
Kuitupuun hintojen nousu jatkui viime viikolla. Puukaupan vauhti pysyi hintojen noususta huolimatta selvästi viimevuotista hitaampana.
Etenkin kuitupuun hinnat ovat vahvistuneet tuntuvasti viime syksystä lähtien. Kuusikuitupuun keskihinta puhkaisi 30 euron raja ja oli 30,10 euroa kuutiometriltä viime viikkoon päättyneellä neljän viikon jaksolla. Viikkoa aiemmin kuusikuitupuun kuutiohinta oli 29,56 euroa.
Koivukuitupuun keskihinta oli 28,66 euroa (viikolla 12: 28,25) kuutiometriltä ja mäntykuitupuun 28,21 euroa (viikolla 12: 27,78) kuutiometriltä.
Kuusitukin keskihinta päätyi viime viikolla 75,45 euroon (viikolla 12: 74,96) kuutiolta. Myös mäntytukin hinta nousi hienoisesti ja oli 72,75 euroa (viikolla 12: 72,36) kuutiometriltä.
Sen sijaan koivutukki halpeni aavistuksen 60,85 euroon (viikolla 12: 60,90) kuutiolta.
Puukaupassa poikkeuksellista on ollut se, ettei hintojen nousu katkennut talvileimikoihin siirtymisen yhteydessä. Kantohintoja on kannatellut muun muassa venäläisen tuontipuun puuttuminen.
Puun hyvä kysyntä ja nousevat hinnat ei ole vielä näkyneet täydellä voimalla puukauppamäärissä.
Metsäteollisuus ry:n jäsenet ovat saaneet ostettua tänä vuonna 7,4 miljoonaa kuutiometriä puuta metsänomistajilta. Se on runsaat miljoona kuutiometriä vähemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana.
Viikon 13 ostomäärä oli hieman yli 595 000 kuutiota. Se oli runsaat 12 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden vastaavalla viikolla.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
