• Kuusen neulaset voivat paljastaa kultaesiintymän

    Uusi tutkimus neulasten bakteereista voi helpottaa kullanetsintää.
    Kuusiin noussutta kultapölyä ei voi silmin nähdä eikä kerätä.
    Kuusiin noussutta kultapölyä ei voi silmin nähdä eikä kerätä. Kuva: Johanna Kokkola
    Metsä|Eläimet ja kasvit
    5.10.202520:00
    Suvi Jylhänlehto

    Oulun yliopiston ja Geologian tutkimuskeskuksen tutkijat ovat löytäneet ensi kertaa yhteyden kuusenneulasissa elävien bakteerien ja kultahiukkasten välillä.

    Löydön avulla voidaan kehittää ympäristöystävällisiä menetelmiä kullanetsintään, Oulun yliopisto kertoo tiedotteessa.

    Saman prosessin tarkastelu esimerkiksi sammalissa voi auttaa metallien puhdistamista kaivosvesistä.

    ”Tulokset viittaavat siihen, että kasvin sisällä elävät bakteerit ja mikrobit voivat vaikuttaa kullan kertymiseen puissa”, kertoo tutkijatohtori Kaisa Lehosmaa Oulun yliopistosta.

    Aiemmin on tiedetty, että kallioperässä olevasta malmiesiintymästä vapautuu ioneja hapettumisen ja bakteeritoiminnan kautta. Ne voivat kulkeutua maan pintakerroksiin, joista kasvit ottavat ravinteita ja vettä. Siksi kasvien eri osista ja jopa lumesta voidaan analysoida metalleja herkillä laitteilla.

    Tiedosta on hyötyä, sillä esimerkiksi näiden bakteerien etsiminen kasvien lehdistä voi helpottaa kullanetsintää.

    Kaisa Lehosmaa

    Tutkimuksessa kerättiin 138 neulasnäytettä 23 kuusesta Kittilän kaivoksen alueelta, jossa on tunnettuja kultaesiintymiä.

    Neljän kuusen neulasista löydettiin kultananopartikkeleita, joita ympäröi bakteerien muodostama biofilmi. Biofilmin DNA-sekvenssianalyysi paljasti, että tietyt bakteerit esiintyivät useammin kultaa sisältävissä neulasissa.

    ”Eli juuri nämä kuusen bakteerit osallistuivat nestemäisen kullan saostumiseen neulasiin kiinteiksi kultahiukkasiksi. Tiedosta on hyötyä, sillä esimerkiksi näiden bakteerien etsiminen kasvien lehdistä voi helpottaa kullanetsintää”, Lehosmaa selventää.

    Lisää aiheesta
    • Kullanhuuhdonnan suosio Lapissa on säilynyt vähintään ennallaan, eikä kullan nykyinen korkea hinta sitä ainakaan vähennä.

      Talous | Poikkeuksellisen korkea kullan hinta tuo uusia yrittäjiä Lappiin

    • Mikä tätä kaunokaista vaivaa, männyn kuvaaja ihmettelee.

      Eläimet ja kasvit | Onko tämä mänty sairas vai pelkästään kaunis? Tutkija vastaa

      Tilaajalle
    • Viljellyn joulukuusen runko on paksumpi kuin metsäkuusen, ja siten siinä on myös luonnonkuusta enemmän neulasia.

      Eläimet ja kasvit | Arvaa, kuinka monta neulasta on joulukuusessa! Tutkija vastaa

    Artikkelin aiheet
    kullanetsintä
    kuusi
    bakteeri
    Oulun yliopisto
    Geologian tutkimuskeskus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle