Brysselin metsäpolitiikka on kuin hölmöläisten täkintekoa

EU:n ympäristökomissaari Frans Timmermans piipahti hiljattain Suomessa. Hyvin suureen tarpeeseen tulivat evästykset suomalaisesta metsätaloudesta. Toivottavasti komissaaria ehdittiin valistaa myös alan taloudellisesta merkityksestä ja siitä, mitä hänen ylevät suunnitelmansa merkitsisivät vaikkapa suomalaisille yrityksille.

Mahtaako hollantilaiskomissaaria kiinnostaa, että vaikkapa vientituloja hankkiville sahoille ei enää mitenkään riitä puita, jos avohakkuiden määrä ajetaan alas, siirrytään poimintahakkuisiin ja lisätään suojelua ronskisti? Siirryttäisiin takaisin sadan vuoden takaiseen keräilytalouteen.

Metsätalousmaiden äänekäs kritiikki on saanut aikaan sen, että metsänomistajille suunnitellaan korvaavia tulomahdollisuuksia. Maatalousyrittäjät osaavatkin jo kertoa, miten auvoista toimeentulon hankkiminen on Brysselin järjestelmien kautta. Se on sellaista byrokratiahumppaa, ettei sitä ulkopuolinen voi edes kuvitella.

On varsin ymmärrettävää, ettei ympäristöjärjestöjen ideologisia tavoitteita ajava Timmermans ole kiinnostunut politiikkansa taloudellisesta tai sosiaalisesta hinnasta suomalaisille. Mutta luulisi sentään, että hän olisi kiinnostunut ilmastonmuutoksen torjumisesta. Että juuri metsätaloutta kehittämällä, aktiivisilla hakkuilla ja metsänhoidolla suomalaiset ovat vuosikymmenten aikana saaneet aikaan valtavan lisäyksen metsien kasvuun. Että ehdoin tahdoin tätä hiilinielua ei ryhdyttäisi pilaamaan. Vaan kun tahto on luja, tietyt asiat on nähtävästi saatava läpi hinnalla millä hyvänsä.

Jälkiviisaus on vihoviimeistä viisautta, mutta on silti aiheellista kysyä, missä me suomalaiset, ruotsalaiset ja itävaltalaiset olemme olleet, kun näitä suunnitelmia on punottu?

EU-vaalit eivät meitä ole juuri kiinnostaneet. Nyt parlamentissa on muutama asioitamme pontevasti ajava poliitikko, muista ei tee mieli kommentoida mitään. Onhan meillä komissaarikin, jos joku sattui unohtamaan. Kauas on tultu vaikkapa Erkki Liikasen ajoista. Samaan hengenvetoon on pakko todeta, että myöskään suomalaiset asiantuntijat, vaikkapa metsäammattilaiset, eivät ole innokkaasti hakeutuneet EU:n komissioon töihin. Ympäristöjärjestötaustaista väkeä sen sijaan löytyy vallankäyttäjistä. Tulos on sen mukaista.

Piirsin toukokuussa ristin seinään historiallisen hetken merkiksi. Tunnettu rauhanpuolustaja, aseellista varustaumista vuosikymmenet näkyvästi kritisoinut sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo kirjoitti kolumnissaan (Yle 19.5.), että Venäjän hyökkäys Ukrainaan oli hänelle älyllinen ja eettinen romahdus. ”Se paljasti sinisilmäisyyteni. Tuntuu siltä, etten ole ymmärtänytkään, miten maailma toimii”, hän kirjoitti. Hatunnosto Hiilamolle, että hän pystyi julkisesti myöntämään asian.

Toivottavasti emme ajaudu metsäpolitiikassamme samanlaiseen umpikujaan, jossa lopulta vuosien päästä joku joutuu myöntämään, julkisesti tai hiljaa mielessään, että ympäristöjärjestöjen ideologian ja toiveajattelun seuraaminen oli haihattelua ja kohtalokas virhevalinta.

Lue myös:

EU-komission varapuheenjohtaja Frans Timmermans on ympäristöherännäinen, joka vähät välittää pohjoisen metsätalouden ongelmista

EU:n lakimylly jauhaa suurta metsäpakettia ‒ tämä juttu kertoo, mistä on kyse