• Microsoftin miljoonilla suojellaan kuntien metsää, jota tuskin olisi muutenkaan hakattu

    Metso-jonossa olevia kohteita hakataan samaan aikaan, kun suojeluvaroilla paikkaillaan kuntien taloutta.
    Hakkaamattomilla kuntien virkistysalueilla on runsaasti lahopuuta, mikä lisää suojeluarvoa. Arkistokuva.
    Hakkaamattomilla kuntien virkistysalueilla on runsaasti lahopuuta, mikä lisää suojeluarvoa. Arkistokuva. Kuva: Heikki Willamo
    Metsä|Metsiensuojelu
    8.10.202510:05
    Kolumni
    Henrik Hohteri

    Syyskuussa yksityisiä suojelualueita perustava Luonnonperintösäätiö tiedotti poikkeuksellisen laajasta hankinnasta. Säätiö suojelisi yli 300 hehtaaria metsää Uudellamaalla ohjelmistoyhtiö Microsoftin lahjoittamin varoin.

    Uutinen kuulosti ensi alkuun hienolta edistysaskeleelta luonnonsuojelulle. Onhan suojeltua metsää juuri Etelä-Suomessa suhteellisen vähän. Yrityslahjoitusten yleistyminen tuo suojeluun lisää varoja.

    Silti voi kyseenalaistaa, tapahtuiko luonnon näkökulmasta oikeastaan mitään.

    Eurot ja maat vaihtoivat kyllä omistajaa, mutta tässä tapauksessa metsät olisivat todennäköisesti saaneet kasvaa rauhassa muutenkin.

    Myyjiä olivat Helsingin kaupunki ja Vihdin kunta. Alueet olivat ennestään virkistyskäytössä.

    Samaan aikaan, kun suojeluvaroilla paikkaillaan kuntataloutta, moni yksityinen metsänomistaja jää ilman toivomaansa suojelupäätöstä.

    Pääkaupungin ilmapiirin tuntien kuntien omistamien, luontoarvoltaan merkittävien alueiden hakkuut olisivat olleet poliittisesti mahdottomia toteuttaa.

    Luonnonperintösäätiölle päätyneistä alueista esimerkiksi Kauhala Kirkkonummella on ollut vuosikymmenet Helsingin kaupungin omistama ulkoilualue.

    Helsingin kaupunkiympäristölautakunta on linjannut, että kaupunki säilyttää metsäiset ja luontoarvoiltaan merkittävät alueet lähtökohtaisesti kaupungin omistuksessa.

    Se voi niistä luopua, jos uuden omistajan tarkoituksena on luontoarvojen vaaliminen. Luonnonperintösäätiö oli tällainen ehdot täyttävä, kelvollinen ostaja.

    Helsingin kaupunki kuittasi kaupasta 1,9 miljoonaa euroa. Puuta alueella on arviolta 44 500 kuutiota, eli mottia kohti kauppahinta oli 42,7 euroa. Ihan kelpo hinta puusta, jota ei koskaan ollut tarkoituskaan hakata!

    En ole helsinkiläinen enkä millään muullakaan tavalla asianosainen, mutta harmittaa hieman muiden puolesta. Miksei kaupunki suojele arvokasta luontoaan ihan itse?

    Entä haluavatko suojelusäätiölle roposiaan lahjoittavat todella tukea kuntien taloutta vai vaikuttaa aidosti uusien suojelualueiden perustamiseen?

    Runsaspuustoisten metsien hankinta suojeluun on kallista puuhaa, koska juuri se runsas puusto on metsätilojen taloudellisesti arvokkain osa. Voisiko niukkoja varoja, oli kyse sitten Metso-ohjelmasta tai yksityisestä suojelusta, käyttää sellaisiin kohteisiin, joiden vaihtoehtona on aidosti luontoarvojen menetys?

    Samaan aikaan, kun suojeluvaroilla paikkaillaan kuntataloutta, moni yksityinen metsänomistaja jää ilman toivomaansa suojelupäätöstä. Etelä-Suomen yksityismetsiä suojelevasta Metso-ohjelmasta varat ovat kroonisesti loppu. Näitä kohteita päätyy oikeasti hakkuisiin jatkuvasti.

    Metso-ohjelman kiiteltyä toimintamallia varjostavat myös toimet, joita valtio toteuttaa omissa metsissään. Valtion mailta on kartoitettu tuhansia hehtaareja metsää, jonka luontoarvot täyttäisivät Metso-ohjelman kriteerit. Luonto ei siinä voita, jos Metsähallitus hakkaa näitä monikäyttömetsiään samalla, kun Metsoon ostetaan yksityismaiden palasia.

    Kirjoittaja on MT:n toimittaja.
    Lisää aiheesta
    • Kauhalassa on moninkertaisesti lahopuuta Uudenmaan keskimääräisiin metsiin verrattuna.

      Metsiensuojelu | Microsoftin lahjoitus tuo suojeluun yli 300 hehtaaria metsää ja suota Uudellamaalla

    • Kuntien lähimetsät ja virkistysalueet voivat ratkaista, ketä ihminen äänestää tulevissa vaaleissa.

      Politiikka | Lähimetsän säilyminen voi ratkaista, ketä ihminen äänestää kuntavaaleissa

      Tilaajalle
    • Metso-ohjelma pyrkii suojelemaan muun muassa yksityismailla sijaitsevia vanhoja metsiä.

      Metsiensuojelu | Metso-ohjelman jatkokaudelle alustavia tavoitteita: Seuraavan viiden vuoden aikana suojeluun 50 000 hehtaaria yksityismaita

    • Luonnonmetsä-työryhmän mukaan valtio omistaa välittömän hakkuu-uhan alla metsiä, joiden kaltaisia samaan aikaan ostetaan suojeluun yksityisiltä omistajilta.

      Luontokartoituksen tulos: Valtio omistaa ja hakkaa samanlaisia metsiä, joita se ostaa suojeluun yksityisiltä

    Artikkelin aiheet
    luonnonsuojelu
    metsät
    Microsoft
    Luonnonperintösäätiö
    Metso-ohjelma
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle