

Ukrainan 10,4 miljoonasta metsähehtaarista miljoona on miehitetty, puoli miljoonaa hehtaaria raskaasti miinoitettu ja 100 000 hehtaaria kärsii parhaillaan sotatoimista, kertoo Ukrainan metsäviraston johtaja Victor Smal.
Rintamalla on 2 364 valtion metsäalan työntekijää. 116 työntekijää on kuollut, 180 loukkaantunut ja 98 kadonnut sodassa Venäjää vastaan, Smal kertoi torstaina.
Valtion metsäyhtiön 391 rakennusta on tuhottu ja 1 100 ajoneuvoa puunkuljetusautoista lähtien luovutettu armeijalle.
Metsäyhtiö on tarjonnut sotajoukoille myös sodan alusta lähtien 6 000 junanvaunullista puutavaraa.
Taustalla oli EU:n antama kotiläksy: johtaminen ja valvonta pitää erottaa toisistaan.
Ukraina aloitti suuren metsäuudistuksen vuonna 2021. Valtion 389 yritystä yhdistettiin yhdeksi metsäyhtiöksi nimeltä Forests of Ukraine.
Taustalla oli EU:n antama kotiläksy: johtaminen ja valvonta pitää erottaa toisistaan. Nyt valtion metsäyhtiö johtaa ja metsävirasto valvoo toimintaa.
Ukrainan valtion metsäyhtiö on Smalin mukaan Euroopan suurin metsänomistaja. Se toimii 6,6 miljoonan hehtaarin alalla. Työntekijöitä on 30 000.
Valtion metsävaravirasto puolestaan toteuttaa valtion metsäpolitiikkaa ympäristöministeriön alla. Se hallinnoi 73 prosenttia Ukrainan metsistä.
Loput ovat kuntien ja armeijan metsiä. Yksityisiä metsiä maassa on alle puoli prosenttia.
”Emme ole vielä valmiita uudistuksessa. Viimeinen askel on luoda valtion metsäyhtiöstä osakeyhtiö”, kertoo Smal.
Ukrainassa on kolme metsävyöhykettä: sekametsävyöhyke, metsäaro ja aro sekä kaksi vuoristometsäaluetta. Mänty, kuusi ja tammi muodostavat kaksi kolmasosaa puustosta. Tyypillisiä ovat myös leppä, koivu ja saarni.
Puolet puunjalostajista poistunut markkinoilta Ukrainassa, kun Mustanmeren satamien saarto on sulkenut pääsyn Aasian markkinoille. Myös sähkökatkot ja kysynnän lasku kotimarkkinoilla horjuttavat puuta jalostavia yrityksiä.
Ukraina haluaa työntää Venäjän ja Valko-Venäjän puuntoimittajat pois maailmanmarkkinoilta, Ukrainan presidentin kanslian apulaisjohtaja Rostyslav Shurma kertoi viime vuoden toukokuussa.
Ukrainan Punainen metsä on Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden jäljiltä yksi maailman radioaktiivisimmista alueista. Venäjä on hyökkäyssodan aikana ajanut alueella panssarivaunuilla ja rakentanut linnoituksia, nostattaen ilmaan radioaktiivista pölyä.
Ukrainan metsätaloutta haluaa tukea kansainvälisten toimijoiden lisäksi moni Euroopan maa. Tukea koordinoi YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö Fao.
Suomen metsäosaaminen kiinnostaa Ukrainaa ja viime vuoden aikana Suomen metsähallinto järjesti ukrainalaisille kolme webinaaria metsien inventoinnista, laserkeilauksesta sekä valtion metsien käytön suunnittelusta, kertoo neuvotteleva virkamies Sanna Paanukoski maa- ja metsätalousministeriöstä.
Lähteet: Fao, Ukrinform, Timber Exchange, Luke 2016: Ukrainan metsäsektori
Sodan vaikeista oloista huolimatta Ukrainan valtion metsätaloudella pyyhkii hyvin.
Valtion metsätalous teki viime vuonna parhaan tuloksensa Ukrainan itsenäisyyden aikana. Tuloja se sai 575 miljoonaa euroa, kun ennen sotaa tulot olivat Smalin mukaan keskimäärin 355 miljoonaa euroa vuodessa.
Tilikauden voitto on kasvanut vuoden 2020 3,5 miljoonasta eurosta viime vuonna 61 miljoonaan euroon.
”Ero on dramaattinen. Muutimme lähestymistapaa puun myyntiin ja valvontaan.”
”Nyt keskimääräinen palkka on 500 euroa, kun aiemmin se oli 250 euroa.” Victor Smal
Ukraina lopetti vuonna 2021 raakapuun myynnin suorilla sopimuksilla. Puukauppa siirrettiin internetin huutokauppoihin, ja osapuolten piti alkaa käyttää sähköistä kirjanpitojärjestelmää.
”Olemme korottaneet työntekijöiden palkkoja kaksi kertaa. Nyt keskimääräinen palkka on 500 euroa, kun aiemmin se oli 250 euroa”, kertoo Smal.
Hakkuumäärät sen sijaan ovat laskeneet sodan aikana 15,7 miljoonaan kuutiometriin aiemmasta 18 miljoonasta. Nykylain pohjalta mahdollisia ovat Smalin mukaan 25 miljoonan kuutiometrin hakkuut.
Suomessa hakkuut olivat viime vuonna 69 miljoonaa kuutiometriä.
Ukrainassa hakkuissa on muutettu lähestymistapaa avohakkuista luonnonläheisempään suuntaan.

Viime vuonna Ukraina päätti myydä valtion metsäyhtiön rakenteeseen päätyneet 174 sahaa.
”Viisi sahaa on nyt myyty 1,4 miljoonalla eurolla ja jatkamme myyntiä. Sahojen pitäisi kuulua liikeyrityksille, ei valtiolle. Valtio hoitaa metsät ja puunkorjuun.”
Sahat ovat yksi investointikohde yksityisille yrityksille, Smal sanoo. Toinen investointimahdollisuus on hakkuiden koneellistamisessa, joka on vasta alkanut.
”Vasta yksi prosentti hakkuista tapahtuu koneellisesti, kaikki muut tehdään käsin”, kertoo Smal.
Ostoslistalla on tänä vuonna 150 hakkuukonetta ja lisäksi kuormatraktoreita.
”Vasta yksi prosentti hakkuista tapahtuu koneellisesti, kaikki muut tehdään käsin.” Victor Smal
Myös paakkutaimia tuottavia taimitarhoja tarvittaisiin Ukrainaan ainakin 10 lisää.
Lisäksi luonnon virkistyskäytössä on Smalin mukaan mahdollisuuksia sijoittajille. Luonnossa liikkuminen on nyt kielletty, sillä se on erittäin vaarallista sekä miinojen että villieläinten takia.
”Metsästys on kielletty, joten petojen määrä kasvaa. Tavalliset ihmiset eivät voi mennä metsiin sodan aikana.”
Lisäksi puuta jalostava teollisuus on tervetullutta maahan. ”Takaan että kaikki markkinoilla toimivat saavat läpinäkyvän pääsyn puumarkkinoille. Työskentelemme lain ja sopimusten noudattamisen eteen.”
Smal haluaa erikseen kiittää yhteyksiä Suomen maa- ja metsätalousministeriön Erno Järviseen. Suomi on tarjonnut Ukrainalle metsätietoa.

Valvontaa on Smalin mukaan lisätty ja digitalisoitu.
Hakkuulupa on muutettu sähköiseksi. Paperisesta luvasta luovuttiin viime vuoden marraskuussa ja sen jälkeen lupia on haettu 10 000 kappaletta.
Paperisen lomakkeen saattoi osassa hakkuista Smalin mukaan aiemmin luoda vaikka itse itselleen.
”Se oli kaikkien ongelmien juurisyy. Itselleen saattoi luoda luvan menneellä päivämäärällä hakkuiden jälkeen.”
Hakkuuluvan lisäksi sähköiseen järjestelmään pitää luoda dokumentti kuljetuksesta. Puun alkuperän todistavan sertifikaatin saa vientiä varten vain, jos sähköinen hakkuulupa ja sähköinen kuljetusdokumentti ovat kunnossa.
”Aiemmin sertifikaatteja varten tarvittavia dokumentteja saattoi väärentää ja ostaa.”
”Varjoissa toimivat yritykset ja vaikuttajaryhmät eivät ole tyytyväisiä.” Victor Smal
Lisää on tulossa: puutavara-autoihin asennetaan tulevaisuudessa gps-lähettimet, jotta niiden liikkeitä voi seurata reaaliajassa. Järjestelmä antaa hälytyksen epäilyttävistä reiteistä tai dokumenttien puutteesta. Ne voivat kieliä laittomista kuljetuksista.
Smal haluaa myös kaikkien puukaupan toimijoiden ilmoittavan ostonsa ja myyntinsä sähköiseen järjestelmään.
Valvontajärjestelmä sopii Smalin mukaan muillekin aloille, esimerkiksi kala- ja maatalouteen.
Muutokset eivät miellytä kaikkia.
”Varjoissa toimivat yritykset ja vaikuttajaryhmät eivät ole tyytyväisiä. Meidän pitää työskennellä kovasti saadaksemme muutoksia aikaan.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
