

Asiantuntijat kertoivat ajatuksiaan suometsien puuvarojen hyödyntämisestä ja tulevaisuuden haasteista Luonnonvarakeskuksen (Luke) Suometsät 2035 -tilaisuudessa.
Tilaisuuden avasi maa- ja metsätalousministeriön metsäneuvos Niina Riissanen. Hän kertoi EU:n eri asetusten vaikutuksesta turvemaiden metsätalouteen.
Ennallistamisasetus, metsäkatoasetus, hiilinieluasetus (lulucf), uusiutuvan energian direktiivi, kestävän rahoituksen taksonomia ja maaperästrategia kaikki vaikuttavat suometsien käyttöön jollain tavalla.
”Ennallistamisasetus tulee varmasti koskettamaan suometsiä. On vielä epäselvää, miten se tulee koskettamaan talousmetsiä”, Riissanen sanoi.
Riissasen mukaan tällä hetkellä mietitään kansallisesti, miten metsäkatoasetusta pannaan toimeen. Suomessa turvealueita on raivattu pelloiksi, ja jos tällaiset alueet tulevat naudanlihantuotantoon, liha ei asetuksen mukaan olisi markkinoille kelpaavaa.
”Maaperästrategia on uusin aloitteista. Se, millaiseksi se tulee muotoutumaan, jää nähtäväksi. On paljon mittareita, jotka näyttävät liittyvän enemmän maatalouteen”, Riissanen sanoi.

Helsingin yliopiston suometsätieteen professori Annamari Laurén arvioi suometsien tulevaisuutta.
”Kaikkia tavoitteita tuskin voidaan saavuttaa yhtä aikaa, mutta voidaan saavuttaa hyviä kombinaatioita”, Laurén sanoi.
Laurénin mukaan suometsien hoidon hyvään reseptiin tarvitaan hyvät raaka-aikeet: Pitää olla paikkatietoa, tietoa ekosysteemiprosesseista, hyvät työkalut ja mallit, osaamista ja kyky kommunikoida asioista muillekin ihmisille.
”Metsänhoito on tavattoman moninasta. Metsänhoidon tutkimus on paljon muutakin kuin avohakkuun ja jatkuvan kasvatuksen vertailua”, Laurén sanoi. Hänen mukaansa tietoa tarvitaan monesta näkökulmasta. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen kohdalla pitää hillinnän lisäksi miettiä myös, miten ilmastonmuutokseen sopeudutaan suometsissä.
Myös Tapion metsätietopalveluiden päällikkö Esko Välimäki puhui tiedon tarpeesta.
”Metsien hoidon työkaluille ja malleille on kysyntää”, Välimäki sanoi. Hän kuitenkin muistutti, että niitä hyödyntäessä tulee pitää mielessä eri vaihtoehtoihin liittyvät riskit.
”Voiko suometsiä hoitaa kestävästi? Kyllähän niitä voi, ennallistamalla.” Hanna Halmeenpää
Suomen luonnonsuojeluliiton hallituksen puheenjohtaja Hanna Halmeenpää puhui soiden käytöstä luonnon näkökulmasta.
”Ojitus on merkittävin syy suoluonnon heikkenemiseen”, Halmeenpää sanoi.
Hänen mukaansa suometsien hakkuut ovat kohdistuneet etenkin korpiin ja runsaspuustoisiin rämeisiin. Ohutturpeisista korvista yli miljoona hehtaaria on poistunut kokonaan turvemaatilastoista, sillä ojituksen seurauksena turve on hajonnut ja maa on muuttunut kivennäismaaksi.
”Voiko suometsiä hoitaa kestävästi? Kyllähän niitä voi, ennallistamalla”, Halmeenpää kiteytti. Suometsissä tärkeintä on saada vedenpinta nousemaan esimerkiksi puustoa poistamalla ja ojia tukkimalla.

Itä-Suomen yliopiston professori Kalle Kärhä kertoi puunkorjuun haasteista suometsissä.
Niitä ovat muun muassa maaperän kantavuus, poistuman keskijäreys, hehtaarikohtainen hakkuukertymä, ojaverkosto ja kuljetusmatka.
”Tarvitsemme kustannustehokasta teknologiaa, joka aiheuttaa mahdollisimman vähäiset korjuuvauriot.”
Ilmastonmuutoksen myötä lauhat, sateiset talvet yleistyvät, routajaksot lyhenevät ja kesät ovat aiempaa helteisempiä. Nykyään suometsissä korjataan puuta eniten maaliskuussa. Kärhän mukaan tulevaisuudessa yleisin ajankohta saattaa olla elokuussa, sillä maa on talvisin aiempaa lyhyemmän aikaa roudassa.
”Suometsiä voidaan hoitaa kestävämmin ilman, että puuntuotantoa tarvitsee lopettaa.” Hannu Hökkä
Luken erikoistutkija Hannu Hökän mukaan Suomessa neljännes metsien kasvusta tulee suometsistä. Suometsät ovat suuri hiilivarasto, vesistön kuormittaja ja ojituksen seurauksena ne kärsivät monimuotoisuuden heikkenemisestä.
Luken Suo-hanke kehittää toimintamallia, joka edistää sekä kannattavaa puuntuotantoa että minimoi ilmasto- ja vesistövaikutukset.
”Suometsiä voidaan hoitaa kestävämmin ilman, että puuntuotantoa tarvitsee lopettaa”, Hökkä sanoi. Hän myös muistutti metsänomistajia siitä, että suometsiin on monipuolisia metsänhoidon vaihtoehtoja.
Hökän mukaan Suomessa on 800 000 hehtaaria ojitettua pinta-alaa, joka ei tule tuottamana taloudellisesti järkevää tulosta. Näillä alueilla puuntuotannosta olisi syytä luopua tulevaisuudessa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
