Koppeloviikot vasta alussa – kylmä kevät myöhästytti myös metson soidinmenoja

Kello on puoli kolme yöllä, kun lähdemme kuvaajan kanssa ajamaan kohti Utajärven Juorkunaa. Yritämme ehtiä metson soidinpaikalle ennen auringonnousua, jotta pääsisimme näkemään, onko kanalintujen valtiaalla lisääntymispuuhat mielessä.

Teerien kukerrus kuuluu jo ja pikkulinnutkin ovat aloittaneet laulunsa. Kevät tekee selvästi tuloaan.

Kylmä pohjoistuuli tuntuu kuitenkin luissa ja ytimissä, ja luntakin on vielä paikoin polveen saakka.

Korkeista odotuksista huolimatta joudumme pettymään. Metsot eivät vielä viime viikolla olleet aloittaneet soidinmenojaan tarkastuspaikassa. Ilma lämpeni viikonloppuna, joten todennäköisesti juuri nyt soitimilla alkaa tapahtua.

”Tavallisesti koppeloviikot ovat vapun kahta puolen”, metsäasiantuntija Jukka Kaiponen Metsähallitus Metsätalous Oy:stä toteaa.

Koppeloviikoilla hän tarkoittaa ajankohtaa, jolloin ukkometsoista onnekkaimmat pääsevät parittelemaan naaraiden kanssa soidinkeskuksessa.

Myöhäinen soidin voi tietää hyvää jälkeläisten menestymisen kannalta, sillä kuoriuduttuaan poikaset selviävät parhaiten, jos sää on lämmin ja vähäsateinen.

Muninta alkaa muutaman päivän kuluttua parittelusta. Haudonta kestää 24–27 vuorokautta.

Kaiponen nakuttaa havainnot maastotietokoneelle. Kuva: Kai Tirkkonen

Metsähallitus tarkastaa keväisin satoja paikkatietoaineistoihin merkittyjä metson soidinpaikkoja. Mikäli soidinalueella on toimintaa, se otetaan huomioon metsänhoidon suunnittelussa.

Valtion mailla on noin 2 500 merkittyä metson soidinpaikkaa. Jos paikkatiedossa näkyvällä soidinpaikalla ei havaita toimintaa kolmena peräkkäisenä vuonna, se voidaan piilottaa järjestelmässä. Saatujen havaintojen pohjalta paikkatietoihin myös lisätään uusia soidinpaikkoja.

Soidinpaikan tyhjenemiselle voi olla monia syitä.

”Jos valtakukko metsästetään, voi olla että soitimen keskus siirtyy”, Kaiponen antaa esimerkin. Soidinpaikka voi siirtyä myös myrskytuhojen seurauksena.

Toimivan soitimen ympärillä metsää käsitellään metson elintavat huomioiden.

Soidinpaikaksi määritellään ympyrän muotoinen alue, jonka keskipisteenä on oletettu soidinkeskus ja pinta-ala 20 hehtaaria. Pinta-alasta yli puolet pitää säilyttää peitteisenä eli puuston keskipituuden on oltava yli kuusi metriä ja runkoluvun yli 400 hehtaaria kohti.

Soidinpaikalla voi tehdä maksimissaan hehtaarin kokoisia aukkoja. Kaikki hakopuut eli männyt, joissa metso ruokailee, pyritään säästämään.

”Metsän käsittelyssä pitäisi kyykistyä metson tasolle”, Kaiponen näyttää ja kyykistyy kuusen juurelle. Metso pitää vaihtelevasta maastosta, josta löytyy niin avonaista aluetta kuin suojapaikkoja.

Talvella metson ruokavalio on neulasvoittoista, mikä näkyy ulosteissa. Kuva: Kai Tirkkonen

”Jos on tarpeen tehdä ennakkoraivausta, raivataan vain puun tyveltä ja säästetään alikasvoskuusia.”

Soidinalueeksi lasketaan noin 300 hehtaarin kokoinen alue, joka muodostuu kukkojen päiväreviireistä.

”Tärkeää on, että metsolle jää kunnolliset käytävät päiväreviireille”, Kaiponen painottaa.

Soidinpaikka ei saa jäädä uudistusalojen ympäröimäksi saarekkeeksi.

Karoliina Rantala Metsähallituksen viestinnästä haastattelee Kaiposta somevideolle. Kuva: Kai Tirkkonen

Parhaiten Kaiposen mieleen ovat jääneet tarkastukset, jolloin soitimella on ollut paljon lintuja. Tavallisesti reviirikukkoja on puolenkymmentä, mutta parhaimmillaan niitä voi olla jopa yli 20.

”Kun tilanne on päällä, kuuluu hirveä pauke. Metsoja saattaa kuollakin, kun ne hyökkäilevät jalat edellä ja siivet hakkaavat.”

Torstaiaamun tarkastuksen saldoksi jäi yksi lentävä koppelo ja yksi lentävä ukkometso sekä kaksi hakopuuta jätöksineen. Valkeneva aamu kohmeisessa kevätmetsässä on silti hieno kokemus.