Jatkuva aukotus ei ole jatkuvaa kasvatusta

Kiinnostus jatkuvan kasvatuksen käyttöön lisääntyy hyvää vauhtia.

Metsäorganisaatiot ja Luonnonvarakeskus eivät näytä pysyvän muutoksen vauhdissa. Ne testaavat vasta luontaisen uudistamisen menetelmiä vertaillen niitä metsänviljelyyn, vaikka niistä on yllin kyllin tietoa.

Hiljan esitellyssä demometsähankkeessa on vain erikokoisia aukkoja sekä siemen- ja suojuspuuasentoja. Poimintahakkuulla tehtyä erirakenteista käsittelyä voisi pitää jatkuvan kasvatuksen erikoismuotona, mutta se on tehty niin voimakkaana, että se vastaa männyn suojuspuuasentoa.

Näille luontaisen uudistamisen hakkuille on annettu nimikkeeksi peitteinen tai jatkuvapeitteinen metsänhoito, kun niissä on harvakseltaan puita tai reunametsää. Peitteellisyys on kylläkin hävinnyt käsittelyssä.

Pienaukkohakkuussa tehdään yleensä kolmanneshehtaarin eli pienen jalkapallokentän kokoisia avoaloja. Ne sijoitetaan lähekkäin pienten välimatkojen etäisyydelle. Kun aukot taimettuvat, tehdään lisää aukkoja.

Jatkuva aukottaminen pirstoo metsän rakenteen eikä ole vastaus ilmastokriisin tai luontokadon haasteisiin. Puuston ja maaperän hiiltä karkaa metsästä sitä enemmän mitä voimakkaammin hakataan.

Myös kasvu ja hiilinielu vähenevät samassa suhteessa.

Aito jatkuva kasvatus on nimensä mukaan kasvatusta, jossa metsä pidetään jatkuvasti puustoisena eli oikeasti peitteellisenä. Yläharvennuksella poistetaan hakkuukypsiä tukkipuita, mutta ei koskaan kaikkia niitä. Harvennuksella tehdään tilaa uudistumiselle ja pienempien puiden kasvulle arvokynnyksen yli.

Jatkuvaan kasvatukseen voidaan siirtyä milloin tahansa. Se ei edellytä puuston erirakenteisuutta, joka kehittyy hakkuu hakkuulta.

Suomessa on tutkittu aitoa jatkuvaa kasvatusta neljäkymmentä vuotta vertaillen muihin menetelmiin sekä kenttäkokein että hyödyntäen valtakunnan metsien inventointitietoja sadan vuoden ajalta. Tutkimuksista on laadittu kymmeniä julkaisuja ja oppaita.

Yrjö Norokorpi

metsänhoitotieteen dosentti