

Kylmää, pimeää ja kauheasti kalliita lisävarusteita – niin talviretkeilystä voisi äkkiseltään ajatella. Moni nauttii talvisin parin tunnin hiihtolenkeistä, mutta ajatus lumisessa metsässä yöpymisestä jännittää.
Eräopas Sampo Rouhiainen neuvoo kokeilemaan talviretkeilyä kurssin kautta, jos aiempaa kokemusta ei ole. Talviretkeilyn voi aloittaa myös telttailemalla lähimetsässä.
”Jos onkin epämukavaa, sieltä voi kävellä lyhyen matkan pois.”
Tärkeintä on, ettei yritä asettaa retkeilyä tiettyyn muotiin, Rouhiainen sanoo. ”Ei pidä ajatella, että retkeillessä kuuluu aina kävellä 20 kilometriä ja kantaa 10 kilon rinkkaa, vaan jos tuntuu kivalta vaikka vuokrata mökki ja tehdä sieltä päiväretkiä, tekee niin. Yrittää löytää sen oman hyvän tapansa tehdä asioita.”
Rouhiainen muistuttaa, että etenkin talvella muuttuvat olosuhteet voivat aiheuttaa jopa vaaratilanteita. Vaikka maastosta löytyisikin kelkkareitti tai muu polku jota voi seurata, paksun lumikerroksen sataessa se katoaa helposti. Silloin ei välttämättä kannata lähteä rämpimään umpihankeen.
Avotunturissa lumimyräkässä voi myös eksyä pahasti.
Monet kesäreitit ovat jyrkkien nousujen ja laskujen takia vaikeita talvella. Lumi ja jää avaavat kuitenkin aivan uusia reittimahdollisuuksia.
”Soiset alueet ovat usein mukavia hiihdellä, koska siellä on tasaista, näkee suhteellisen hyvin ja yleensä alueet eivät ole niin isoja, etteikö olisi metsääkin lähellä”, Rouhiainen sanoo. Myös järvien jäitä pitkin on talvella mukava liikkua.
”Pohjoisempana aloittelijalle sopivia reittejä ovat mäntykangasmetsät. Niissä on hyvä hiihdellä tasaisia reittejä, on tulipuuta saatavilla ja leirin tekeminen helppoa. Ylempänä tunturissa sää on armottomampi, jos on huono keli, ja korkeuserot tekevät hiihtämisestä hankalampaa. Laakson pohjan tunturikoivikoihin tuuli kuljettaa pehmeämpää lunta.”
Rouhiainen kehottaa tarkistamaan alueen kulku- ja leiriytymisrajoitukset etukäteen luontoon.fi-sivustolta.
Paras talviretkeilyn liikkumistapa riippuu olosuhteista. Rouhiainen suosii pitkiä metsäsuksia, jotka sopivat hyvin tasaiseen maastoon ja syväänkin hankeen. Lapin tuntureilla keväthangilla teräskantilla varustetut tunturisukset voivat olla parempi vaihtoehto.
Ohuemmassa lumipeitteessä lumikengätkin käyvät, etenkin jos reitillä on paljon jyrkkiä nousuja ja laskuja.
”Jos lunta on alle 10 senttimetriä, niin en ottaisi mitään lumikulkuneuvoja alle, ellei ole hiihtämässä järven jäällä tai suolla.”
Etelä-Suomen usein vähempilumisiin talviin Rouhiainen suosittelee karvapohjasuksia eli liukulumikenkiä. Niistä saa melkein kaikki lumikengät edut, mutta pidemmällä matkalla hiidettävyys kärsii: karvapohjasukset luistavat muita suksia huonommin eivätkä siteet ole jalassa yhtä mukavat.
Talviretkeilyssä kuivana ja lämpimänä pysymisen merkitys korostuu. Varusteita ei saisi päästää kastumaan missään vaiheessa. Lisäksi juomaveden hankinnassa on iso ero, sillä talvisin vesi pitää usein sulattaa lumesta.
”Kun lunta sulattaa, kattilan pohjalla on hyvä olla ensin vähän vettä. Muuten voi käydä niin, että pohjalle sulaa ensin vettä, mutta kun vesi imeytyy ylöspäin muuhun lumeen, saattaa jäädä kohta, jossa kattilan pohjaa vasten ei olekaan mitään ja se polttaa kattilaan reiän.”
Rouhiainen kuitenkin kehuu talviretkeilyn helppoutta: uusien reittien lisäksi tasaisella maalla hiihtäminen on kävelyä nopeampaa ja ahkioon saa paljon enemmän tavaraa kuin rinkkaan.
Pimeäkään ei haittaa.
”Jos on yhtään hämärää tai kuutamoa niin itse tykkään liikkua ilman valoa, koska sitten hahmottaa kokonaisuuden paremmin. Jos kulkee pimeässä otsalamppu päällä, on vain muutaman metrin valokupla ja muualla on pikimustaa.”

Ennen retkelle lähtöä Rouhiainen neuvoo tekemään ennakoivia toimenpiteitä.
”Ihan ensimmäisenä kun lähtee suunnitelemaan omaa reissua, tekee riskianalyysin. Ajattelee, että olen lähdössä hiihtämään. Mitä siellä voi tapahtua?”
Reissussa voi vaikka eksyä, kaataa kuumaa vettä syliin tai iskeä kirveellä jalkaan polttopuita tehdessä, Rouhiainen luettelee. Seuraavaksi voi miettiä, miten todennäköisiä sattumat ovat: kokenutkin retkeilijä voi eksyä, mutta Suomen oloissa lumivyöry on erittäin epätodennäköinen tapahtuma.
Lopuksi voi pohtia, miten tilanteet ehkäisee ja mitä tekee, jos jotain pääseekin sattumaan.
”Riskin välttäminen on huomattavasti helpompaa kuin se, että lähtee hoitamaan niitä jälkikäteen.”
Retkeilijän on myös tärkeää varustautua säähän sopivasti. Rouhiaisen mukaan suurin osa retkeilijöistä ylipukeutuu liikkuessaan ja alipukeutuu paikalla ollessaan. Liikkuessa pärjää usein yllättävän kevyillä vaatteilla.
”Suosin paljon villaa aluskerrastona. Se tasaa lämmönvaihteluita ja imee itseensä paljon kosteutta. Kun liikkuessa hikoilee, kosteus jää villaan ja haihtuu vähitellen.”
Kylmälläkin kelillä pärjää, kun on lämmin kerrasto ja tuulenpitävä takki. Väliin voi pukea fleecen tai villapaidan. Tauoille kannattaa varata esimerkiksi pilkkihaalari tai paksu untuvatakki ja toppahousut, joiden alle kaikki muut kerrokset mahtuvat.
Kunnon huppu on tärkeä, sillä se suojaa päätä viimalta ja kylmältä. Myös pipo ja kaulaliina estävät lämpöä haihtumasta päästä.
”On helppo laittaa riittävästi vaatetta keskivartaloon, mutta sormien ja varpaiden lämpimänä pitäminen on todella tärkeää”, Rouhiainen sanoo.
Talviretkeilykursseja pitävä Rouhiainen on huomannut, että jalkineiden valinnassa on usein hankaluuksia.
”Porukka tulee tavallisissa lyhytvartisissa vaelluskengissä. Kun astutaan suksilta pois ja humahtaakin puolireiteen hankeen, sitten on lahkeen varret ja kengän kaulukset täynnä lunta.”
Jos ei halua hankkia uusia kenkiä vain talviretkeilyä varten, voi aluksi vaihtaa lyhytvartiset kengät vaikka kumisaappaisiin.
Rouhiainen itse suosii talviretkeilyssä kumisaappaita ja niiden sisään laitettavia huopavuoria. Koska kumisaappaat eivät hengitä, sisälle kerääntyy kosteutta. Rouhiaisella on ongelman näppärä ratkaisu.
”Minulla on ohut alussukka, jonka päälle vedän muovisen kauppakassin. Siihen päälle villasukka ja jalka huopavuoreen ja saappaaseen. Illalla kun tulen leiriin, niin muovikassit pois, sukat kuivumaan kerraston alle, kuivat sukat jalkaan ja huopiin, niin ne pysyvät kuivana koko reissun.”
Monoissa hiihtäjiä Rouhiainen neuvoo avaamaan monot ennen nukkumaanmenoa niin auki kuin mahdollista. Jos monot jäätyvät yön aikana, ne saa silti aamulla jalkaan.

Sopivan vaatetuksen lisäksi retkeilijä tarvitsee oikeat varusteet. Rouhiainen pakkaa ahkioon teltan, makuupussin, makuualustan, retkikeittimen ja polttoainetta. Kaikkea ei tarvitse ostaa omaksi ennen retkeä, vaan välineet voi vuokrata liikkeestä tai lainata kaverilta.
Rouhiainen suosii talvella bensakeitintä, sillä polttoaine ei vaadi lämmittämistä ennen käyttöä. Makuualustaksi hän valitsee solumuovialustan, koska siinä ei ole puhkeamisvaaraa.
”Jos vain tilaa riittää, niin porontalja on aika ylivoimainen makuualustana. Se on tosi lämmin.”
Vaikka kovia pakkasia varten myydään muhkeita talvimakuupusseja, sellaista ei ole pakko hankkia.
”Minulla on kolmen vuodenajan makuupussi, jolla pärjää useamman asteen pakkasessa, ja siinä päällä ikivanha kesämakuupussi. Siinä on kaksi makuupussia, joilla pystyy nukkumaan kesäisin, myöhään syksyllä ja talvella”, Rouhiainen neuvoo.
Rouhiaisen mukaan tunneliteltta soveltuu talvikäyttöön kupolitelttaa paremmin, sillä se kestää kovaakin tuulta. Hän tekee leirin kuitenkin mieluiten tarpin eli laavukankaan alle. Tarppi ei suojaa tuulelta, joten sitä kannattaa käyttää vain suojaisessa paikassa. Avotunturiin Rouhiainenkin valitsee teltan.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
