• Lukijalta: Metsänhoito on ilmastoteko – taidot ja kiinnostus kannattaa siirtää seuraavallekin sukupolvelle

    Metsänomistajana ja metsäammattilaisena on ilo olla osa metsässä tehtäviä ilmastotekoja, kirjoittaa Antti Rantanen.
    Kirjoittaja kertoo istuttaneensa lastensa kanssa näille nimikkopuut.
    Kirjoittaja kertoo istuttaneensa lastensa kanssa näille nimikkopuut. Kuva: Kari Lindholm
    Metsä|Metsänhoito
    20.6.202411:00
    Lukijalta
    Antti Rantanen

    Toissa keväänä istutin puuntaimia metsätilalleni Pohjois-Karjalassa. Mukanani palstalla olivat myös 5- ja 8-vuotiaat lapseni. Kumpikin sai istuttaa omat nimikkotaimensa metsään. Noiden puiden kasvua on tarkkailtu myöhemmin ahkerasti, samalla myös pohtien, kummat kasvavat nopeammin – he vaiko taimet.

    On hienoa, että lapsille on herännyt kiinnostus metsiä kohtaan. Hehän ovat jonain päivänä kyseisen palstan omistajia.

    Suomessa suurin osa tilakaupoista ja -vaihdoista tehdään perhepiirissä, ja siksi tehdyt päätökset metsänhoidon suhteen vaikuttavat myös omiin lapsiimme. Tavoitteeni on luovuttaa metsät lapsilleni aikanaan terveinä ja elinvoimaisina jo hyvissä ajoin elinaikanani, jotta pystymme avoimesti puhumaan heidän tavoitteistaan metsänomistuksen suhteen.

    Muuttuvassa ilmastossa olosuhteet on huomioitava vuosikymmenten päähän, eikä metsänhoidossa pikavoittojen hakeminen ole järkevää. Hyvänä esimerkkinä on kuusen istuttaminen karuille kasvupaikoille hirvituhojen välttämiseksi. Tällaisella kuusikolla on suuri riski kärsiä kuivuudesta ja altistua sen vuoksi mm. kirjanpainajatuhoille.

    Ajallaan tehdyt toimenpiteet lisäävät metsän elinvoimaisuutta sekä tuhonkestävyyttä, ja siinä samalla huolehditaan myös metsien hyvästä hiilensidontakyvystä.

    Metsänhoito onkin ilmastoteko. Suomessa metsät kasvavat enemmän kuin niitä hyödynnetään ja meillä on mahdollisuus vahvistaa omilla toimillamme hiilensidontaa entisestään, muun muassa lannoittamalla metsiä.

    Aikanaan puunkorjuussa kertyneistä rungoista jalostetaan puolestaan esimerkiksi puurakentamisen ja pakkaamisen tuotteita, joilla voidaan korvata fossiilisista raaka-aineista valmistettuja materiaaleja, kuten muovia ja betonia. Näin metsänomistajana ja metsäammattilaisena on ilo olla osa näitä ilmastotekoja.

    Ja se pituuskisa. Tänä kesänä palstallamme lapset ovat vielä varmasti pituuskisassa johdossa, mutta jo ensi kesänä jälkikasvuni taitavat jäädä puille kakkoseksi.

    Antti Rantanen

    Metsänhoitaja

    Joensuu

    Lisää aiheesta
    • Markku Remeksen mukaan monipuulajinen metsä on paras tae terveelle metsälle myös tulevaisuuden muuttuvassa ilmastossa.

      Metsä | Metsänhoidon asiantuntija: Ilmastonmuutos lisää taimikonhoidon tärkeyttä

    • Suometsien tulevaisuuden hoitotoimenpiteisiin vaikuttavat sekä ilmastonmuutos että erilaiset EU:n asettaman lakiehdotukset.

      Metsänhoito | Ilmastonmuutos vaikuttaa suometsien hoitoon – asiantuntijat pohtivat, miltä metsänhoidon tulevaisuus näyttää

      Tilaajalle
    • Männyn ja koivun taimet täytyy tilata ajoissa, jo ennen syksyllä tehtävää muokkausta, kirjoittaa Petri Kortejärvi.

      Metsänhoito | Kortejärvi: Ajoittamalla metsätyöt oikein metsätalouden kannattavuus paranee

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla