• Luonnossa selviytyjän kannattaisi tuntea kasvit: Suomen 3 500:stä lajista vain 150 on syötäviä

    Luonnonmuona ja villiyrtit tuovat uusia makuja ruokapöytään. Niiden avulla luonnossa selviytymiseen Suomen vuodenajat ovat valitettavan haastavat.
    Tilaajalle
    Näsiä on ihmiselle myrkyllinen kasvi.
    Näsiä on ihmiselle myrkyllinen kasvi.  Kuva: Carolina Husu
    Metsä|Luonto
    8.9.202407:00
    Henna Lääveri
    Tammela

    Heinäkuinen lauantai valkenee epävakaisessa, sateisessa säässä. Tammelaan Forssan seudulle jo varhain aamusta kokoontunut kurssiporukka ei säätä hätkähdä. Mukana on niin maanpuolustuskoulutuksen aktiiveja kuin luonnonyrttien harrastajiakin.

    Maanpuolustuskoulutuksen eli MPK:n kurssin aiheena on luonnonmuona ja sen rooli selviytymisessä. Päivä alkaa kursseille tuttuun tapaan turvallisuusohjeilla.

    Kurssin vastuuhenkilö Forssan Seudun Maanpuolustusnaiset ry:n Minna Rauhaniemi varoittaa alueella olevan paljon käärmeitä. Tämän hän oli huomannut omakohtaisesti, kun yrttejä poimiessa pusikkoon työnnettyyn käteen tarttui kyy.

    MPK:n kanssa kurssin järjestäjänä toimivan Somaluonto-yrityksen Jere Nissisen mukaan Tammelan kurssin osallistujapaikat täyttyivät hyvin nopeasti.

    ”Kynnys mennä metsään on varmasti paljon pienempi ryhmän mukana kuin yksinään.”

    Ainekset ja villiyrtit salaattiin löytyvät kasviasiantuntija Pertti Dahlströmin johdolla jo kurssipaikan pihasta.
    Ainekset ja villiyrtit salaattiin löytyvät kasviasiantuntija Pertti Dahlströmin johdolla jo kurssipaikan pihasta. Kuva: Carolina Husu

    Pian on aika siirtyä maastoon kurssin kasviasiantuntijan Pertti Dahlströmin johdolla. Ryhmä ei pääse kauas pihasta, kun Dahlström jo kumartuu tutkimaan kasveja. Salaattiainekset ovat käsillä heti. Monen innostuneen kurssilaisen mielessä raksuttaa jo. Onko tuo syötävä kasvi?

    ”On turhaa osoittaa kasvia ja kysyä, onko tuo syötävä. Ei se ole, ennen kuin se on nimetty ja sen kelpoisuus tarkistettu”, Dahlström tähdentää.

    Tunnistuksen perussääntö on Dahlströmin mukaan tunnistaa ensin kasvin olemus ja kokonaiskuva, ja sitten vasta aloittaa yksityiskohtien tarkastelu. Tämä tarkoittaa esimerkiksi kasvin ulkomuodon ja kasvupaikan tarkastelua rinnakkain.

    ”Onko todennäköistä, että metsäkukka kasvaisi pihassa? Vaikka kasvin piirteet tuntuisivat sopivan, onko se lajille sopivassa kasvuympäristössä?”

    Rahkasammalta on käytetty lääkintäkasvina, kertoo Satu Rajala.
    Rahkasammalta on käytetty lääkintäkasvina, kertoo Satu Rajala. Kuva: Carolina Husu

    Tiina Lamminpää ja Noora Wassholm-Vainio toivovat kurssilta varmuutta etenkin hyvin samankaltaisten kasvien erojen tunnistamiseen. Esimerkiksi ravinnoksi kelpaavan koiranputken erottaminen erittäin myrkyllisestä myrkkykeisosta herättää kurssilaisissa huolta.

    ”On turhaa osoittaa kasvia ja kysyä, onko tuo syötävä. Ei se ole, ennen kuin se on nimetty ja sen kelpoisuus tarkistettu.” Pertti Dahlström

    Kaikille metsäkasvit eivät ole tuttuja. Varusmiespalvelus vie kaikki taistelijat metsään, mutta varsinaista kasvitunnistusta ei varusmiesten peruskoulutuskaudelle kuulu.

    ”Olisihan se tietysti hyvä, että tunnistaisi mustikan, puolukan ja vadelman, sekä ne myrkylliset marjat, mitä ei missään nimessä kannata luonnosta syödä”, kertoo Maanpuolustusnaisten liiton Etelä-Hämeen piirin puheenjohtaja Satu Rajala. Sotilasarvoltaan Rajala on reservin ylivääpeli.

    Suomen vuodenajat ovat Rajalan mukaan valitettavan haastavat luonnonmuonalla selviytymisen kannalta. Jos tiedossa on vuorokauden selviytyminen metsässä, ei puute ruuasta ole vielä katastrofi.

    ”Järkevintä on hakea suojaa, lämpöä ja vettä. Mitään kauheita urheilusuorituksia ei siinä vaiheessa tosin kannata tehdä, ettet kuluta jäljellä olevaa energiaasi.”

    Suomen vuodenajat ovat Rajalan mukaan valitettavan haastavat luonnonmuonalla selviytymisen kannalta.

    Suomessa kasvavasta 3 500:sta kasvista vain noin 150 kelpaa ravinnoksi. Osuus on pieni, joten summamutikassa ei kasveja kannata kerätä. Myös syömäkelpoisten kasvien ominaisuudet on tunnettava tarkkaan.

    Ruuanlaitossa luonnonyrttejä hyödyntävän Jaana Nion toi kurssille halu kuulla lisää luonnonkasvien hyötykäytöstä.

    ”Lääkekasvit ovat kiinnostavia. Olen lukenut aiheesta vanhoista lääkintäopuksista, mutta niihin tietysti tulee suhtautua varauksella.”

    Myös Dahlström muistuttaa, ettei vanhoja lääkekasveja ei kannata kokeilla omin päin.

    Kurssilla opitaan myös se, että kasvin ulkonäkö voi pettää. Esimerkiksi pensasmainen näsiä tekee marjastajan näkökulmasta houkuttelevan näköisiä, punaisia marjoja. Marjat ovat kuitenkin erittäin myrkyllisiä.

    Monen syömäkelpoisen kasvin ravinteikkain osa piilee maan alla juurissa. Esimerkiksi voikukan vahva ja tärkkelyspitoinen paalujuuri sisältää runsaasti ravintoaineita.

    Metsässä ihastusta kurssilaisten keskuudessa herättää alueen runsas mustikkasato. Mukana olleet pussukat ja ämpärit täyttyvät myös polun varrelta löydetyistä kantarelleista.

    Kurssin lopussa päästään lajitunnistuksen lomassa vielä nauttimaan päivän keräilyn tuloksista, kun Rauhaniemi valmistaa kurssilaisten kanssa kerätyistä nokkosista keiton.

    Ruuanlaitossa luonnonyrttejä kannattaa käyttää kohtuudella, eikä pitkiä aikoja kerrallaan. Jatkuvasta ja pitkäaikaisesta käytöstä tai suurista kertamääristä voi aiheutua ongelmia.

    ”Kaikkea kohtuudella”, Rauhaniemi muistuttaa.

    Jutussa haastateltu harrastelijabotanisti ja kasviasiantuntija Pertti Dahlström menehtyi pitkäaikaiseen sairauteen ennen jutun julkaisua. Juttu julkaistaan läheisten luvalla.
    Lisää aiheesta
    • Sienet ovat marjojen jälkeen helpoimmin hyödynnettävää ravintoa, mitä Suomen luonnosta löytyy. Pelkästään niiden varaan ei elossapysymistä voi laskea.

      Erä | Metsään eksyneen eloonjäämiskamppailu alkaa kolmantena päivänä

      Tilaajalle
    • Myös metsästykseen soveltuvat varusteet, kuten varsikengät tai kiikarit voisivat mahdollisesti tulla vähennyskelpoisiksi.

      Metsästys | Retkeily-, metsästys- ja reserviläisvarusteet voivat tulla verovähennyskelpoisiksi

    • Venäjä ei ole Suomelle tällä hetkellä sotilaallinen uhka, sanoo MT:n studiossa vieraillut prikaatinkenraali evp. Antti Lehtisalo. Haastattelijana oli MT:n toimituspäällikkö Stina Haaso.

      Yhteiskunta | Tällainen on kenraalin kotivara ‒ arjen selviytymiskeinoilla on nyt entistä suurempi merkitys, Lehtisalo korostaa

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle