

Tulokset 25 vuotta kestäneestä ennallistamishankkeesta Kaakkois-Aasiassa sijaitsevalta Borneon saarelta on nyt julkaistu, Ruotsin maatalousyliopisto (SLU) tiedottaa. Indonesiaan kuuluva Borneo kärsi tuhoisista maastopaloista vuonna 1983 El Niño -ilmiön aiheuttama kuivuuden seurauksena.
Borneon koillisosissa paloi yli miljoona hehtaaria metsää – siis lähes Uudenmaan maakunnan kokoinen alue.
Vuodesta 1998 lähtien on onnistuttu ennallistamaan 18 500 hehtaaria trooppista sademetsää. Nyt alueella on koskematonta sademetsää muistuttava lajisto ja metsän rakenne.
”Ennallistamishankkeet mittaavat usein, miten paljon puita on istutettu, mutta eivät seuraa, miten hyvin puut selviävät jatkossa”, sanoo SLU:n tutkija Petter Axelsson tiedotteessa.
”Pahiten vaurioituneilla alueilla on tapahtunut vain vähän luontaista uudistumista viimeisen 40 vuoden aikana.” Petter Axelsson
Ennallistettavalle alueelle istutettiin 92 paikallista puulajia. Lajeista 30 on uhanalaisia ja useat vaarantuneita.
”Meidän näkemyksemme mukaan korkein kuolleisuusriski on ensimmäisen kolmen vuoden aikana, kun taimet ovat alttiina tallomiselle, kitkemiselle ja eläinten laidunnukselle”, Axelsson sanoo.
Kolmen ensimmäisen vuoden jälkeen kuolleisuusriski laskee merkittävästi. Viidestä miljoonasta istutetusta puusta 15–25 prosenttia on elossa 20 vuoden jälkeen.
Eri lajit pärjäävät eri tavalla.
”Tutkimuksemme näyttävät merkittäviä eroja sekä kasvussa että eloonjäännissä eri lajien välillä. Tieto auttaa ennallistamisessa, sillä voimme jatkossa istuttaa enemmän herkästi kuolevia lajeja.”
Tutkijat myös selvittivät, onko työläs taimien istuttaminen välttämätöntä tropiikin metsien ennallistamishankkeissa, vai riittääkö luontainen uudistuminen tuottamaan tarpeeksi puita.
”Yksi tärkeimmistä havainnoistamme oli, että istuttamisen tarve riippuu vahingon laajuudesta”, Axelsson sanoo.
”Pahiten vaurioituneilla alueilla on tapahtunut vain vähän luontaista uudistumista viimeisen 40 vuoden aikana. On hyvä istuttaa monipuolisesti puulajeja ja raivata kasvillisuutta, jotta saadaan aikaan monipuolinen metsä.”
Pienemmistä häiriöistä kärsineissä metsissä, joissa osa puista on säästynyt maastopaloilta, luontainen uudistuminen riittää metsän uuteen kasvuun.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
