• Vapaa-ajan kalastajat eivät saa pyytää ankeriasta merialueilla enää edes heinäkuussa

    Maa- ja metsätalousministeriö tiedottaa ankeriaan muuttuneista kalastusrajoituksista.
    Tulevaisuudessa Suomessa on pyrittävä edistämään ankeriaan vaellusta merelle ja vältettävä istutuksia vesistöihin, joista ankerias ei pääse kudulle.
    Tulevaisuudessa Suomessa on pyrittävä edistämään ankeriaan vaellusta merelle ja vältettävä istutuksia vesistöihin, joista ankerias ei pääse kudulle.  Kuva: Kimmo Haimi
    Metsä|Erä
    21.6.202309:21
    Eija Vallinheimo

    Ankeriaan kalastusrajoitukset ovat muuttuneet. Elokuusta kesäkuuhun ankerias on täysin rauhoitettu kaikelta kalastukselta koko Suomessa. Vapaa-ajankalastajat saavat pyytää ankeriasta sisävesillä heinäkuussa, mutta merialueilla eivät silloinkaan. Kaupalliset kalastajat saavat pyytää ankeriasta heinäkuussa niin sisävesillä kuin merialueilla.

    Ennen tätä vuotta kalastus merialueella heinäkuussa oli sallittua myös vapaa-ajankalastajille. Muutos ankeriaan rauhoitusajassa merialueen vapaa-ajankalastuksessa perustuu Euroopan unionin neuvoston asetukseen, jonka mukaan ankeriaan vapaa-ajankalastus on Itämerellä kuten EU:n muillakin merialueilla kielletty koko vuoden. Neuvoston asetus on Suomessa sellaisenaan voimassa ilman sen sisällyttämistä kansalliseen lainsäädäntöön.

    Ankerias on lajina äärimmäisen uhanalainen ja sen elinkierto on poikkeuksellinen. Kala kutee Sargassomerellä, josta se vaeltaa eri elinvaiheita läpikäyden makeaan veteen kasvamaan useisiin Euroopan ja Afrikan Pohjois-Atlanttiin laskeviin vesistöihin. Suomen ankeriaat ovat pääosin peräisin istutuksista.

    Lisää aiheesta
    • Ankerias on tällä hetkellä äärimmäisen uhanalaiseksi luokiteltu vaelluskala.

      Erä | Uhanalaiseksi muuttuneen ankeriaan pyynti rauhoitusaikana voi tehdä ison loven lompakkoon

    • Ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvia lajeja olisivat esimerkiksi lohi, järvilohi, taimen, ankerias ja Vuoksen vesistön nieriä.

      Erä | Kalastajille kaavaillaan velvollisuutta ilmoittaa saaliskalansa ‒ se koskisi esimerkiksi lohta, järvilohta, taimenta ja ankeriasta

    • Ankeriaanpoikasia istutettiin Suomen vesistöihin myös vuonna 2012. Lehtikuva / Roni Rekomaa.

      Ympäristö | Suomen vesiin istutetaan tänä kesänä yli 100 000 ankeriasta – suurin osa lähtee vuosien päästä kutemaan Pohjois-Atlantille

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle