• Vapaaehtoisen hiilimarkkinan suosio romahti – syynä tehottomat ja epäeettiset kompensaatiohankkeet

    Vapaaehtoisten hiilimarkkinoiden arvo putosi viime vuonna yli 60 prosenttia edellisvuodesta, sillä tutkimusten mukaan kompensaatio ei auta hillitsemään ilmastonmuutosta.
    Tilaajalle
    Taimien istuttaminen ja metsittäminen ovat yleisiä hiilikompensoinnin keinoja.
    Taimien istuttaminen ja metsittäminen ovat yleisiä hiilikompensoinnin keinoja. Kuva: Kari Salonen
    Metsä|Ilmastonmuutos
    2.6.202407:00
    Anniina Jokinen

    Vapaaehtoisen hiilikompensaation markkinat pienenivät viime vuonna merkittävästi, kertoo tuore raportti. Vuonna 2022 hiilikompensaatiota tehtiin 1,9 miljardin yhdysvaltain dollarin arvosta, mutta vuonna 2023 arvo oli enää 723 miljoonaa dollaria.

    Markkinoiden arvo pieneni 61 prosenttia. Kauppojen määrä puolestaan pieneni 56 prosenttia. Ero arvossa ja määrässä johtuu siitä, että ilmastoyksiköiden hinta laski hieman vuodesta 2022.

    Ecosystem Marketplacen arvion mukaan pudotus johtuu siitä, että tutkimusten mukaan kompensaatio ei auta hillitsemään ilmastonmuutosta ja luonnon monimuotoisuuden heikkenemistä.

    Myös uutiset nostivat esiin tehottomia ja epäeettisiä hiilikompensaatiohankkeita.

    Uutisten ja tutkimusten ohella ilmastoyksiköiden korkea hinta vähensi vapaaehtoisten hiilimarkkinoiden suosiota.

    Hiilimarkkinoilla yksi ilmastoyksikkö vastaa yhden hiilidioksiditonnin poistoa tai vähentämistä. Päästöjä kompensoimalla yritykset voivat kertoa tuotteidensa olevan hiilineutraaleja.

    Etenkin trooppisiin metsiin suuntautuvista hankkeista on paljastunut ikäviä yllätyksiä.
    Etenkin trooppisiin metsiin suuntautuvista hankkeista on paljastunut ikäviä yllätyksiä. Kuva: Anniina Jokinen

    Eniten hiilikaupan määrä laski metsätalouden, maankäytön ja uusiutuvan energian aloilla. Ne ovat suosituimpia hiilikauppaprojekteja.

    Metsitys- ja kasvillisuuden istutushankkeet kasvattivat suosiotaan.

    Energiatehokkuuden, maatalouden ja kotitalouslaitteiden saralla päästökauppaa käytiin aiempaa enemmän.

    The Guardian uutisoi viime vuonna, että yli 90 prosenttia suurimman sademetsien hiilikauppaa tarjoavan yrityksen sertifikaateista olivat arvottomia. Hiilikompensaatiota tarjoava yritys Verra ei todellisuudessa vähennä hiilidioksidin määrää ilmakehässä.

    Siitä huolimatta jotkin sen asiakkaat ovat mainostaneet tuotteitaan hiilineutraaleina.

    Viime vuoden ongelmista huolimatta Ecosystem Marketplace arvioi, että hiilikaupassa tullaan tulevaisuudessa näkemään hankkeita, jotka tarjoavat hiilenpoiston ohella runsaasti muita hyötyjä.

    Pariisin ilmastosopimuksen kuudes artikla edellyttää, että päästövähennykseen osallistuvat maat varmistavat päästökaupan laadun, laskennan ja kestävän kehityksen toteutumisen. Ecosystem Marketplacen mukaan hiilimarkkinoilla odotetaan selvennyksiä tähän artiklaan.

    Ecosystem Marketplace: 2024 State of the Voluntary Carbon Market (SOVCM)

    Lisää aiheesta
    • Nurmiviljely on yksi maatalouden hiilensidontakeinoista, joiden markkinaehtoisuudesta nyt keskustellaan.

      Maatalouspolitiikka | Hallitus käynnistää pyöreän pöydän keskustelut vapaaehtoisista hiilimarkkinoista, tavoitteena edistää maa- ja metsätalouden hiilensidontaa

      Tilaajalle
    • Ilmastonmuutos | Yritykset haluaisivat lisätä hiilensidontaa miljardeilla euroilla, mutta eivät valtion hyväksi – epäluulot ja vääntö pelisäännöistä tulppasivat metsien hiilikaupan

      Tilaajalle
    • Luontoarvoiltaan arvokkailla alueilla, kuten jokien varsilla, puustoisuuden pitää säilyä ja lajien päästä kulkemaan vapaasti.

      Metsänhoito | Luonnonsuojelu, ennallistaminen ja metsätalous sopivat samalle alueelle – Nicaraguassa toimiva hanke tuo monipuolisia hyötyjä

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Peltojen hiilitasetta voi seurata ja maannostietokantaa täydentää omavalvonnan keinoin, jos mobiili-Vipuun voisi laittaa näytteiden sijainnit ja valokuvat. Multavuuden määritykseen tarvittaisiin protokolla laboratorioihin.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Ketä EU:n ennallistamisasetus palvelee, ja mitä sillä saavutetaan?

  • Ennallistamisasetuksen teema näkyy tässäkin kuvassa. Vasemmalla Natura 2000 -ohjelman suo ja oikealla siihen rajoittuva ojitusalue, jossa metsän kasvu on vauhdissa. Molempia tarvitaan.

    Koneviesti | EU:n ennallistamisasetus on nyt toteutusvaiheessa – Ruukin tutkimusasemalla haetaan ratkaisuja turvemaiden viljelyn haasteisiin

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Elinkeinoelämä ja väyläala: Tiestön korjaustarve lähdössä hallitsemattomaan kasvuun – toimenpiteillä on kiire