
Suomalaiset europarlamentaarikot Li Andersson, Merja Kyllönen, Ville Niinistö, Maria Ohisalo, Sirpa Pietikäinen ja Jussi Saramo jättivät tammikuussa kirjallisen kysymyksen EU-komissiolle suurpetojen metsästyksestä.
Katsooko komissio, että Suomen metsästyslaki, joka estää tuomioistuimia arvioimasta metsästyksen EU-oikeudenmukaisuutta, täyttää SEU:n 19 artiklan, perusoikeuskirjan 47 artiklan ja Aarhusin sopimuksen vaatimukset?
Aikooko komissio käynnistää rikkomusmenettelyn, jos tosiasiallinen mahdollisuus hakea muutosta tuomioistuimessa EU:n edellyttämällä tavalla todetaan puutteelliseksi?
Katsooko komissio, että erittäin uhanalaisen suden kiintiömetsästys on luontodirektiivin 14 artiklan mukaista ja että ilveksen, karhun ja saukon kiintiömetsästys on 12 ja 16 artiklan mukaista?
Ympäristökomissaari Jessika Roswall on tänään antanut Euroopan komission puolesta vastauksen.
Roswallin mukaan komissio seuraa luontodirektiivin soveltamista jäsenvaltioissa – myös siltä osin kuin on kyse metsästyksestä ja direktiivin liitteissä IV ja V mainittujen lajien ilmoitetusta suojelun tasosta. Seurantaa tehdään muun muassa asiantuntijaryhmien kautta ja jäsenvaltioiden omien kertomusten avulla.
Jäsenvaltiot toimittivat kertomuksensa vuonna 2025 lajien tilasta. Kertomuksia arvioidaan Roswallin mukaan parhaillaan.
”Arviointi toteutetaan yhteistyössä Euroopan ympäristökeskuksen kanssa. Aiheesta järjestetään julkinen kuuleminen keväällä 2026.”
”Kertomuksien arviointi toteutetaan yhteistyössä Euroopan ympäristökeskuksen kanssa.”
Roswallin vastauksen mukaan suojelun tasolla on vaikutuksia velvoitteisiin, joita jäsenvaltioilla on liitteessä IV mainittujen lajien ja liitteessä V mainittujen lajien osalta. Direktiivin 16 artiklassa säädetään, että 12 ja 14 artiklasta voidaan poiketa tietyin edellytyksin.
Kyseessä olevien lajien suojelun tasolla on merkitystä arvioitaessa, täyttävätkö jäsenvaltiot luontodirektiivin mukaiset velvoitteensa karhujen, ilvesten ja saukkojen osalta.
”Tämän arvioinnin yhteydessä komissio aikoo myös analysoida Suomen osalta parlamentin jäsenten esiin tuomia seikkoja, erityisesti metsästyskiintiöitä ja oikeussuojan saatavuutta. Komissio päättää tuolloin myös mahdollisten lisätoimien tarpeesta”, Roswall kirjoittaa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
