Lintujen jo vauhtiin päässyt kevätmuutto on ollut viikon verran pysähdyksissä lumen ja pakkasten vuoksi. Tilanne ei kuitenkaan ole poikkeuksellinen eikä muutto ole kokonaisuudessaan kovasti myöhässä, kerrotaan Birdlife Suomi -järjestöstä.
Tuhansittain Suomeen ehtineitä muuttolintuja kääntyi viime viikonvaihteessa takaisin etelään. Birdlifen tiedottajan Jan Södersvedin mukaan esimerkiksi kiuruja ja töyhtöhyyppiä on kuitenkin edelleen paikoin runsaasti Etelä- ja Lounais-Suomessa. Myös hanhia ja joutsenia on jäänyt tuhatmäärin aloilleen odottamaan kevään paluuta, järjestö kertoo.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
