• Myrsky pirstoi myös Italian metsiä – Timber-online: Kuoriaistuhot uhkaavat lähivuosina

    Puiden korjaaminen on vaivalloista, koska metsät sijaitsevat vaikeapääsyisillä alueilla.
    Tilaajalle
    Kuusi on muita puita herkempi kaatumaan myrskyssä. Tuhovaikutusta lisää, että vaurioitunut puu on myös altis kirjanpainajatuhoille.
    Kuusi on muita puita herkempi kaatumaan myrskyssä. Tuhovaikutusta lisää, että vaurioitunut puu on myös altis kirjanpainajatuhoille. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Metsä
    6.8.202314:05
    Jukka Hämäläinen

    Heinäkuun 18. päivän myrsky tuhosi Italiassa noin 100 000 kuutiometrin edestä metsää. Metsää vahingoittui lähinnä Koillis-Italiassa.

    Kuten muissakin Keski-Euroopan maissa, suurin osa vahingoista oli pienimuotoisia ja hajallaan, yksittäisiä tai pieniä puuryhmiä oli katkeillut tai kaatunut.

    Suhteellisen kevyistä vahingoista huolimatta Koillis-Italian pelätään nyt altistuvan laajamittaisille kuoriaistuhoille.

    ”Sappadan ympäristössä ja sitä ympäröivien kuntien noin 12 000 hehtaarin metsissä on riski, että kaarnakuoriaiset saattavat lähivuosina tartuttaa kokonaisia ​​kuusialueita – myös niitä, jotka ovat elinvoimaisia, ja joissa on paljon puuta”, alueelta raportoidaan verkkomedia Timber-onlinen mukaan.

    Vaurioituneiden puiden korjaaminen ja pois kuljettaminen on haasteellista, koska metsät sijaitsevat vaikeapääsyisillä alueilla.

    Timber-onlinen maksulliseen uutiseen pääset tästä.

    Lisää aiheesta
    • Suurimmat vahingot heinäkuun myrskyt aiheuttivat Sloveniassa maan pohjois- ja koillisosissa. Kuvituskuva.

      Metsänhoito | Timber-online: Puuston vaurioituminen verottaa hakkuumääriä Saksassa ja Sloveniassa − puuta tuhoutunut yhteensä jo noin viidennes Slovenian vuosittaisesta hakkuumäärästä

      Tilaajalle
    • Kirjanpainajat ovat tappaneet laajalti kuusikoita muun muassa Tšekissä.

      Metsänhoito | Keski-Euroopan metsätuhot vähenevät, koska suuri osa kuusikoista on jo hakattu

      Tilaajalle
    • Mhy Savotan puheenjohtaja, Kuopion kaupunginvaltuutettu Tapio Tolppanen (kesk.) on huolissaan Tahkon metsistä. ”Ongelmaan voisi vielä puuttua, mutta pian on liian myöhäistä.”

      Metsänhoito | Metsätuhot leviävät Tahkon suojelualueilla räjähdysmäisesti – ”Pommi on tulossa”

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa