• Näännyttikö alkukesän kuivuus taimet? ”Tuhot alkavat näkyä juhannuksen jälkeen”

    Toukokuussa istutetut taimet ovat joutuneet paikoin aloittamaan kasvukautensa poikkeuksellisen kuivissa oloissa.
    Tilaajalle
    Lievä kuivuus ei välttämättä haittaa taimea, sillä se voi lisätä juuriston kasvua, mikä taas auttaa taimien ensi kesän kasvua.
    Lievä kuivuus ei välttämättä haittaa taimea, sillä se voi lisätä juuriston kasvua, mikä taas auttaa taimien ensi kesän kasvua.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Metsä
    12.6.202612:00
    Anni-Sofia Hoppi

    Mennyt kevät oli paikoin ennätyksellisen kuiva. Ilmatieteen laitoksen mukaan keväällä satoi laajalti tavanomaista vähemmän. Etelässä kevään sademäärät olivat usealla asemalla mittaushistorian alimmat.

    Viime viikonlopuksi ennustettiin runsaampia sateita, mutta sateet olivat paikallisia ja jäivät paikoin vain muutamaan millimetriin.

    Istutuskauden alussa maahan isketyt taimet ovat olleet nyt taivasalla kuukauden päivät. Mitä taimille käy, jos kuivuus jatkuu yhä ja sitä seuraa vielä helteinen heinäkuu?

    Luonnonvarakeskuksen (Luke) erikoistutkijan Jaana Luorasen mukaan lievä kuivuus ei vielä aiheuta kasvutappioita.

    ”Jos kuivuus on lievempää, taimista kuolee vain yksittäisiä neulasia. Jos taas kuivuus on vakavampaa, voi koko latva kuivua. Ankarimmillaan koko taimi voi kuolla.”

    Lievä kuivuus voi jopa lisätä juuriston kasvua, mikä voi auttaa taimien kasvua ensi vuoden kesänä.

    ”Lievä kuivuus voi siis olla hyvästä, jos taimen kasvu keskittyy maan alle”, Luoranen arvioi.

    ”Jos kuivuus on lievempää, taimista kuolee vain yksittäisiä neulasia. Jos taas kuivuus on vakavampaa, voi koko latva kuivua. Ankarimmillaan koko taimi voi kuolla.”

    Jaana Luoranen

    Latvasta kuivunut taimi voi lähteä uuteen kasvuun sivusilmuista, jos ranka on säilynyt elossa. Se aiheuttaa kuitenkin puuhun monilatvaisuutta, mikä taas puolestaan johtaa kasvutappioihin.

    Kuivuuden aiheuttamat vauriot voivat Luorasen mukaan näkyä jo muutamassa viikossa istuttamisen jälkeen.

    Jos taimi on päässyt kärsimään kuivuudesta jo istutusvaiheessa, sitä suurempi riski on, että taimi kuolee kokonaan kuivuuden jatkuessa.

    ”Mahdolliset tuhot alkavat näkymään juhannuksen jälkeen, jos taimet on istuttanut toukokuussa.”

    Myöhemmin istutetuissa taimissa mahdolliset kuivuuden aiheuttamat tuhot näkyvät vasta myöhemmin kesällä.

    Varttuneemmista puista mänty kestää kuivuutta yleisesti kuusta paremmin. Kasvupaikalla on kuitenkin ratkaiseva merkitys. Kuivilla paikoilla mänty on yhtä lailla herkkä kuivuudelle. Sama koskee myös taimia.

    Vanhat puut kestävät kuivuutta nuorempia paremmin, sillä niiden juuret ovat ehtineet levitä laajemmalle ja syvemmälle maaperään.

    Pitkään jatkuessaan kuivuus voi kuitenkin aiheuttaa aikuisille puille yhtä lailla kasvutappiota seuraavana kesänä ja altistaa ne hyönteis- ja sienituhoille.

    ”Lehtipuut voivat ankarassa kuivuudessa ruskettua ennenaikaisesti ja havupuut saattavat tiputtaa vanhempia neulasvuosikertoja aiemmin”, Luoranen kertoo.

    Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia uutisia sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla tästä maksuttoman metsäuutiskirjeen.

    Lisää aiheesta
    • Kahden kirjanpainajasukupolven syntyminen kesän aikana on Suomessa epätavallista.

      Metsänhoito | Näin tunnistat kirjanpainajan jäljet ‒ kesän tuhot riippuvaisia seuraavien viikkojen säästä

      Tilaajalle
    • Ilmastonmuutoksen vuoksi kuivuuskaudet yleistyvät ja veden saatavuudesta voi tulla yhä merkittävämpi kasvua ja elinvoimaisuutta rajoittava tekijä.

      Metsänhoito | Voimakas harvennus auttaa männiköitä sietämään kuivuutta, kertoo ruotsalaistutkimus

    • Avotuli voi levitä maastoon tuulen avittamana nyt ennätyksellisen nopeasti. Kuvituskuva maastopaloharjoituksesta.

      Ympäristö | Kuiva kevät nostaa tulipalojen riskiä – huhtikuussa maastopaloja syttyi poikkeuksellisen paljon

    Artikkelin aiheet
    kuivuus
    taimet
    metsän kasvu
    Jaana Luoranen
    Luonnonvarakeskus (Luke)
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa