• SM-pilkissä käydään Sotkamossa kova kisa lauantaina ‒ kaikusarjassa kilpaillaan toista kertaa

    Jokaiselle kalastajalle löytyy kilpailusta oma sarja. Nuoret osallistuvat ilmaiseksi.
    Mikko Toiviainen ihmettelee Unto Leinosen kuljettamaa Snowdog -kulkupeliä, jolla hän on ajellut jäälle kulku-uria. Vehje on Ruotsissa yleisempi ja siellä sitä käytetään esimerkiksi hirvenmetsästyksessä.
    Mikko Toiviainen ihmettelee Unto Leinosen kuljettamaa Snowdog -kulkupeliä, jolla hän on ajellut jäälle kulku-uria. Vehje on Ruotsissa yleisempi ja siellä sitä käytetään esimerkiksi hirvenmetsästyksessä.  Kuva: Miska Puumala
    Metsä|Erä
    24.3.202320:55
    Terhi Pape-Mustonen

    Ahvenien narraus on kovaa kisaa lauantaina, kun SM-pilkkien mestaruus ratkaistaan Sotkamon Rimpilänniemellä. Kisoja on suunniteltu alueelle jo pari vuotta. Perjantaina kisa-alue valmistui täyttä vauhtia talkoovoimin.

    ”Tavoitteenamme on saada osallistujiksi tuhat pilkkijää, ennakkoon on ilmoittautunut 650. Kilpailualueella on paljon syvyysvaihtelua, joten se on hyvää kilpailuvettä”, kisojen kilpailutoimistoa pyörittävä Mikko Toiviainen kertoo.

    Kilpailukalaksi on valikoitunut ahven, koska se on maukas ja koko Suomessa yleinen ruokakala. Sarjoja on kaiken ikäisille, nuoret kilpailevat ilmaiseksi ja alle 12-vuotiailla saa olla avustaja.

    Viime vuonna kisaan otettiin uusi sarja, jossa kilpailijat kalastavat kaikuluotaimen avulla. Sarjalle on merkitty oma kilpailualueensa.

    Kaikusarjassa kilpailija saa muista sarjoista poiketen tuoda maksimissaan viisi ahventa seulalle ja punnitukseen.

    Akkukairat ovat yleistyneet kilpailussa, mutta nuoret niitä eivät saa käyttää.

    Akkukairojen kanssa on oltava muutenkin varovainen: ne voivat pahimmillaan riuhtaista peukalon irti. Onnettomuuksia on viime vuosien aikana tapahtunut useita. Kaikkien akkukairojen täytyy turvallisuussyistä olla apukahvalla varustettuja.

    ”Perinteinen kaira on hyvä, kun sitä osaa käyttää. Esimerkiksi itse pilkin sen avulla”, Toiviainen kertoo.

    Kainuussa on vielä täysi talvi ja kuluvana viikkona lunta on tullut reippaasti lisää.
    Kainuussa on vielä täysi talvi ja kuluvana viikkona lunta on tullut reippaasti lisää.  Kuva: Miska Puumala

    Lumitilanne on kisan kannalta haastava. Sitä on tullut tällä viikolla reilusti lisää ja perjantainakin taivaan täydeltä. Yhteensä hanget huitelevat jo 90 sentissä.

    ”Kun valoa tihkuu jään alle vähän, kalat ovat passiivisia. Kun kalat eivät liiku, on pilkkijän liikuttava”, Toiviainen kertoo.

    Kairaamaan pääsee siis reippaasti, että kalastukseen löytää hyvän paikan ja oikean syvyyden. Saalista on kuitenkin tarjolla: alueella helmikuussa käydyssä esikisassa voittosaalis oli yli viisi kiloa. Se on melkoinen määrä neljässä tunnissa pilkittäväksi.

    Lumi haastaa pilkkijöiden lisäksi tapahtuman järjestäjät. Pelloille aurattujen parkkipaikkojen puhdistamisessa on ollut iso työ.

    ”Alueiden auraukseen käytetään noin 10 000 euroa”, Toiviainen kertoo.

    Kisakeskuksena toimii Niemelän tila, jonka väkeä hän kiittelee aktiivisuudesta ja innostuksesta.

    Kilpailusta löytyy sopiva sarja jokaiselle. Palkintolava valmistui perjantaina.
    Kilpailusta löytyy sopiva sarja jokaiselle. Palkintolava valmistui perjantaina. Kuva: Miska Puumala

    Kisojen järjestäminen on talkoolaisille iso voimanponnistus. Aikaisemmin SM-pilkki houkutteli tuhansia kilpailijoita, mutta nyt virallinen tavoite on tuhat kalastajaa. Kilpailun järjestämisen peruskulut ovat kuitenkin pysyneet suurin piirtein samoina.

    Kahvioita tapahtumassa pyörittävät Nuaskylän nuorisoseura, Nuaskylän maaseutuseura, Kajaanin Gymnastics ja Kajaanin Junnu Hokki U13. Alueelle on tulossa myös muita myyjiä.

    Saaliskalat toimitetaan kilpailun jälkeen purkitettaviksi ja ne jaetaan Sotkamon kouluihin.

    Muita kuin ahvenia päätyy saaliiksi hyvin vähän, Toiviainen kertoo. Kalojen välittömästä lopettamisesta on vahva suositus paitsi kaikusarjassa, jossa sitä vaaditaan.

    Lisää aiheesta
    • Onkiminen, pilkkiminen ovat maksuttomia yleiskalastusoikeuksia, jota varten ei tarvitse maksaa kalastonhoitomaksua. Rysäkalastukseen lupa tarvitaan.

      Erä | Kalastonhoitomaksua esitetään myös 65 vuotta täyttäneille – huolena kalakantojen hoito, kun maksajien joukko supistuu

    • Pilkkivapa on kesällä erinomainen ahvenen pyyntiväline viiden kuuden metrin veteen.

      Ahvensaalis mielessä? Näillä vinkeillä onnistut ahvenen pyynnissä

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle