Hakkuiden rajoittamisvaatimukset eivät näy metsäohjelmissa

Maakunnalliset metsäohjelmat tähtäävät hyvinvoinnin kasvattamiseen. Niistä ei löydy pohdintaa hakkuiden rajoittamisesta edes niissä maakunnissa, joissa puuta korjataan kestäviä hakkuumahdollisuuksia enemmän.

”Metsäohjelmien tärkein anti on, että ne kokoavat alueelliset päättäjät ja organisaatiot pohtimaan yhdessä metsien käyttöä ja niiden tarjoamia mahdollisuuksia”, toteaa aluekehityspäällikkö Pekka Äänismaa Metsäkeskuksesta.

Metsäluonnon monimuotoisuudesta huolehtiminen kuuluu nykyaikaisen metsätalouden harjoittamiseen. Kuva: Sanne Katainen

Metsäneuvostojen hyväksymät uudet metsäohjelmat ulottuvat vuoteen 2030 asti. Karkeasti yleistäen ne kannustavat hyödyntämään ja hoitamaan metsiä aktiivisesti, kestävästi ja monipuolisesti.

Siihen liittyy halu uudistaa metsäalaa ja parantaa sen kilpailukykyä. Samalla ohjelmissa on kattavat eväät metsien elinvoimaisuuden, monimuotoisuuden ja sopeutumiskyvyn vahvistamiseen.

”Seuraavaksi katsotaan, miten yhteistyössä tehdyt suunnitelmat lähtevät lentoon. Siinä vasta veri punnitaan”, sanoo Äänismaa.

Kaikki suomalaiset hyötyvät metsistä tai hyödyntävät niitä jollain tavalla. Kuva: Sanne Katainen

Tavalliselle kansalaiselle metsäohjelma saattaa kuulostaa kaukaiselta. Metsät ja niiden käyttö koskettavat silti kaikkia suomalaisia.

Yli 600 000 suomalaista omistaa metsää. Heille metsät ovat antaneet yli kolme miljardia euroa kantorahaa vuodessa.

Metsäala tuo työtä ja toimeentuloa myös yrittäjille ja heidän työntekijöilleen. Pottia kasvattavat puuta jalostavat ja tuotteitaan maailmalle myyvät yritykset.

Lähes viidennes Suomen tavaravientituloista kertyy metsäteollisuuden tuotteista.

Metsäteollisuuden ja energialaitosten käyttöön korjataan vuosittain noin 70 miljoonaa kuutiometriä puuta. Viime vuonna teollisuuspuun hakkuut putosivat noin 60 miljoonaan ja energiapuun vajaaseen 7 miljoonaan kuutiometriin.

Tuo puumäärä on sikäli kestävällä pohjalla, että metsien kasvu on 104 miljoonassa kuutiometrissä.

Puuston kokonaispoistuma on viimeksi ollut kasvua suurempi 1960-luvulla. Sen jälkeen puuston kasvu on lähes kaksinkertaistettu tehokkaalla metsänhoidolla.

Suuri kasvunlisäys on saatu aikaan soita ojittamalla.

Hakkuiden rajoittamisesta käydään julkisuudessa kovaa vääntöä. Kuva: Jussi Partanen

Ilmaston lämpeneminen on tuonut keskusteluun mukaan hiilitaseen. Metsien hiilinielusta toivottiin aluksi Suomen pelastajaa.

Sitten huomattiin, että maaperä ja etenkin ojitetut suot pumppaavat hiiltä ilmaston kannalta väärään suuntaan.

Julkisessa keskustelussa alettiin puhua metsän hiilensidonnan romahtamisesta. Se ei pidä paikkaansa puuston osalta.

Metsien kasvussa ja puiden hiilensidonnassa ei ole tapahtunut suuria muutoksia. Siitä huolimatta ilmastokeskustelu on pyörinyt päästöjen rajoittamisen sijaan metsien ja niiden käytön ympärillä.

Ilmastopaneelin mukaan hakkuut pitäisi pudottaa korkeintaan 64 miljoonaan kuutiometriin vuodessa, mikä kerryttäisi metsiin lisää hiiltä.

Siitä on matkaa Metsäohjelmiin kirjattuun suurimpaan kestävään hakkuumäärään, joka on noin 80 miljoonaa kuutiometriä.

Joissakin maakunnissa halutaan lisää investointeja puunjalostukseen. Kuva: Petri Blomqvist

Sinällään metsäohjelmat eivät ota kantaa maakuntien toteutuneisiin tai tavoiteltaviin hakkuumääriin. Niin ei tehdä edes niiden eteläisten maakuntien osalta, joissa hakkuut ovat kolkutelleet kestävien hakkuumahdollisuuksien rajoja.

”Hakkuut ohjautuvat puun kysynnän ja tarjonnan mukaan. Metsäohjelma ei niihin suoraan vaikuta, mutta sen kautta tilannetta voi seurata ja siitä voi tarvittaessa viestiä”, Äänismaa selittää.

Vaikka ohjelmat eivät ota kantaa hakkuumääriin, niiden henki on selkeästi metsien käyttöä edistävä.

Suurin kestävä hakkuusuunnite on paukkunut etenkin Kaakkois-Suomessa. Esimerkiksi Kymenlaaksossa suurin kestävä hakkuusuunnite on 2,3 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Siellä hakkuut ovat olleet 2,6 miljoonaa kuutiometriä vuodessa.

Metsäalan mukaan satunnaiset suunnitteen ylittävät hakkuut kuittautuvat vuosikymmenien aikaisilla hakkuusäästöillä.

Ensivilkaisulla ohjelmat ovat kuin yhdestä puusta veistettyjä. Tarkemmin tutkimalla niissä on selviä maakunnallisia eroja.

Se on loogista, sillä kasvuolosuhteet vaihtelevat pitkän maan sisällä. Myös maakuntien elinkeinorakenteessa on eroja.

”Joissakin maakunnissa harmitellaan, kun puut viedään muualle jalostettavaksi. Silloin tavoitteeksi nousevat investoinnit puunjalostukseen”, toteaa Äänismaa.

Pohjois-Pohjanmaan metsäohjelmassa esiin nousevat turvemaat ja niiden käytön vaikutus ilmastoon ja vesistöihin.

Lounais-Suomessa yhdeksi teemaksi nousee puurakentaminen. Jossain muualla metsäohjelma tähtää nuorison tavoittamiseen.

Etelä-Pohjanmaalla esiin nousee repaleinen tilusrakenne. Kaakkois-Suomessa taas painitaan metsätuhojen kanssa.

Oma lukunsa on Uusimaa, jossa kaavoitus rajoittaa metsätalouden harjoittamista.

Äänismaan mukaan aiemmilla metsäohjelmilla on saatu paljon aikaiseksi. Niiden pohjalta on järjestetty koulutuksia, erilaisia tilaisuuksia ja rakennettu viestintää.

”Tärkeintä tässä on kuitenkin yhteistyö, jolla tavoitteita asetetaan”, summaa Äänismaa.