
Huhtamäki on myynyt Venäjän liiketoimintonsa Espetina Ltd:lle. Espetina on venäläismiljonääri Alexander Govorin ja Iury Kushnerovin omistama holding-yhtiö. Yrityskauppaan kuuluu neljä tuotantoyksikköä Venäjällä, jotka työllistävät yhteensä 724 henkilöä.
Govor on hankkinut myös muuta Venäjältä vetäytyneiden yritysten omaisuutta. Kesällä hänen kerrottiin hankkineen McDonald’silta sen yli 800 Venäjällä ollutta ravintolaa.
Uutistoimisto Reuters uutisoi jo aiemmin, että Huhtamäki-kauppaa rahoitettaisiin venäläisen Sberbankin lainalla. Pankki on länsimaiden pakotelistalla.
Huhtamäki ilmoitti jo huhtikuussa aikomuksestaan luopua Venäjän toiminnoistaan. Nyt solmitun kaupan nettovelaton kauppahinta on 151 miljoonaa euroa. Myynnin seurauksena Huhtamäki odottaa kirjaavansa noin 15 miljoonan euron myyntivoiton kolmannelle vuosineljännekselle. Esitetyt luvut ovat alustavia arvioita, joihin vaikuttavat muun muassa ruplan ja euron valuuttakurssimuutokset. Yrityskaupalla ei odoteta olevan Huhtamäelle merkittävää taloudellista vaikutusta vuonna 2022.
“Olemme tyytyväisiä siihen, että saimme Venäjän toimintojemme tarkastelun nyt päätökseen. Osana prosessia teimme huolellisen läpikäynnin löytääksemme parhaan mahdollisen ostajan ja tulevan kumppanin paikalliselle henkilöstöllemme, jonka turvallisuus ja hyvinvointi on meille tärkeää”, sanoo Huhtamäen toimitusjohtaja Charles Héaulmé.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
