Jotkut koivut kasvavat mieluummin leveyttä kuin korkeutta – tutkijoiden havainto voi hyödyttää jalostusta

Rauduskoivun alalajeista tunnetuin lienee visakoivu, mutta koivusta voidaan tunnistaa myös erilaisia pensasmuotoja. Tutkijat ovat löytäneet esimerkiksi kantarellimaisen, pöytämäisen ja kaksi luutamaista muotoa.

Helsingin yliopiston Bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan kymmenhenkinen puuntutkimuksen kehitysryhmä pyrkii selvittämään, mikä tekijä koivun erilaisia muotoja synnyttää.

”Minua on aina kiinnostanut kasvien monimutkaisuus, erityisesti se, kuinka puut ekosysteemin keskeisinä elementteinä edistävät biologista monimuotoisuutta”, ryhmään kuuluva väitöskirjatutkija Su Chang kertoo.

Tutkimus paljastaa luonnonkoivulta geenimuunnoksen, jonka vaikutuksesta kasvihormoni strigolaktonin puutos johtaa puun tuuheaan ulkomuotoon. Sen sijaan, että koivu kasvaisi korkeaksi, se haaroittuu ja jää lyhyeksi.

Pensasmaisissa puissa myös kasvuhormoni auksiini jakautuu eri tavalla kuin korkeissa koivuissa. Tyypillisissä koivuissa auksiinipitoisuudet laskevat puun latvasta alaosaan, mutta pensaikkaissa varianteissa näin ei käy.

”Havainto laajentaa ymmärrystämme siitä, kuinka kasvit säätelevät kasvuaan. Tämä voi olla ratkaisevaa tulevaisuuden kasvinjalostuksessa”, tutkimusryhmä kirjoittaa tieteellisessä aikakauslehti PNASissa julkaistussa artikkelissa.

”Tietämys on ratkaisevan tärkeää paitsi taloudelliseen käyttöön tarkoitetun puunjalostuksen tehostamiseksi, myös luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi ja puiden sopeutumisen edistämiseksi haastavissa ympäristöissä”, Su toteaa MT:lle.

Pensasmaisten koivujen osuutta luonnonkoivuista ei tiedetä, mutta niitä ei pidetä Sun mukaan harvinaisina. Tutkijat ovat kuitenkin havainneet huomattavaa maantieteellistä vaihtelua pensasmaisten koivujen esiintymisessä. Ne lisääntyvät etelästä pohjoiseen mentäessä.

Su uskoo, että heidän tutkimuksensa voi tarjota uutta geneettistä tietoa jalostukseen.

”Kasvattajat voivat hyödyntää tuloksia kehittääkseen koivulajikkeita, joilla on erityisiä arkkitehtonisia piirteitä, ja jotka on räätälöity eri tarkoituksiin. Esimerkiksi tuuheita puita saatetaan suosia kaupunki- tai koristekäytössä, kun taas tietyn haarautumismuodon variantit voisivat olla tehokkaampia puun tai sellun tuotannossa”, Su pohtii.

Toisaalta tieto oksien muodostuksen ja strigolaktonin välisestä yhteydestä herättää kysymyksen, voisiko tietoa käyttää jalostettaessa mahdollisimman suorarunkoisia ja vähäoksaisia tukkipuita.

Tutkimusta ohjaavat Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Kaisa Nieminen ja Helsingin yliopiston organismi- ja evoluutiobiologian tutkimusohjelman akatemiaprofessori Yrjö Helariutta.