• Verkkoyhtiö on asentanut johtoihinsa tuhansia lintuvaroittimia – näin paikat valitaan

    Varoittimia laitetaan erityisesti joutsenten nousu- ja laskupaikoille.
    Laulujoutsenia on nykyisin Suomessa paljon, ja siten sähköjohtoihin törmäämisen riski on kasvanut.
    Laulujoutsenia on nykyisin Suomessa paljon, ja siten sähköjohtoihin törmäämisen riski on kasvanut. 
    Metsä|Eläimet ja kasvit
    6.7.202620:00
    Jukka Hämäläinen

    Verkkopalveluyhtiö Elenia kertoo asentaneensa toiminta-alueelleen noin 3 000–4 000 lintuvaroitinta. Asennuksia on tehty Kanta- ja Päijät-Hämeessä, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa sekä Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla. Lisäksi langoilla on aiemmin asennettuja lintupalloja, kunnossapitoinsinööri Antti Vettervik kertoo.

    ”Asennamme lintuvaroittimia erityisesti alueille, joilla joutsenet pesivät tai levähtävät.”

    Verkkoyhtiö saa tietoa joutsenten lentoreiteistä ja mahdollisista riskipaikoista asiakkailta, maanomistajilta, lintuharrastajilta sekä Birdlife Suomelta. Lintuvaroittimia asennetaan kohteisiin tarpeen mukaan erityisesti joutsenten nousu- ja laskupaikoille. Ilmoituksen mahdollisesta asennuskohteesta voi tehdä osoitteessa elenia.fi.

    Heijastavat lintuvaroittimet ehkäisevät lintujen törmäyksiä sähkölinjoihin.
    Heijastavat lintuvaroittimet ehkäisevät lintujen törmäyksiä sähkölinjoihin. Kuva: Elenia

    Heinäkuun 9. päivä Elenia asentaa lintujen törmäyksiä ehkäiseviä varoittimia Hämeenlinnassa. Ilmajohtoon kiinnitetään 25 heijastavaa varoitinta noin 650 metrin matkalle.

    Lintuvahinkoja pitkän päälle ehkäisee sähkökaapeleiden asentaminen maan alle, yhtiö toteaa tiedotteessa.

    Lisää aiheesta
    • Lintukantojen runsastuminen on lisännyt riskiä sähkölinjoihin törmäämisestä.

      Eläimet ja kasvit | Miksi linnut törmäävät sähkölinjoihin? Näin maastopaloja aiheuttavia onnettomuuksia yritetään estää

      Tilaajalle
    • Valkoposkihanhet aiheuttivat maastopalon alut Kiteellä.

      Hanhet syttyivät palamaan ja sytyttivät maastopalon alut Kiteellä – nyt kannattaa olla tarkkana tulen kanssa

    Artikkelin aiheet
    lintuvaroitin
    joutsen
    sähkölinja
    Elenia
    lintutörmäys
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio