• Asiantuntijat arvioivat: Näin UPM:n paperitehtaan sulkeminen vaikuttaa puun kysyntään Kaakkois-Suomessa

    Alueen puunkäytön kannalta merkittävää on sellun, sahatavaran ja biopolttoaineiden tuotannon jatkuminen Kaukaan tehdasintegraatissa.
    Tilaajalle
    Kaukaan paperitehdas valmistaa päällystettyä mekaanista paperia 300 000 tonnin vuotuisella kapasiteetilla.
    Kaukaan paperitehdas valmistaa päällystettyä mekaanista paperia 300 000 tonnin vuotuisella kapasiteetilla. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Metsäteollisuus
    25.7.202505:00
    Henna Lääveri

    Tieto UPM:n Kaukaan tehdasintegraatin paperitehtaan sulkemisesta Lappeenrannassa herättää ajatuksia Kaakkois-Suomen puunkysynnästä jatkossa.

    MTK:n Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan kenttäpäällikkö ja metsävaratiedon asiantuntija Jouni Väkevän mukaan Kaakkois-Suomen maakuntien metsät ovat täyskäytössä. Kysyntä on muun Suomen tapaan ollut huippusuhdannevuosina korkealla.

    Paperintuotannon loppumista merkittävämpi muutos olisikin Väkevän mukaan se, jos myös selluntuotanto tehdasintegraatissa päättyisi.

    ”Tässä kuvassa näyttäisi siltä, että kaakon alueen puille on kysyntää. Alueella on metsäteollisuuden keskittymä, joka tarvitsee edelleen muun muassa Venäjän-tuonnin päätyttyä paljon puuta.”

    ”Alueella on metsäteollisuuden keskittymä, joka tarvitsee edelleen muun muassa Venäjän-tuonnin päätyttyä paljon puuta.”

    Jouni Väkevä

    Myös MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtajan Mikko Tiirola on samoilla linjoilla.

    Alueen puunkäytön kannalta merkittävämpää on sellun, sahatavaran ja biopolttoaineiden tuotannon jatkuminen tehdasintegraatissa.

    ”Metsänomistajan näkökulmasta se on tietysti aina huono juttu, jos puuta hyödyntävä laitos suljetaan”, Tiirola kommentoi.

    Kaukaan paperitehdas valmistaa päällystettyä mekaanista paperia 300 000 tonnin vuotuisella kapasiteetilla. Tiirolan mukaan määrä tarkoittaa laskennallisesti noin 700 000 kiintokuutiota puuta.

    Käytännössä määrään vaikuttaa Suomen paperitehtaiden käyttöaste, joka ei ole sataprosenttinen. Tiirola arvioi käyttöasteeksi noin 75 prosenttia.

    Paperintuotannon käyttöasteessa näkyy Tiirolan mukaan vuodesta 2006 jatkunut trendi paperinkäytön vähenemisessä.

    ”Kaukaan paperitehtaan kohtalo on loogista jatkumoa paperintuotannon trendille. Toivotaan, ettei ole paperitehtaan sulkeminen ole merkki tehdasintegraatin muiden tuotantojen kehityssuunnasta.”

    Lisää aiheesta
    • UPM Kaukaan tehtaat Lappeenrannassa muodostavat biometsäteollisuuden integraatin. Kuvituskuva.

      Metsäteollisuus | UPM aikoo sulkea Kaukaan paperitehtaan Lappeenrannassa

    • UPM aikoo sulkea Kaukaan paperitehtaan vuoden loppuun mennessä.

      Metsäteollisuus | Paperitehtaan sulkemispäätös jysähti kesken lomien – pääluottamusmiehen mukaan Kaukaan tehtaalla on eletty pitkään löysässä hirressä

      Tilaajalle
    • UPM:n toimitusjohtaja Massimo Reynaudon mukaan UPM rajoittaa Suomen sellutehtaiden toimintaa lisää tarpeen mukaan.

      Metsäteollisuus | UPM venyttää Kaukaan sellutehtaan seisokin kahteen kuukauteen – syynä puun hinta

      Tilaajalle
    • Aikakauslehtipaperin tuotanto on loppumassa Kaukaalta tänä vuonna.

      Metsäteollisuus | Itä otti taas turpaan paperitehtaiden pudotuspelissä

    Artikkelin aiheet
    UPM
    paperitehdas
    puunkysyntä
    Kaakkois-Suomi
    metsäteollisuus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa