
Maa- ja metsätalousministeriön asetus alueellisen kiintiön nojalla sallittavasta sudenmetsästyksestä tapahtuu pääasiassa maan länsi- ja eteläosissa.
Kiintiöpyynti ei edellytä erillistä luvan hakua, eikä Suomen riistakeskuksen pyynti- tai poikkeuslupaa. Metsästykseen voivat osallistua kunkin kiintiöalueen metsästysoikeuden haltijat. Pääsääntöisesti metsästysoikeus on vuokrattu metsästyseuroille.
Suomen riistakeskus sanoo, että kiintiöasetusluonnoksen mukaisten alueiden metsästysseurojen on kuitenkin suositeltavaa aloittaa valmistautuminen jo nyt.
Ensimmäisenä tehtävänä on selvittää, sisältyykö suden metsästysoikeus olemassa oleviin metsästysvuokrasopimuksiin ja tarvittaessa päivittää sopimukset. Suden metsästys edellyttää tyypillisesti yhtä metsästysseuraa laajempia alueita. Siksi on syytä selvittää ja päättää, voidaanko naapuriseurojen metsästäjille myöntää metsästyslupa suden pyyntiin.
Yhteistyössä naapureiden kanssa kannattaa selvittää myös mahdolliset metsästyksen johtajat. Suomen riistakeskus kouluttaa kunkin kiintiöalueen metsästyksen johtajat joulukuussa.
Suomen riistakeskukselle on tullut runsaasti yhteydenottoja tammikuussa 2026 alkavaksi suunnitellusta suden kiintiömetsästyksestä.
Mika Piiroinen asuu Tohmajärvellä Keski-Karjalan seutukunnassa. Tohmajärvi on yksi harvoista alueista, jossa sutta on voitu poikkeuslupien ansiosta metsästää viime vuosina. Tohmajärvellä on opittu, että yhteistyörakenteet ovat olennaiset metsästyksen onnistumisen kannalta.
”Vastaavia rakenteita ei muualla vielä ole, sillä susia ei ole voitu metsästää moniin vuosiin. Etukäteen olisi luotava susilauman koko reviirin kokoiset yhteistyöryhmät ja valmisteltava yhteydenpito metsästystilanteita varten”, Piiroinen tähdentää.
Susireviiri voi olla laaja ja jakautua pahimmillaan kolmenkin riistanhoitoyhdistyksen alueelle.
”Jokaisen reviirialueiden riistanhoitoyhdistyksen on löydettävä keskuudestaan susijahdin johtaja, eikä tämä ole yleensä helppo tehtävä varsinkaan, jos reviiri sijaitsee riistanhoitoyhdistysten risteyskohdissa. Moni reviiri sijaitsee useamman yhdistyksen alueella, jolloin päävastuu on annettava niistä keskeisimmälle.”
Jokaisen reviirialueen metsästysseuran on keskuudestaan valittava oman alueensa metsästyksenjohtaja, joka koordinoi pyyntitapahtumaa koko reviirialueen johtajan kanssa.
”Tämä asia on kriittinen metsästyksen onnistumisen suhteen”, Piiroinen kiteyttää.
Hänen mukaansa susien reviirialueen kaikki voimat täytyy yhdistää, jotta edes osa kiintiöön kirjatuista susista saadaan poistettua.
Suomen riistakeskuksen mukaan riistanhoitoyhdistyksellä ei ole varsinaista roolia metsästyksen organisoinnissa tai metsästyksen johtajan etsimisessä. Metsästyksen organisoivat metsästysoikeuden haltijat eli metsästysseurat.
”Metsästyksen onnistuminen riippuu pitkälti alueen lumitilanteesta, eikä se juuri nyt vaikuta hääviltä.”
”Etelä- ja Länsi-Suomi on metsästyksen kannalta kaikkein hankalin osa maata. Metsästyksen onnistuminen riippuu pitkälti alueen lumitilanteesta, eikä se juuri nyt vaikuta hääviltä”, sanoo Metsästäjäliitollakin sudenmetsästyksen asiantuntijana toimiva Piiroinen.
Hän muistuttaa, että nyt kaikki hetket, jolloin lunta on maassa, olisi käytettävä hyväksi jo ennen metsästyksen alkamista. Susilaumojen liikkeiden seuranta on oleellinen osa myös tulevaa jahtia.
Piiroinen korostaa, että jos lumitilanne on heikko, myös ympäröivä yhteisö on valjastettava mukaan informoimaan susien liikkeistä. Piiroisen mukaan tilannetta helpottaa yleensä se, että susilauman keskellä elävillä on yleensä hyvä motivaatio ilmoittaa havainnoistaan, mikäli susia päästään tietojen ansiosta metsästämään.
Suomen riistakeskus julkaisee lähiaikoina riista.fi-sivustolle infosivun, johon kootaan päivittyvä tieto suden kiintiöpyynnistä.
Ennen metsästyksen käynnistymistä avataan erillinen seurantasivu, joka vastaa poronhoitoalueen karhun kiintiömetsästystä varten tehtyä sivustoa. Sivulla esitetään muun muassa kunkin kiintiöalueen kokonaiskiintiö sekä jäljellä oleva määrä.
2.12. klo 9:50 Lisätty tieto, ettei riistanhoitoyhdistyksillä ole varsinaista roolia metsästyksen organisoinnissa
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
