• Aasian ylijäämäkartonki leviää yhä laajemmalle, suomalaistehtaat menettävät tilauksia

    Takon lopetusaikeet ja Kyröskosken tehtaan laihdutus eivät yllättäneet, mutta riittävätkö ne Metsä Boardin tuloksen riittävään nostamiseen? Yhtiön johdon mukaan muita suunnitelmia ei nyt ole.
    Tilaajalle
    Metsä Boardin tehdas Tampereen ydinkeskustassa saattaa hiljentyä vielä tänä vuonna, jos yhtiön suunnitelmat toteutuvat. Muutosneuvottelut henkilöstön kanssa alkavat 23. tammikuuta.
    Metsä Boardin tehdas Tampereen ydinkeskustassa saattaa hiljentyä vielä tänä vuonna, jos yhtiön suunnitelmat toteutuvat. Muutosneuvottelut henkilöstön kanssa alkavat 23. tammikuuta. Kuva: Rami Marjamäki
    Metsä|Metsäteollisuus
    20.1.202505:00
    Sami Suojanen
    Tampere

    Metsä Board perustelee Takon kartonkitehtaan mahdollista lopettamista ja Kyröskosken tehtaan toiminnan tehostamista heikolla kannattavuudella. Kumpikin tehdas on tehnyt tappiota vuosina 2023 ja 2024.

    Tehtaat ovat toimineet huomattavalla vajaateholla. Esimerkiksi viime vuonna niiden koneet pyörivät noin 60 prosentin käyttöasteella. Yhtiön neljän muun kartonkitehtaan käyntiasteet ovat hieman korkeampia, mutta niilläkin on ollut paljon käyttämätöntä kapasiteettia.

    Kustannuksissa muun muassa puun ja energian kallistuminen ovat rasittaneet Takon ja Kyröskosken tehtaiden kannattavuutta.

    Metsä Boardin toimitusjohtaja Mika Joukio toteaa, että keväällä 2022 koronapandemian helpotettua ja Venäjän hyökkäyssodan alettua taivekartongin kysyntä kääntyi laskuun. Kysyntä elpyi viime vuoden alkupuolella hetkellisesti lähinnä varastojen täyttämisen takia, mutta heikkeni taas loppuvuotta kohden.

    Joukio jakaa heikon markkinatilanteen kahteen osaan. Niistä toinen on hyvin tuttu inflaatiosta ja korkeista koroista johtuva talouskasvun heikkous ja kuluttajien varovaisuus. Korkojen lasku ei ole vielä potkaissut taloutta ja kysyntää liikkeelle.

    Toinen syy tulee alan sisältä Aasiasta.

    ”Aasialaiset ja erityisesti kiinalaiset yritykset ovat investoineet merkittäviä määriä uuteen taivekartonkikapasiteettiin. Kiinan oma kysyntä ei kuitenkaan ole riittänyt kaikelle tarjonnalle”, Joukio kertoo.

    Kiinalaiset ovat tarjonneet taivekartonkia markkinoille, joissa eurooppalaiset – myös Metsä Board – ovat perinteisesti toimineet. Niitä ovat muun muassa Euroopan reuna-alueet, Lähi-itä ja Latinalainen Amerikka.

    ”Kilpailu on kiristynyt näillä alueilla merkittävästi.”

    Tämä on oleellinen tieto, koska kartonki eri lajeineen on nykyisin Suomen metsäteollisuuden tärkein vientituote.

    Metsä Boardin ilmoitus Takon mahdollisesta sulkemisesta tuli muutamaa päivää ennen kuin valta vaihtuu Yhdysvalloissa. Toisen kautensa presidenttinä aloittava Donald Trump on ilmoittanut asettavansa tuontitulleja erityisesti kiinalaisille tuotteille, mutta myös Euroopassa tehdyille tuotteille.

    Tuontitullin toteutumisessa ja yksityiskohdissa on vielä paljon avoimia kysymyksiä. Metsä Boardille Yhdysvallat on kuitenkin tärkeä markkina. Sen liikevaihdosta runsaat 20 prosenttia on tullut viennistä USA:han.

    Varaudutaanko Takon mahdollisella sulkemisella ja Kyröskosken tehostamisella jo Trumpin tulleihin?

    ”Ei, tulleilla ei ole mitään tekemistä näiden ratkaisujen kanssa. Takosta ja Kyröskoskelta ei juuri mene mitään Yhdysvaltoihin. Husumin ja Kemin tehtaamme toimittavat kartonkia Americas-alueelle.”

    Metsä Boardin kilpailija Stora Enso on investoinut miljardi euroa Ouluun uuteen kartonkikonelinjaan. Sen on määrä käynnistyä muutaman kuukauden kuluttua.

    Pitikö teidän reagoida, kun kilpailija lisää tarjontaa nykyaikaisella tuotantokoneistolla?

    ”Ei. Teemme päätöksiä omista lähtökohdistamme.”

    Metsä Boardin toimitusjohtaja Mika Joukio sanoo, että Stora Enson pian käynnistyvä Oulun uusi taivekartonkikone ei vaikuttanut Takoa koskeviin suunnitelmiin.
    Metsä Boardin toimitusjohtaja Mika Joukio sanoo, että Stora Enson pian käynnistyvä Oulun uusi taivekartonkikone ei vaikuttanut Takoa koskeviin suunnitelmiin.  Kuva: Rami Marjamäki

    Metsä Board arvioi, että suunnitellut torstaina julkaistut toimenpiteet parantaisivat yhtiön vertailukelpoista käyttökatetta noin 30 miljoonaa euroa vuodessa.

    Analyysiyhtiö Inderesin pääanalyytikko Antti Viljakainen ei yllättynyt Metsä Boardin aikeista.

    ”Pidämme Takon tappioiden katkaisemista ja Kyröskosken tuotannon tehostamista välttämättömänä yhtiön tuloskunnon kääntämiseksi”, Viljakainen kirjoittaa katsauksessaan.

    Inderes pitää suunniteltua noin 30 miljoonan euron tulosparannustavoitetta uskottavana, kun kiinteät kulut laskevat ja Takon tehtaalta siirretyt volyymit nostavat muiden tehtaiden käyttöasteita ja tukevat niiden tehokkuutta.

    ”Vaikka pidämme Metsä Boardin suunnitelmia oikeansuuntaisina, emme toistaiseksi ole kuitenkaan vakuuttuneita, että tiedotetut toimet riittävät nostamaan Metsä Boardin tuloksen tyydyttäväksi”, Viljakainen toteaa.

    Inderes arvioi, että kartonkimarkkinoiden koventunut kilpailu ja Pohjoismaiden kireänä pysyvä puumarkkina haastavat Metsä Boardin tulosta. Lisäksi kartonkien kysynnän toipumiseen liittyy paljon epävarmuutta.

    Pienen Kyron tehtaan kilpailukykyisenä pitäminen omin toimin voi olla Metsä Boardille haastavaa.

    ”Etenkin Euroopan taivekartonkimarkkinoiden mittakaavassa pienen Kyron tehtaan kilpailukykyisenä pitäminen omin toimin voi olla Metsä Boardille haastavaa, mikäli kartonkimarkkinoiden kysyntä- ja hinnoittelutilanne ei parane lähivuosina selvästi”; Viljakainen arvioi.

    Joukio toteaa MT:lle, että yhtiöllä ei ole nyt muita tehostamisaikeita kuin torstaina julkaistut Takoa ja Kyröskoskea koskevat suunnitelmat.

    Lisää aiheesta
    • Takon tehdas sijaitsee Tampereen ydinkeskustassa.

      Metsäteollisuus | Metsä Board aikoo sulkea Takon kartonkitehtaan

    • Metsä Boardin toimitusjohtaja Mika Joukion mukaan Takon kartonkitehdas on ollut kustannuskilpailukyvyltään yhtiön heikoimpia tehtaita. ”Se johtuu muun muassa kustannustasosta ja suhteellisen pienistä koneista.”

      Metsäteollisuus | Takon tehtaan lopetus ei vähentäisi Metsä Boardin puun kysyntää – toimitukset siirtyisivät muille tehtaille

      Tilaajalle
    • Stora Enson uusi kartonkikone lisää puun kysyntää jo vuonna 2025, mutta kartonkimarkkinoihin se vaikuttaa selkeämmin vasta vuoden 2026 puolella.

      Metsäteollisuus | Oulun miljardikone valmistuu poikkeuksellisen huonoon hetkeen

      Tilaajalle

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa