• Syke: Kesän sinilevätilanne vaihteli sääolojen muutosten mukana

    Havaintojen huippu saavutettiin järvillä ja rannikolla heinäkuun puolivälissä. Avomerellä sinileväkausi alkoi kesäkuun lopulla.
    Sinileväkukintoja esiintyi kesän aikana runsasravinteisissa järvissä koko maassa.
    Sinileväkukintoja esiintyi kesän aikana runsasravinteisissa järvissä koko maassa.  Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Ympäristö
    6.9.202311:00
    Henna Lääveri

    Järvien ja Itämeren sinilevätilanne on vaihdellut kuluneen kesän aikana säätilan vaihtelujen mukaisesti, summaa Suomen ympäristökeskus (Syke) kesän leväkaudesta.

    Viileä alkukesä hillitsi sinileväkukintojen muodostumista, mutta juhannuksen jälkeen sään ja vesien lämmetessä sinileväkukinnat voimistuivat. Levähuippu saavutettiin heinäkuun puolivälissä.

    Heinäkuun puolen välin jälkeen tilanne pysytteli pääosin ajankohdalle tyypillisenä. Elokuun alkupuolella tuulinen ja epävakainen sää piti sinilevän sekoittuneena vesipatsaaseen.

    Voimakkaat tuulet sekoittivat sedimenttiin varastoituneita ravinteita uudelleen vesipatsaaseen. Lisäksi voimakkaat sateet huuhtoivat valuma-alueelta ravinteita sinilevien käyttöön, joka taas tuulten tyynnyttyä elokuun loppupuolella lisäsi sinilevien pintakukintaa jonkin verran.

    Sinileväkukintoja esiintyi kesän aikana runsasravinteisissa järvissä koko maassa.

    Kesän 2023 aikana runsaasti sinilevää havaittiin lähes koko Suomenlahden avomerialueella. Syken mukaan viime vuosiin verrattuna sinileväkausi alkoi Suomenlahdella viikkoa tavanomaista aiemmin.

    Kesäkuun alussa annettu sinileväkukintojen riskinarvio perustui talven ja kevään ravinnetilanteeseen. Fosforiravinteen saatavuus ennustettiin suureksi laajalla merialueella.

    Itämeren pääaltaalla ja Suomenlahdella sinileväkukintojen esiintymisen riski arvioitiin korkeaksi ja myös Selkämerelle ennustettiin sinileväkukintoja. Kuluvan kesän kukintariski toteutui pitkälti ennusteen esittämillä alueilla.

    Selkämerellä sinileväkukinnat ovat Syken mukaan olleet viime vuosina runsaampia kuin mitä talven ravinnetilanne on ennustanut.

    Itämeren tilan kehityksestä ei yksittäisten vuosien sinileväkukintojen esiintymisen perusteella voi kuitenkaan Syken mukaan vetää johtopäätöksiä, sillä niiden esiintymisen riskialueilla ratkaisee ennen kaikkea kesän sääolot.

    Tänä kesänä valtakunnalliseen sinileväseurantaan kuului sisävesillä noin 240 havaintopaikkaa, joista noin puolessa ei havaittu lainkaan sinileväkukintoja.

    Hieman sinilevää esiintyi ainakin yhtenä ajankohtana 95 havaintopaikalla, runsaasti levää 24:llä ja erittäin runsaasti 8 havaintopaikalla.

    Rannikkoalueiden noin 100 havaintopaikasta 44:llä havaittiin hieman, 18:lla runsaasti ja 2:lla erittäin runsaasti sinilevää.

    Lisäksi Syke sai kuluneen kesän aikana Järvi-meriwikin ja Vesi.fi-palvelun kautta yli 2300 kansalaishavaintoa, joista 70 prosentissa oli havaittu sinilevää.

    Lisää aiheesta
    • Johtuuko Kangasalan Kirkkojärvestä tuleva haju sinilevistä, jää vielä mysteeriksi.

      Luonto | Kangasalan Kirkkojärvi tuhnuttaa outoa hajua – hätäkeskukseen tullut puheluita mysteerihajun takia

      Tilaajalle
    • Hajotessaan sinileväesiintymät voivat  muuttua sinertäviksi tai turkooseiksi.

      Ympäristö | Tyyni sää on lisännyt sinilevän pintakukintoja – näistä syistä rannoille voi kertyä erivärisiä ja pahan hajuisia lauttoja

    • Jos vedessä on sinilevää, ei kannata mennä uimaan.

      Ympäristö | Osaatko tunnistaa sinilevän? Näiden oireiden ilmaantuessa on syytä hakeutua lääkäriin

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä