• UPM Timber modernisoi Korkeakosken sahan lähes 10 miljoonalla eurolla

    Sahalla otetaan vuonna 2025 käyttöön uusi jakosaha.
    UPM:n sahajohtajana toiminut, nykyinen saha- ja metsäjohtaja Antti Koulumies tarkasteli Korkeakosken sahalinjaa vuonna 2021.
    UPM:n sahajohtajana toiminut, nykyinen saha- ja metsäjohtaja Antti Koulumies tarkasteli Korkeakosken sahalinjaa vuonna 2021. Kuva: Rami Marjamäki
    Metsä|Metsäteollisuus
    29.11.202310:25
    Jukka Hämäläinen

    UPM investoi lähes kymmenen miljoonaa euroa Korkeakosken sahan modernisointiin. Sahalla otetaan vuonna 2025 käyttöön USNR:n toimittama uusi jakosaha. Kyseessä on yhtiön mukaan merkittävä investointi Korkeakosken sahan tehokkuuteen ja kilpailukykyyn.

    ”Sahauksella on Korkeakoskella hieno, yli 60 vuoden historia. Täällä on tehty pitkään hyvää työtä, ja tämä investointi on mainiota jatkoa sille. Korkeakosken saha on ollut jo pitkään malliesimerkki erinomaisesta tuotantotehokkuudesta, ja investointi vahvistaa asemaamme entisestään”, kertoo Korkeakosken sahanjohtaja Janne Klaavuniemi tiedotteessa.

    Raaka-aine pystytään UPM:n mukaan investoinnin myötä hyödyntämään tehokkaammin, kun samasta tukkimäärästä saadaan enemmän lopputuotetta. Moderni laitteisto parantaa myös energiatehokkuutta.

    Lisää aiheesta
    • UPM ei ole kertonut, paljonko pientukkilinjan sulkeminen vähentää kapasiteettia.

      UPM sulkee pientukkilinjan Kaukaan sahalla Lappeenrannassa – työpaikkoja häviää yhtiön sahaliiketoiminnasta 43

    • Kohonneet kustannukset ja heikko kysyntä rokottavat sahateollisuusyritysten taloutta.

      Metsäteollisuus | Puutuotteiden heikko kysyntä pakottaa sahat tänä talvena lomautuksiin ‒ Näkyykö käännettä parempaan?

      Tilaajalle
    • Metsäteollisuus | UPM valmistautuu mittaviin lomautuksiin: näin Antti Koulumies kuvailee suhdannetilannetta MT Livessä – katso tallenne

    • Matti Kylävainion mukaan jopa kolmisen miljoonaa kuutiota tukkia päätyy vuosittain muualle kuin sahoille.

      Metsäteollisuus | Miljoonien kuutioiden tukkisuman päätyminen sellutehtaille harmittaa sahateollisuutta

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa