
Stora Enso on siirtänyt myös metsänomistajille kuuluvia maksuja.
Maaseudun Tulevaisuus on saanut kaksi yhteydenottoa eri puolilta Suomea, joissa kumpikaan Stora Enson kanssa puukauppaa tehnyt myyjä ei saanut rahojaan sovitusti 27. syyskuuta. Maksu tuli tilille lokakuun ensimmäisenä päivänä.
Yhteyttä ottaneet metsänomistajat eivät halua nimeään julkisuuteen. Maaseudun Tulevaisuus on pyrkinyt varmistamaan heidän tietojaan muun muassa puukauppasopimuksesta ja metsämaksuista tehdystä selvityksestä.
Itäsavolainen puunmyyjä kertoo, että hänelle piti tulla yli 50 000 euroa puukaupasta 27. syyskuuta. Noin viikkoa ennen maksupäivää Stora Enso lähestyi sähköpostiviestillä, jossa yhtiö kertoi maksun siirtyvän tietoteknisten ongelmien vuoksi.
Hänen edellisestä kaupastaan Stora Enson ja sen edeltäjien kanssa oli kulunut yli 50 vuotta.
Oululainen puunmyyjä taas odotti puukauppaennakkoaan syyskuun lopulla. Kyse oli runsaasta 6 000 eurosta. Puunmyyjä sai tekstiviestillä tiedon maksun siirrosta 27. syyskuuta hieman ennen puolta päivää. Se oli sama päivä, jolloin rahojen piti jo olla tilillä.
Soittokierros metsähoitoyhdistyksiin paljastaa lisää. Keski-Suomessa, Etelä-Savossa ja Kymenlaaksossa ei ole kuultu Stora Enson maksuviivytyksistä, mutta yhteydenotto Joensuuhun tuo uutta tietoa.
”Minulle on näytetty Stora Enson 27. syyskuuta lähettämä tekstiviesti, jossa kerrotaan puumaksujen viivästyttämisestä”, kertoo Pohjois-Karjalan metsähoitoyhdistyksen johtaja Harri Välimäki.
Kaikkia näitä tapauksia yhdistää maksupäivä 27. syyskuuta ja perustelu, jonka mukaan maksuja siirrettiin teknisen ongelman vuoksi.
Ruotsalainen DI-talouslehti kertoi 14. lokakuuta, että Stora Enso on viivyttänyt maksujaan parantaakseen kassavirtaansa.
Samana iltana yhtiö vahvisti tiedotteella, että se on siirtänyt joidenkin toimittajien toisen ja kolmannen kvartaalin viimeisen viikon maksuja. Tavoitteena on ollut parantaa rahavirtaa.
Julkisen paineen alla yhtiö kommentoi maksukikkailuaan lisää keskiviikkona 16. lokakuuta. Silloin yhtiö vakuutti, että toimittajille suoritettavia maksuja ei jatkossa siirretä vuosineljänneksen lopussa.
Stora Enso toistaa aiemman tiedotteen sisältöä.
Stora Enson viestintäjohtaja Ingrid Peura vastaa MT:n metsäomistajien maksuja koskevaan kysymykseen toistamalla yhtiön aiemman tiedotteen sisältöä.
”Kuten aiemmin on ilmoitettu, Stora Enso siirsi syyskuun viimeisellä viikolla maksuja joillekin toimittajille seuraavalle viikolle. Tämä oli poikkeuksellinen toimenpide, jonka tavoitteena oli optimoida rahavirtaa. On päätetty, että toimittajille suoritettavia maksuja ei jatkossa siirretä vuosineljänneksen lopussa. Kyseessä olevien laskujen maksut on suoritettu”, Peura kirjoittaa sähköpostivastauksessaan.
Maksujen siirrosta vinkanneet metsänomistajat ovat tympääntyneitä yhtiön tavasta toimia, mutta he aikovat tehdä puukauppaa jatkossakin Stora Enson kanssa. He vakuuttuivat yhtiön lupauksesta olla siirtämättä maksuja vuosineljännesten lopussa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
