    Nuorimmat käpyhankkeeseen osallistuneista olivat hädin tuskin kouluikään yltäneitä. Kuvassa vasemmalta oikealle Vieno, Valto, Vellamo, Oiva ja Toivo Mankinen, jotka tienasivat kävyillä ensimmäisiä kesätyörahojaan.
    Nuorimmat käpyhankkeeseen osallistuneista olivat hädin tuskin kouluikään yltäneitä. Kuvassa vasemmalta oikealle Vieno, Valto, Vellamo, Oiva ja Toivo Mankinen, jotka tienasivat kävyillä ensimmäisiä kesätyörahojaan. Kuva: Petri Jauhiainen

    Kevään aikana käpyjä keräsi loppujen lopuksi noin nelisenkymmentä nuorta. Himanen osti kaiken minkä sai, ja käpyjä kertyikin aikamoinen määrä – yli 10 000 litraa.

    Kävyistä Himanen valmistaa nyt ekologisia sytytyspaloja, ja valmiit tuotteet hän myy eteenpäin paikallisiin kauppoihin.

    ”Sytytyskäpyjä meni etenkin huoltoasemille, kyläkauppoihin ja käsityöliikkeisiin. Kiinnostusta on kyllä ollut kovasti.”

    ”Monet käpyjä keränneiden nuorten vanhemmat kertoivat jälkeenpäin, etteivät ole koskaan aiemmin nähneet 15-vuotiaan teinin lähtevän yhtä innokkaasti metsään.” Janne Himanen

    Parasta projektissa on kuitenkin Himasen mielestä ollut seurata nuorten oman innon syttymistä ja työskentelyä luonnon helmassa. Kävyistä saadut rahat ovat myös mahdollistaneet itsenäistymisen osalle nuorista.

    ”Eräs nuorista kertoi ostaneensa kävyistä saamillaan rahoilla auton. Se tuntui kyllä hienolta, sillä hän kertoi asuvansa kaukana keskustasta ja pääsevänsä nyt helpommin kaveriensa luo.”

    Himasen mukaan maahan pudonneiden käpyjen keräämistä onkin tarkoitus jatkaa taas mahdollisuuksien mukaan alkusyksyllä, sillä kokemukset keväältä olivat erinomaiset.

    ”Hanke lähti käyntiin juuri niin kuin toivoimme. Monet käpyjä keränneiden nuorten vanhemmat kertoivatkin jälkeenpäin, etteivät ole koskaan aiemmin nähneet 15-vuotiaan teinin lähtevän yhtä innokkaasti metsään.”

    Juttu on osa Tilaajan toive -sarjaa, jossa MT käsittelee lukijoille merkityksellisiä aiheita.

    Lisää aiheesta
    • Matin ja Tatun suururakka huipentui tervan polttamiseen lauantaina 1. syyskuuta. Tervatuotteita valmistui yhteensä noin 50 litraa.

      Historia ja perinne | Video: Matilla, 10 ja Tatulla, 14 on palava into tervanpolttoon – katso miten poikien pilkkeet muuttuivat tervaksi Kuhmossa

    • Moona Viitala nauttii kirkkomusiikin saralla etenkin häämarssien opettelemisesta.

      Kulttuuri | Moona Viitalan kesätyö on monella tapaa poikkeuksellinen – työssään hän pääsee yhdistämään harrastuksensa ja tulevat urasuunnitelmansa

    • Rovaniemen jälkeen nelostie on tullut tutuksi. Julius Mäkelä kuvattuna reilu kymmenen kilometriä Utsjoelta etelään. Matkaa jäljellä Nuorgamiin reilu 50 kilometriä.

      Harrastukset | Hangosta Nuorgamiin kävellyt Julius, 23, yllättyi saunakutsuista ja luontoelämyksistä – käärmeilläkin tuntuu olevan kiire

    Artikkelin aiheet
    Janne Himanen
    nuorten hyvinvointi
    kävyt
    ekologiset sytytyspalat
    Kuopio
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Sääntely ja kustannukset ajavat konepajat ahtaalle – miten pärjätä kilpailussa?

  • Koneviesti | Koneviesti kulkee vastavirtaan Kansallisessa Mediatutkimuksessa – Konedata-hankinta ei vielä ehtinyt vaikuttaa kasvuun

  • Triotecin valikoimiin kuuluvat erilaiset rehusiilot kotieläinruokintaan liittyen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Arska Tehtaat Oy:n tytäryhtiö Grainchain on ostanut Triotec Oy:n liiketoiminnan – siilovalmistuksessa Triotec-nimi säilyy